Nummirockin metallijuhannus vietettiin jälleen hyvissä fiiliksissä (osa 1)
Juhannus ja Nummirock on niin kiinteästi yhteen kuuluva kaksikko, ettei tätä keskikesän juhlaa näköjään osaa viettää muualla kuin Nummijärven maisemissa, vaikka bändikattaus ei edes olisi itselleen erityisen kiinnostava. Joten niinpä taas otettiin keskiviikkona suunta kohti Pohjanmaata valmiina neljän päivän koitokseen, joka sisälsi paljon festarituttuja, iloista fiilista ja toki joitain hyviä bändejäkin – ja tänä vuonna harvinaisesti myös suhteellisen hyvän juhannussään.
Lämppäri-ilta keskiviikko 19.6.
Nummirockissa bileet polkaistiin nyt jo kolmatta vuotta käyntiin keskiviikkoiltana muutaman bändin voimin. Ehdin itse paikalle siinä vaiheessa, kun rovaniemeläinen Suotana viritteli ensisointujaan. Olin ehtinyt tutustua bändiin aikaisemmin vain muutaman biisin verran, joten ennakko-odotuksia siitä ei juurikaan ollut muuta kuin nimen perusteella (joka sekin viittaisi lähinnä johonkin huumoriprojektiin). Mutta kylläpä Suotana onnistuikin yllättämään takavasemmalta täysillä. Melodista deathiä black metal -mausteilla oli tarjolla Nummirockin keskiviikossa, ja minä ainakin tykkäsin kovasti. Festarin ensimmäinen pittikin saatiin pyörimään tämän yhtyeen aikana, ja löytyihän siitä pyörimästä yksi festariveteraani, joka oli uhonnut hetki aikaisemmin, ettei tänä vuonna mene pitteihin. Hyvin piti siis päätökset, kun ensimmäisen bändin aikana totuus oli jotain ihan muuta kuin ajatukset. Mutta eipä tuo kai ihme, kun hyvä musiikki vetäisi mukaansa. Hiukan melkoisen selkeät Kalmah-vivahteet Suotanassa häiritsivät, mutta kokonaisuutta se ei missään tapauksessa pilannut.
Suotanan aikana tuli pistettyä merkille myös se, että Nummirockiin näyttää tulevan joka vuosi enemmän porukkaa jo (viimeistään) keskiviikkona. Kaaos-klubi, joka toimi isolla anniskelualueella, oli suhteellisen täynnä väkeä. Onkin mukava huomata, että keskiviikon lämmittelyiltamat saavat yleisön liikkeelle eikä ensimmäisen illan bändien tarvitse soittaa vain kouralliselle ihmispoloja.
Keskiviikkoillan päättäjäksi oli valikoitunut kemiläinen Thyrane, joka sai ainakin itseni nyökkäilemään tyytyväisenä, koska liian usein bändiä ei ole päässyt livenä todistamaan. Yhtyeellä tuntui olevan hienoisia teknisiä ongelmia, mutta mitäs tällaiset pikkuviathaittaavat. Uusia levyjä bändiltä ei ole äskettäin tullut, mutta kyllä yleisö innostui vanhemmastakin materiaalista. Erityisen tyytyväinen voi olla siitä, että Thyrane oli soittamassa yön pikkutunteina Kaaos-klubin puolella, jolloin saatiin tunnelma kohdilleen. Melodista black metalia oli tarjolla juuri oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan, ja keikan jälkeen pystyi lähtemään tyytyväisenä omaan majoitukseen vielä analysoimaan illan antia.
Torstai tarjoili hassuttelevia trolleja, verta ja lihaa sekä Decapitatedin
Tänä vuonna Nummirockissa saatiin jo torstaina kuulla musiikkia kolmelta eri lavalta, eli täysi rähinä oli päällä päivää aikaisemmin kuin edellisinä vuosina. Omat aikatauluni olivat jälleen sellaiset, että ensimmäiset bändit joutuivat jäämään saunomisen jalkoihin. Kuvaajakollega oli kuitenkin siirtynyt festarialueelle jo tässä vaiheessa ja kertoi, että torstain Kaaos-klubilla avannut Atlas oli ollut pirteä ja vetreä poppoo, joka antoi hienon fiiliksen auringonpaahteiselle päivälle.
