Nummirock @ Nummijärvi, Kauhajoki 19.-21.6.2014

Juhannuksen metallikekkerit järjestettiin tänäkin vuonna perinteisesti Kauhajoen Nummijärvellä, joten myös Kaaoszine suuntasi Nummirockiin. Festarihan on järjestetty jo vuodesta 1987 asti, ja nykyisellään Nummirock vannoo heavyn ja metallin nimeen bändikattauksessaan. Tänäkin vuonna mukaan oli saatu muutama kova ulkomainen ja tietenkin liuta kotimaisia bändejä. Valitettava peruuntuminen koettiin viime metreillä, kun Iced Earth joutui perumaan Nummirockin keikkansa terveydellisistä syistä. Paikkaajaksi saatiin kuitenkin ensimmäistä kertaa Suomessa keikan heittävä norjalainen Chrome Division.

Torstai 19.6.
Torstaina Nummirock aloitettiin perinteisesti pienemmällä volyymilla, kun käytössä oli ainoastaan ison olutteltan lava, jolle kiipesi illan mittaan muutama bändi. Festivaalin korkannut Kaunis Kuolematon jäi itseltäni valitettavasti näkemättä, koska odottelin koko keikan ajan infossa pressipassiani, joka ei syystä tai toisesta ollut vielä valmiina festareitten alkaessa. Kyllähän siinä hiukan tällaisen viilipytynkin pinna jo kiristyi, kun aidan takana mesoi suhteellisen hyvältä kuulostava bändi mutta itse ei päässyt liikkumaan ilman ranneketta mihinkään suuntaan. Mutta lopulta hommat selvisivät ja pääsin astelemaan tutuista Nummirockin porteista sisälle puolentoista tunnin odottelun jälkeen. Porukka tuntui tässä vaiheessa viihtyvän vielä suhteellisen hyvin lähinnä leireissään, sillä mitään suurta tungosta olutteltassakaan ei ollut havaittavissa. Teltan pienellä lavalla musisoi Tapani Kangas -niminen artisti soitellen akustisesti tuttuja heavyviisuja (ja myöhemmin myös Suomi-rockin klassikoita). Tämä sai jo verenpaineenkin tasaantumaan ja festarifiiliksen nousuun.

Osaltani vuoden 2014 Nummirockin bändiosaston pääsi aloittamaan seuraavana lavalle astellut lappeenrantalainen Speedtrap, jonka lavalle spiikanneet miss Rock -finalistit saivat aikaiseksi lähinnä pientä myötähäpeää. Mutta itse bändi täräytti meininkiin vauhtia, sillä keikka mentiin läpi lujaa. Pojilla oli meininki kohdillaan, mutta mitenkään erityisen omaperäistä musiikkia Speedtrap ei Nummirockille tarjoillut. Tästäkin huolimatta väkeä alkoi valua paikalle koko ajan enemmän ja festarifiilis tietenkin kasvoi sitä mukaa.

Profane Omen oli torstaina lopulta se bändi, joka todella laittoi nämä festarit käyntiin. Tässä vaiheessa olutteltta oli jo täynnä väkeä. Hiljattain uuden ”Reset”-albumin julkaissut lahtelaisrykmentti on aina ollut livenä todella energinen pakkaus, eikä tähän tehty poikkeusta Nummirockissakaan. Tästä todisteena oli yleisössä pyörinyt pitti ja lopulta jopa wall of death -yrityskin. Profane Omen osoitti juhannuksen aatonaattona olevansa yhä kovassa keikkakunnossa. Perinteisemmän heavynkin ystäviä kosiskeltiin tapailemalla muutama sointu Twisted Sisteriä, mutta omalla tuotannolla päästiin kyllä paljon korkeampiin sfääreihin.

