Obscuran seitsemäs taidonnäyte “A Valediction” tuntuu aiemmin kuullulle

Kirjoittanut Santtu Paananen - 18.11.2021

Saksalainen Obscura on kohta kaksikymmenvuotisella urallaan noussut teknisen death metalin kuninkuusliigaan. Seitsemäs levy tuo pöytään taas yhden kattauksen uskomatonta musikaalista osaamista ja soittotaitoa. Tuoreet heviosaston biisi-ideat jäivät kuitenkin menun ulkopuolelle.

Obscuran ydin on aina ollut kitaristi-laulaja Steffen Kummerer. Kummerer on ainoa alusta asti mukana pysynyt jäsen. Seitsemännellä levyllä kuullaan jälleen kerran uusia soittajia: ainoastaan Kummerer pysyi, muu miehistö vaihtui.

Ensimmäinen asia, mikä käy ilmi “A Valedictionilta” on uskomaton taitotaso. Riffittely on tiukkaa, ja tilutuksen ystävät saavat taatusti fiksinsä. Rumpalin blastbeatit ja fillit kulkevat pitkin settiä nopeammin kuin ajatus. Koko albumi on lähes taukoamatonta ylinopeudella paahtamista.

Tämä yli-intensiivisyys on syy, miksi tekninen death metal voi olla hyvin viihdyttävää ja hauskaakin kuunneltavaa.

Levyn avausbiisi “Forsaken” alkaa rauhallisesti, minkä jälkeen tulee tuttu hampaat suuhun -tyylinen varsinainen käynnistys. Tuttu valinta Obscuran aiemmasta tuotannosta, mutta kaava toimii. Aloitusbiisi on lupaava. Biisiin mahtuu mielenkiintoista kitarasooloa ja useita erinomaisia melodioita. Kappale palauttaa mieleen Obscuran ehkä vahvimman openerin, “Sermon of the Seven Sunsin”.

Levy ei ole tunnelmaltaan järin kaukana bändin suosikistani, Akróasiksesta. Resepti oli samankaltainen kyseisellä 2016 julkaistulla levyllä, mutta kirjoittaminen yksinkertaisesti osui maaliin useammin. Bändin viides levy saavutti balanssin ultrateknisen soittamisen, rivakan poljennon ja vahvan tunnelatauksen välillä.

Obscura tuo biiseihinsä jälleen eri metalligenrejen nyansseja. Nimikkoraita tuo mukaan thrash-vivahteita. “Devoured Usurper” taas nojaa vahvasti perinteiseen kuolometalliin. Tyylillistä vaihtelua löytyy varsin mukavasti. Etenkin loppupään upea instrumentaali “Orbital Elements II” yllättää rytmikkyydellä ja jazz-osioillaan.

Vahvimpana raitana esille puskee “In Adversity”, joka muistuttaa siitä, miten bändillä on potentiaalia luoda loistavia biisikokonaisuuksia hyvinkin erilaisista aineksista. Kunhan rutiinimaista tyhjäkäyntiä vältettäisiin ja keskityttäisiin laatuun.

When Stars Collide” on Obscuran Radio Rock -sopivin kappale, osin sen ansiosta, että mukana Soilworkin solisti Björn “Speed” Strid. Kappaleessa on itsessään useita makoisia hetkiä, mutta kokonaisuus on pahasti levällään. Stridin uljaasti esittämä kertosäe on hieno, mutta johonkin toiseen kappaleeseen.

“A Valediction” jäi kuitenkin arvostelijalle suurelta osin etäiseksi. Levy nitoo kuuloluihin toinen toistaan aggressiivisempaa riffiä, mutta sävyt puuttuvat. Välillä tahtia rauhoitetaan, mutta biisit eivät silti hengitä. Kokonaisuus tuntuu tasaiselle, nimenomaan emotionaalisella tasolla. 

Tänä syksynä julkaistiin useampi teknisen death metalin helmi. Jos janoat intensiteettiä, kuuntele mieluummin Archspiren “Bleed The Future”. Jos mielit dynamiikkaa ja sekoilua, kuuntele First Fragmentin “Gloire Èternelle”.

Seitsemäs levy ei ole missään nimessä heikko paketti, huono levy tai turha julkaisu. “A Valedictionilta” löytyy muutama helmi pienellä penkomisella. Obscura on näyttänyt musiikillisen etevyytensä jo, ja tulevilta julkaisuilta odotan muutakin kuin voimisteluliikkeitä.

6/10

Kappalelista: 

  1. Forsaken
  2. Solaris
  3. A Valediction
  4. In Unity
  5. Devoured Usurper
  6. The Beyond
  7. Orbital Elements II
  8. The Neuromancer
  9. In Adversity
  10. Heritage

 

Obscura Facebookissa