Itselleni päivän ensimmäinen bändi oli päälavan kinkerit aloittanut Omnium Gatherum, joka on kiertänyt viime aikoina ahkerasti Suomen rajojen ulkopuolellakin. Valitettavasti tämä ei nyt erityisesti näkynyt bändin keikalla, vaan se jäi ainakin omasta mielestäni hiukan tasapaksuksi kaahaukseksi. Soittajat ovat kyllä hyviä, mutta jotain koukkuja bändin ulosantiin kaipaisi, että se jaksaisi kiinnostaa puolta tuntia pidempään. Vokalisti Jukka Pelkosen välispiikit ovat lisäksi paitsi hellyttäviä niin samalla myötähäpeää aiheuttavia. Mitenkään erityisesti Omnium Gatherum ei ärsyttänyt, muttei säväyttänytkään. Kyllä sen tahdissa janojuomansa pystyi alas kulauttamaan.
Mainos päättyy
Seuraavana pienellä klubilavalla meuhkasi turkulainen Cumbeast, joka onnistui jo saamaan niskalihakset vähän kovemmalle koetukselle kuin edellinen esiintyjä. Erityismaininta täytyy antaa vokalistin kaivosta tulevalle ulosannille, joka sai örinävokalisoinnin ystävän myhäilemään hyväksyvästi. Menoa ja meininkiä riitti niin lavalla kuin yleisönkin puolella. Jos bändi esittää ”Cocktopus”-nimisen rallin, niin eihän se voi täysin huono ainakaan olla!
Valitettavasti seuraavaksi Inferno-lavalla come backinsa tehnyt goottibändi Embraze kärsi ensinnäkin totaalisesta yleisökadosta, koska paikalla oli vain kourallinen katsojia. Myös pitkä tauko näkyi ja kuului soitossa, ja päädyinkin itse siirtymään takaisin Kaaos-klubin puolelle muutaman biisin jälkeen. Torstaille oli sattunut muutamia päällekkäisiä soittoaikoja, joita muina päivinä ei juurikaan ollut. Niinpä Embrazen paluukeikasta voiton vei seuraava turkulainen eli grind-bändi Cannibal Accident, joka on aina ollut erittäin viihdyttävä pläjäys. Sitä se oli myös Nummirockissa, jossa saatiin nauttia paitsi vauhdikkaasti etenevästä keikasta myös yleisöön lentävistä verisistä lihanpaloista. Cumbeast ja Cannibal Accident osoittivat, että vaikka musiikkia ei tekisi ihan kieli poskessa, voi se olla nautittavaa menoa. Cannibal Accidentin lavalla käväissyt ”Less Humans – Less Problem” -kyltti ansaitsee myös oman mainintansa. Juuri näin. Vähäpukeiset veriset miehet grindinsä kera olivat jo viemässä koko perjantain voittajan tittelin.
Saksalaisesta metalcore-bändi Calibanista jäi mieleen lähinnä yleisön soudattaminen. Eikö se kuulukaan pelkästään viime kesänä Nummirockissa nähdylle Alestormille? Ei aivan minun genreäni, mutta coren ystäville upposi takuulla kuin kuuma veitsi voihin. Ainakin kuvaaja-Jarmo hehkutti keikkaa seuraavasti: Torstain ja ehkä koko festivaalin kovin bändi oli saksalainen metalcore-jyrä Caliban. Päälavan keskimmäinen bändi sai pittipölyn irtoamaan pilviin asti, ja tietääkseni keikan aikana nähtiin myös festarin ensimmäinen wall of death. Siis jalkaa vipatti niin lujaa, että teki mieli hypätä sekaan, vaikka kannettavana oli ties mitä kamerahärpäkettä! Mielenkiintoista sinänsä, että tässä oli allekirjoittaneelle suhteellisen uusi tuttavuus – mitä nyt muutaman biisin kuullut sieltä täältä, mutta tämä iski ja lujaa! Kiitos Caliban – mahtava keikka!
Seuraavana soittaneen Dreamtalen puolestaan jouduin uhraamaan pienelle tauolle. Tässä vaiheessa täytyy esittää kiitos Nummirockille siitä, että ruokapuoli oli edellisvuotta monipuolisempi ja kiinalainen ruokakoju oli palannut siihen leirintäalueen alkuun. Ja kiitos myös lepolootasta tarjotulle jälkiruokakahville. Hyvät plöröt oli!
Mainos päättyy
Norjalainen TrollfesT voitanee hyvällä omallatunnolla korottaa festareitten parhaiten pukeutuneeksi bändiksi. Tai ainakin pojat olivat panostaneet nätteihin leninkeihin. Ei tuollaista kohkaamista mitenkään voi naama mutrussa katsoa, niin hyväntuulisesta sekoilusta lavalla oli kyse. Mutta siitäkin huolimatta bändin ulosanti on myös sopivan vahvaa. Ehkä TrollfesT voisi jopa keskittyä enemmänkin musiikkiin kuin hassuihin asuihin, vaikka olihan se vokalistin ilmapallopäähine hieno – saati sitten lavalla nähty vilkkuvaloilla varustettu haitari. Ja kun Nummirockaajat vielä saatiin houkuteltua halipittiin, keikan viihdearvo oli taattu.
Mutta sitten RadioRock-stagelle ampaisi Decapitated, ja voi hyvänen aika, että bändi jytyyttikin menemään! Teknisestä death metalista saatiin nauttia täyslaidallisen verran. Biisi toisensa jälkeen moshaukseen tuli koko ajan enemmän vauhtia. Keikan viimeistelivät soitannan lisäksi vielä todella hienot valot. Jos aikaisemmin olin jo nostamassa turkulaisia illan voittajiksi, menivät nämä puolalaiset loppuillasta heittämällä ohitse. Oma mielentila sattui juuri oikeaan asentoon, bändin osaaminen oli ihailtavaa ja Nummijärven yöhön suolletut kappaleet soljuivat eteenpäin nautittavalla tavalla. Keikan loputtua jäin ihmettelemään, kuinka nopeasti yksi tunnin keikka voikin vilahtaa. Decapitatediä olisi mielellään seurannut vielä toisenkin mokoman.
Puolalaisten jälkeen Paara oli takuulla vaikeassa tilanteessa, koska moni oli vielä fiiliksissä edellisestä keikasta. Nyt siirryttiin hyvin toisenlaisiin tunnelmiin, eikä se välttämättä ollut hyvä asia edeltävän ilotulituksen jälkeen. Koska en saanut Paarasta kiinni, en sitten millään, siirryin rannalle Inferno-lavan tuntumaan seuraamaan islantilaista Skálmöldiä, joka ennakkoon oli saanut kiinnostuksen heräämään. Valitettavasti bändi ei kuitenkaan kantanut kovin pitkälle, vaan mielenkiinto herpaantui ihan muihin asioihin. Skálmöldin viikinki/folkkis-meininki on kyllä omanlaistaan eikä sekoitu kymmenen muun samantyyppisen bändin sekaan, mutta ehkä omat fiilikset olivat vieläkin Decapitatedin keikassa.
Mutta eipä päästetty festaroitsijaa vieläkään lepäilemään, vaan illan päätteeksi Kaaos-klubin lavalle nousi vielä industrial-taustoilla ryyditetty black metal -bändi Trollheim’s Grott. Keikan alussa bändillä taisi olla pientä teknistä ongelmaa, mutta se ei suuresti kokonaisuutta haitannut. Vaikka väsymys alkoi jo painaa silmissä, tämä piti jaksaa kokonaisuudessaan seurata. Onko muuten aikaisempinakin vuosina ohjelma festarialueella kestänyt näin myöhään? Vaikea sanoa, mutta kyllä siinä kolmen jälkeen alkoi jo olla hyvinkin valmis vällyjen alle hyvillä mielin. Trollheim’s Grottiin kelpasi lopettaa toinen festaripäivä.
Kuvat: Jarmo Hänninen Photography