Tämän jälkeen rauhoituttiin taas akustisen kitaroinnin parissa, mikä tässä vaiheessa jo kirvoitti festariyleisöä kovaan yhteislauluun. Kyllä, nyt on todistettu, että Nummirockissa voidaan näköjään pyytää trubaduuria soittamaan Mambaa ja yhteislauleskella Eppu Normaalin hittejä. Mutta näiden bändien takia ei Nummirockissa kai kukaan ollut, vaan homman nimi oli heavy ja metal. Tämän vuoden ensimmäinen ulkomaalaisvahvistus saatiinkin lavalle jo torstaina, kun Deals Death tarjoili Nummirockille Göteborg-sointujaan. Keikan alussa miksaus petti pahemman kerran, ja ensimmäisten biisien ajan musiikista joutui nauttimaan kuulematta vokalisointeja. Myös kitaratekniikan kanssa oli hienoisia ongelmia alkukeikasta. Mutta kun miksaukset saatiin kuntoon, pääsi tämä ruotsalaisporukka vauhtiin ja mäiski melodista death metalliaan hämärään iltaan suurella innolla. Ainakin itse pidin kuulemastani kovasti, vaikka kyllähän tämän göteborgilaiseksi bändiksi olisi kotikaupunkia tietämättäkin tunnistanut. Myös muu festariväki tuntui tykkäävän ruotsalaisten menosta. Varsin mielenkiintoinen näky oli loppukeikasta se, kun vokalisti Olle Ekmanin esimerkkiä seuraten myös pitillinen nuoria (ja vanhempiakin) miehiä innostui heilumaan paidattomana. Deals Death tarjoili paidattomine pitteineen hyvän päätöksen ensimmäiselle festari-illalle. Tämän jälkeen oli hyvä jatkaa iltaa leirinuotiolla lämmitellen. Leirinnän puolella meiningit jatkuivatkin oikeastaan koko juhannuksen ajan ympäri vuorokauden.

Perjantai 20.6.
Juhannusaattona olikin luvassa melkoinen bändimaraton, joka todellakin kävi jo töistä! Aivan emme jonotuksien takia ehtineet näkemään ensimmäisenä olutteltassa musisoinutta Wacken Metal Battle -finalistia Unborn Generationia, mutta Inferno-lavan korkanneen doom-bändi Kuolemanlaakson keikka sitten todistettiinkin jo kokonaisuudessaan. Tämän genren edustaja olisi ehkä toiminut hivenen paremmin yön hämärinä tunteina kuin kahdelta iltapäivällä, jolloin osa porukasta vielä paranteli edellispäivän olojaan. ”Me Vaellamme Yössä” -biisikin saa aivan uudenlaisia kaikuja, kun sitä esitetään aurinkoisessa iltapäivässä.  Kuolemanlaakso siis kärsi ennemminkin soittoajankohdasta kuin osaamisen puutteesta.

Nummirockin tutun, vihreän päälavan avausaktina sai tänä vuonna toimia Medeia, jonka näin ensimmäistä kertaa uusi vokalisti keulillaan. Ja eipä miehen tarvitse yhtään hävetä osaamistaan, sen verran ansiokkaasti hän ainakin tästä keikasta selviytyi. Sellainen DIY-meininkikin keikalta välittyi, kun kitaristin hyppelehdinnän jäljiltä vokalisti kävi nostelemassa kaatunutta kajaria paikalleen. Keikka oli kaiken kaikkiaan pirteä tapaus, vaikka en Medeiaa juurikaan jaksa levyltä kuunnella.

Tämän jälkeen olutteltan lavalle nousi taas yksi Metal Battle -kisaaja Assemble The Chariots, joka yritti kovasti innostaa yleisöä mukaansa. Melkoisen köyhäksi esimerkiksi pittiyritys jäi – väki oli tainnut siirtyä välihuikalle leireihinsä, sen verran vähän yleisöä oli paikalla. Bändi ei tästä lannistunut vaan vetäisi oikein ärhäkän puolituntisen. Yhtye liikkuu jossakin teknisen deathmetallin ja black metallin genrerajoilla, ja siitä varmasti tullaan kuulemaan jatkossa enemmänkin.

Mutta eipä auttanut tässä vaiheessa jäädä miettimään määritelmiä edelliselle bändille, koska rantalavalla aloitteli jo omaa settiään Tuomas Saukkosen nykykokoonpano Wolfheart. Yleisö tuntui yhä olevan hiukan nuutunutta, mutta bändi kyllä pisti lavalla parastaan. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että Saukkoselta oli hyvä veto laittaa jäihin kaikki edelliset bändiprojektit ja keskittyä tähän yhteen poppooseen. Nummirockissakin saimme kuulla varsin päräyttävän keikan, jonka jälkeen mieli oli hyvä.

Mokoma puolestaan juhlisti kymmenettä (tai laskutavasta riippuen jopa 11.) Nummirock-keikkaansa soittamalla setin, jonka kuulijat olivat saaneet äänestää Nummirockin Facebook-sivuilla. Tämän takia settilistassa kuultiin jopa biisejä, joita ei ihan äskettäin Annalan mukaan ole keikoilla soitettu; toisaalta tietenkin mukana oli vähemmän yllätyksettömiä Mokoma-hittejä. Kyllähän bändi vetäisi taas keikkansa kunnialla läpi, ja on ihailtavaa, miten innostuneita bändin soittajat jaksavat keikasta toiseen olla. Aivan koko keikkaa en tällä kertaa nähnyt, koska kroppa huusi jo ravintoa. Niinpä esimerkiksi ”Takatalvi” tuli kuunneltua leirinnän puolelta ruokalautasen takaa.

Mutta eipä auttanut ruokalevolle jäädä, koska seuraavana olutteltan lavalle nousi lahtelainen Mörbid Vomit. Bändin keikat ovat yleensä olleet varsin tyydyttäviä kokemuksia, eikä Nummirockin vetokaan tehnyt tähän poikkeusta. Bändi täräytti kunnon tappokeikan, jota oli kömpinyt jo hyvä joukkio mörököllejäkin paikalle seuraamaan. Tällainen kunnon brutaali death metal -pläjäys yksinkertaisesti vain toimi juhannusaatossa loistavasti! Tämän jälkeen siirryttiinkin paljon iloisempaan musiikkiin, kun rantalavalle nousi ensimmäistä kertaa Suomessa Chrome Division, joka siis tuli viime hetkillä paikkaamaan peruuntunutta Iced Earthia.

Ainakaan itseäni tämä paikkaaja ei harmittanut yhtään, koska tuo norjalainen rock’n’ roll yksinkertaisesti toimii! Bändi näytti itsekin viihtyvän lavalla, ja niin viihtyi yleisökin keikkaa seuraamassa. Toki eräskin Shagrath-niminen kitaristiherra varmasti vetää paikalle väkeä, mutta eihän se huono asia ole, vaikka tällä bändillä ei kyllä muita yhteyksiä Dimmu Borgirin musiikkiin olekaan. Vaikka Chrome Divisionin tänä vuonna ilmestynyt ”Infernal Rock Eternal” ei ehkä yllä aikaisempien julkaisujen tasolle, ei Nummirockin keikasta jäänyt mitään valitettavaa. Mukana kuultiin hyvin myös aikaisempien levyjen biisejä. Jopa iänikuinen AC/DC-cover meni settilistassa mukavasti mukana. Chrome Division oli sopiva rokkipläjäys Nummirockin perjantaissa!

Sitten siirryttiinkin taas takaisin kotimaisiin keikkajyriin, kun Stam1na hyppäsi päälavalle. Basistin heiluessa lavalla koko keikan ajan mukana käsi paketissa oli basson varteen saatu jo aikaisemmin Nummirockin lavalla nähty Mörbid Vomitin Pyry Hanski. Hienostihan tuo keikka vedettiin vierailevan basistin avustuksellakin. Ja tulipa samalla todistettua, miten bändin jäsen voi heilua lavalla koko keikan soittamatta säveltäkään (mitä nyt vähän

Kaikka kävi otteita bassosta kokeilemassa). Olen itse kokenut Stam1nan kohdalla jonkinlaisen kyllästymisen, mutta kyllähän ne tutut ”Viisi laukausta päähän” ja encorena kuultu ”Kadonneet Kolme Sanaa” saivat jalan vispaamaan musiikin mukana. Ja energistä katseltavaahan bändin keikat aina ovat.

Kun seuraavaksi käänsi katseensa päälavalta olutteltan lavan suuntaan, joutui hienoisen hämmennyksen valtaan. Lava oli täynnä populaa, joka aloittikin industrial-show’nsa lähes samalla sekunnilla, kuin edellinen bändi omansa lopetti. Muutaman täyspitkänkin julkaissut Fear Of Domination luottaa varmasti eniten shokkiarvoonsa, sillä se oli Nummirockissakin panostanut erityisesti keikan visuaaliseen puoleen. Musiikki ei suinkaan ole huonoa, mutta se jokin siitä joka tapauksessa puuttuu. Osa yleisöstä tykkäsi kyllä keikasta kovastikin, itselleni tästä keikasta jäi hiukan ristiriitaiset tunnelmat. En vieläkään ole aivan varma, pidinkö tästä vai en. Jollain tapaa bändi ainakin tuntui jäävän seuraavana päivänä Nummirockissa esiintyneen Turmion Kätilöitten pikkuveljeksi.

