Nirvanan ”Nevermind” -albumin kansitaiteesta nostettu lapsipornosyyte on laitettu uudelleen vireille

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 13.1.2022

Julkaisimme sivustollamme uutisen 4. päivä tammikuuta, jossa kerroimme rock-yhtye Nirvanan vuoden 1991 klassikkoalbumin ”Nevermindin” kansikuvassa esiintyneen Spencer Eldenin haastaneen hiljattain yhtyeen ja sen yhteistyökumppanit oikeuteen kansikuvan takia. Elden vetosi siihen, että kansikuva oli ”lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä”, ja vaati itselleen vähintään 150 000 dollarin korvauksia.

Elden päätyi myöhemmin muokkaamaan oikeuskannettaan lisäten siihen muun muassa väitettyjä otteita edesmenneen Kurt Cobainin päiväkirjasta, joita Elden käyttää vahvistuksena haasteelleen.

Jutun oli määrä mennä käsittelyyn 20. tammikuuta 2022 mutta Varietyn mukaan syyte oli kumottu. Syytteen kumoaminen antoi kuitenkin Eldenille mahdollisuuden tehdä uuden syytteen ennen tammikuun 13. päivää ja tämä päätti niin tehdä. Rolling Stonen mukaan uusi kanne väittää edelleen, että edellä mainitut osapuolet ”markkinoivat tarkoituksella kaupallisesti Eldenia kuvaavaa lapsipornografiaa ja hyödyntävät hänen imagoaan mainostaakseen ”Nevermind”-albumia, bändiä sekä Nirvanan musiikkia samalla kun he ansaitsevat sillä kymmeniä miljoonia dollareita.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Eldenin viimeisin valitus kuitenkin luopuu lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevaan kanteeseen. Elden vaatii yhä vähintään 150 000 dollarin korvauksia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat