Nostalgian tuntua uuden ajan myllerryksessä – arviossa Majestiesin ”Wind Cries in the Scarlet Night”
Muutaman vuoden ikään ennättänyt Majesties julkaisi hiljattain esikoisalbuminsa, jolla se tarjoilee yhdeksän kappaleen verran ehtaa roots-vaikutteista rock’n’rollia. ”Wind Cries in the Scarlet Night” yhdistää vanhanajan svengiä huuruisempaan taiderock-outoiluun ja muodostaa ilahduttavan eheän kokonaisuuden, jolla on kuitenkin tietyt puutteensa. Nelijäsenisen yhtyeen itsensä tuottama albumi on saatavilla suoratoistopalveluissa bittivirtana sekä fyysisessä muodossa vinyylinä. Julkaisuformaattien valinta sointuu erinomaisesti yhtyeen konseptiin, jossa vuosikymmenien takaa poimittua innoitusta on muovattu uudeksi musiikiksi internet-keskeisessä maailmanajassa. Sama uuden ja vanhan yhdistämisestä syntyvä ajattomuuden tuntu on läsnä läpi esikoispitkän kolmevarttisen keston.
”Wind Cries in the Scarlet Night” voi ylpeillä hyvällä, harkitulla kokonaisrakenteellaan. Kappaleiden välillä on riittävästi vaihtelua ja kappalejärjestys on mietitty siten, että kuulijan mielenkiinto pysyy yllä ja levylle rakentuu myös omanlaisensa draaman kaari riuskasta aloituksesta erilaisten vaiheiden läpi haikeaan loppuun saakka. Äänimaailma on tyylilajiin sopivan maanläheinen ja rouhea, ja erityisesti rytmisektion painottuminen tuo potkua rauhallisempiinkin kappaleisiin ja pitää meiningin menevänä.
Melodiapuolella on päästy pitkälle hyödyntämällä erilaisia kitarasoundeja ja kahden vuorottelevan laulajan keskenään erilaisia vokalisointityylejä, joista omaa korvaani miellyttää varsinkin Pietari Noutereen matala, Elvistä muistuttava ulosanti. Laulu- ja lyriikkavetoisessa musiikissa laulun tuotannon ja teknisen osaamisen tason tulisi kuitenkin olla korkeampaa kuin mitä yhtye kykenee esikoisalbumillaan esittämään. Erityisesti artikuloinnin epäselvyys ja yleinen riman alta ryömiminen englannin ääntämyksen suhteen ärsyttää – välillä oli vaikea edes ymmärtää, millä kielellä lauletaan. Kenties ulkopuolisen tuottajan mukaantulo seuraavalle julkaisulle auttaa hiomaan laulupuolen rosoisimpia kulmia…
Kappaleista allekirjoittaneen suosikiksi nousee savunharmaa ja haavanpunainen ”I’ll Let Your Love”, joka sisältää kerrassaan herkullisen kontrastin hillitympien säkeistöjen ja repivien kitarasoolojen välillä. Myös pahaenteisesti keinuvat ”Red Room” ja ”Madame Madness” ovat albumin parhaimmistoa ja auttavat kokonaisuutta nousemaan arvosteluasteikolla keskiriman yläpuolelle. ”Wind Cries in the Scarlet Night” on Majestiesille kelpo avaus levytysuralle, vaikkakaan se ei onnistu erityisesti vakuuttamaan. Onkin mielenkiintoista nähdä, mihin suuntaan yhtye lähtee ilmaisuaan kehittämään tästä eteenpäin, ja onnistuuko se löytämään yleisönsä keskiraskaan vaihtoehtorockin kentältä. Mistään tavan radiosoittoon soveltuvasta tyylilajista ei ole kyse, joten kokeilevamman musiikin ystäville ja muille uteliaille albumia voi vilpittömästi suositella.