Sitten saatiinkin esille taas muutaman bändin verran ulkomaista osaamista. Ensimmäisenä rantalavalla meuhkasi jenkkiväriä, kun The Black Dahlia Murder esitteli siellä taitojaan. Juuri loppusyksyn Suomeenkin yltävän kiertueen julkaissut bändi antoi siis Nummirockissa esimakua nykykunnostaan – ja oikein hyvältähän se kunto vaikutti. Uhomeininki oli huipussaan ja meno yleisössäkin sen mukaista. Tykkäsin kovasti, mutta muuten bändi tuntui jakavan yleisön mielipiteet selkeästi kahtia!

Mutta ehdoton pääbändi tämän vuoden Nummirockissa niin minullekin kuin yleisömäärän perusteella monelle muullekin oli puolalainen Behemoth, jonka tänä vuonna ilmestynyt ”The Satanist”-levy nappasi juuri Metal Hammerin vuoden levy -palkinnon, eikä todellakaan turhaan. Keikka aloitettiin jo tuttuun tapaan uusimman levyn aloitusbiisillä ”Blow Your Trumpets Gabriel”, ja tämän jälkeen olikin tarjolla hienot pakanabakkanaalit, jotka kestivät reilun tunnin verran. Uuden materiaalin lisäksi keikalla kuultiin vanhempia suosikkeja, esimerkiksi ”Ov Fire And The Void” sekä ”At The Left Hand Ov God”, jotka ainakin itse otan ilolla vastaan settilistassa. Myös sarvipäät piipahtivat taas lavalla soittamassa. Kaiken kaikkiaan keikka oli jälleen lyhyesti sanottuna pirun hyvä. Vaikka Nergal kuuleman mukaan oli kärsinytkin kurkkukivusta ennen keikkaa, ei tätä yleisöstä käsin ollenkaan huomannut. Basisti Orion on myös keikoilla aina oiva todiste siitä, että basso on lyömäsoitin! Kun ”O Father O Satan O Sun!” -biisin loppusävelet kaikuivat Nummirockin yöhön, ei voinut kuin myhäillä jälleen kerran erityisen tyytyväisenä Behemothin keikan jäljiltä.

Ja eihän tuollaisen keikan jälkeen iltaa vielä voi lopettaa, mutta onneksi olutteltan lavalla oli luvassa vielä black metallia Sacrilegious Impalementin muodossa. Bändin soittoaika oli ehdottoman hienosti valittu, vaikka se yleisöä ehkä jonkin verran karsikin. Bändin myötä viimeinenkin valonhäivähdys saatiin Nummirockista hävitettyä, ja keikka oli todella hieno päivän lopetus. Hiukan tämän maratonipäivän väsymys alkoi jo itseäkin painaa, koska bändejä oli tässä vaiheessa seurattu yli 12 tuntia. Mutta sitkeästi koko Sacrilegious Impalementin keikka tuli vielä seurattua. Mukava nähdä, että myös tämän genren bändejä on Nummirockissa ainakin yksi mukana vuosittain.

Lauantai 21.6.
Lauantaina ei enää tullut katsottua ja kuunneltua niin paljon bändejä kuin juhannusaattona, ja toisaalta tarjontakin oli viimeisenä festaripäivänä hiukan edellistä suppeampi. Perinteinen juhannussauna Nummijärvi Campingin puolella söi aikaa ensimmäisiltä bändeiltä, ja tämän vuoksi esimerkiksi Wacken Metal Battlen viimeisetkin finalistit jäivät todistamatta. Onnittelut joka tapauksessa kisan voittaneelle Blind Channelille, joka pääsee esiintymään Saksaan Wacken Open Airiin, joka onkin hiukan toisen kokoluokan metallifestari kuin Nummirock. Valitettavasti myös Tuoni jäi todistamatta, bändi kun sai minut vakuutettua taannoisella Tampereen keikallaan. Kuuleman mukaan myös Nummirockin veto oli ollut aivan mukavaa kuunneltavaa. Ismo Leikola Band oli myös viihdyttänyt yleisöä päälavalla, vaikka sen ansiot kuuleman mukaan olivat jossain muualla kuin musiikillisella puolella.

Osaltani lauantain festaripäivän aloitti omien sanojensa mukaan ”Pohjola-boogieta” edustava Poisonblack, joka vieläkin tuntuu lepäävän osittain Ville Laihialan Sentenced-maineen varassa. Bändi kuitenkin vakuutti jälleen kerran ihan omana itsenään, ja on aina hienoa huomata, miten paljon Laihiala on vokalistina kehittynyt sitten edellä mainitun bändin vuosien. Bändi vetäisi mukavan keikan, jossa sai kuulla materiaalia koko uran ajalta, mikä oli mielestäni festarikeikalle oikein onnistunut valinta. Oulun korkeudelta siirryttiinkin sitten Californiaan, kun päälavalle sananmukaisesti hyppäsi Suicide Silence. Yleisömäärä oli bändin keikalla yllättävän pieni, koska bändi on kuitenkin Suomessa saanut jo jonkin verran jalansijaa. Keikka oli yleisön vähyydestä huolimatta energinen pläjäys, joka vei kyllä sen pienen, innostuneen yleisön mukanaan. Itse tyydyin seurailemaan vetoa hiukan sivummalta, mutta kyllähän tuo yhtye omassa genressään on kova tapaus. Tämän nykyisen vokalistin ulosantiin en ole oikein mieltynyt, mutta suureksi osaksi tämä johtunee siitä, etten ylipäätään seuraa tämäntyylisiä bändejä kovin paljon. Ja omistipa bändi keikallaan yhden biisin jopa omalle KaaosTV:llemmekin!

Santa Cruzin keikan seuraamisen jätin suosiolla nuoremmalle väelle ja keskityin hetkeksi festarikavereitten kanssa seurusteluun. Taisimme loppujen lopuksi todistaa bändin keikan viimeisen biisin viimeisiä hetkiä. Sitten vuorossa olikin Turmion Kätilöt, joka sekin on Nummirockissa eräänlainen vakiobändi. Kätilöt vetikin rantalavan tuntumaan sellaisen tungoksen, että väsynyttä vanhusta alkoi jo hiukan hirvittää. Keikka oli taattua Turmion Kätilöt -kamaa, jossa tanssibiitti soi, väkeä innostettiin yhteishuutoon ja MC Raaka Pee viljeli tutunoloisia välispiikkejään. Hiukan keikasta jäi kuitenkin vähän valju fiilis; olisikohan kylmä kangistanut nämä savolaisetkin? Väki kuitenkin tykkäsi ja jorasi lämpimikseen.

Mutta seuraavaksi sitä vasta jorattiinkin, kun vanhalta rouvalta entistä enemmän näyttävä Blackie Lawless toi bändinsä Nummirockiin. W.A.S.P. kiertää kesän festareita ”30 Years of Thunder” -otsikon alla, ja olikin hienoa, että kiertue ylettyi myös Pohjanmaalle asti. Keikka pärähti käyntiin alkumusiikilla, jossa esiteltiin kooste bändin ”hiteistä”. Tämän jälkeen lavalle laukkasivat selkeästi nuoruuden päivät ylittänyt Blackie Lawless sekä uudemmat yhtyeen jäsenet, ja keikka täräytettiin käyntiin ”On Your Knees” –biisillä. Sinällään on hiukan surullistakin, että bändi joutuu keskittymään keikoillaan lähinnä kahden ensimmäisen levynsä materiaaliin, sillä uudempi tuotanto ei selvästikään innosta yleisöä yhtä paljon kuin nuo 80-luvun klassikot. Yhteislaulupisteet lähtevät Nummirockista eittämättä W.A.S.P:in keikalle, sen verran kovaan ääneen mm. ”I Wanna Be Somebody” ja ”Wild Child” yleisöstä irtosivat. Ensimmäisessä ei Lawlessin tainnut kertsissä juurikaan omia äänijänteitään väsyttää. Ylipäätään vokalistin ääni kesti tämän keikan ajan paremmin kuin pari viikkoa sitten Tampereen South Park Festivalilla – ehkäpä tämän vuoksi yleisön seasta kuului keikan jälkeen hiukan epäilevää hyminää siitä, olisiko tekniikalla ollut jonkinlaista osuutta tähän puoleen. Kaikesta huolimatta, W.A.S.P. tuli ja näytti nuoremmille, millainen viihdyttävä heavykeikka on.

Seuraavana soittanut samuraimetalliksi itsensä luokitteleva Whispered kärsi varmasti siitä, että edellisen esiintyjän ”Blind In Texas” kaikui vielä monen katsojan päässä. Itsekin kävin vain hiukan vilkaisemassa tätä japanilaiseen kulttuuriin päin kallellaan olevaa bändiä, jonka totesin kyllä tavallaan mielenkiintoiseksi. Valitettavasti edellisen aktin jäljiltä tuntui itseltäkin olevan paukut poissa, joten tyydyin seuraamaan Whisperedin keikan hiukan sivummalla istuskellen. Onneksi yleisöä kuitenkin oli mukavasti myös tätä bändiä kannustamassa.

Rantalavan päätösbändiksi saapui suoraan Hellfesteiltä Turisas, joka on kokenut Nummirockin kävijä sekin. Vokalisti Mathias ”Warlord” Nygård huomautti välispiikeissään, että Ranskan 30 asteen helteistä Nummirockin pirteään 3 asteen keliin oli varsin mielenkiintoista tulla. Nummirockin yleisöä muistettiin tietenkin kehua kovasti! Keikka rykäistiin käyntiin ”To Holmgard And Beyond” -rallilla, mistä lähtikin kunnon battle metal -hehkutus käyntiin. Bändin viimeisin ”Turisas2013”-levytys ei mielestäni ole kovinkaan onnistunut tekele, mutta kyllähän nuo levyn biisit muiden joukossa keikalla menivät välipaloina. Suuremman metelin synnyttivät kuitenkin vanhemmat tuotokset, ja esimerkiksi vanha kunnon ”Battle Metal” sai melkoisen nyrkkimeren rantalavan tietämillä aikaiseksi. Erikoiskiitos täytyy lähettää myös bändin valomiehille, sen verran hyvin valot, pyrot ja savupatsaat synkkasivat musiikkiin. Kokonaisuutena Turisaksen show oli oikein onnistunut, ja viimeistään viimeisenä soitettu ”Rasputin”-cover sai yleisön tanssijalan vielä nousemaan.

Vuoden 2014 Nummirockin päättäjäksi oli valittu kesän festareille jälleen aktivoitunut Stone, jonka edellisestä Nummirock-vierailusta on ehtinyt kulua 14 vuotta. Keikka täräytettiin käyntiin ”Get Stoned” -biisillä ja sitä myötä yleisöltä myös luulot pois. Iho nousi kananlihalle viimeistään ”Real Delusionin” kohdalla muustakin kuin kylmästä, sellaista nostalgiaa bändin keikka toi mukanaan Nummijärvelle. Valitettavasti Stonen keikka ei jaksanut kantaa koko puolitoistatuntista vaan alkoi jo loppua kohden tuntua hiukan liian venytetyltä. Toki settilista esitteli oikeastaan pelkästään bändin helmiä, mutta ehkä omakin festariväsymys ja kylmyys tekivät tässä vaiheessa tepposensa. Siitäkin huolimatta vielä viimeisenä encorena matkalla leiriin kuultu ”No Commands” sai vielä ärjymään mukanaan. Muutama ilotulitusrakettikin siinä pasautettiin taivaalle ilmoittamaan, että tämän vuoden Nummirock oli nyt sitten tässä.

Nummirockista on ylipäätänsä vaikea löytää mitään valitettavaa. Hommat toimivat vähintäänkin yhtä hyvin kuin ne kuuluisat junan vessat. Fasiliteetit nyt eivät tällaisella metsäretkellä tietenkään ole hotellitasoa, mutta sellaista kaipaavat tuskin suuntaavatkaan juhannuksenviettoon näillä festareille. Kuuleman mukaan yleisötavoitteeseen ei tänä vuonna päästy, mutta leirinnässä oli ainakin autoja parkkeerattu perjantaina jo ajoteillekin. Ehkäpä porukka tulee paikalle niin ajoissa, että leirit vievät tilat autoilta. Ilmahan nyt ei tänä vuonna erityisesti suosinut, vaan lauantaina saatiin jopa piristävä raekuuro. Mutta tälle asialle nyt ei festivaalijärjestäjäkään mitään voi. Tuskinpa tarvitsee kovin kauan miettiä, missä sitä juhannuksen 2015 viettää.

http://www.nummirock.fi/2014/
https://www.facebook.com/Nummirock

Teksti: Rudi Peltonen
Kuvat: Toni Kärkkäinen