Ocean Within – Leaders

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 23.11.2010

Porilainen Ocean Within on saanut pihalle seitsenraitaisen esikois-EP:nsä. Pari vuotta yhdessä soittaneen nuoren yhtyeen kehityskaari on ollut nousujohteinen ja edistystä viime syksynä julkaistusta demosta on tapahtunut. Saatekirjeen mukaan ”Leaders” esittelee entistä monipuolisemman, teknisemmän sekä melodisemman puolen bändistä.

Edellämainitut asiat ovat kieltämättä totta. Teknisesti levy on huippuluokkaa. Ainuttakaan soittovirhettä ei konerumpujen säestämä yhtye ole nauhalle saanut. Musatyylille ominaiset nopeat breakdown-riffittelyt ja tuplabasaripaukutus kuulostavat mahtipontiselta ja tarkalta kuin atomikello. Biiseissä kuullaan ankaran mätön lisäksi melodisempia kohtia ja pieniä elektronisesti toteutettuja pätkiä jotka on ympätty yhteen muun musiikin kanssa tyydyttävästi. Soundillisesti levy ei jää esikuviensa varjoon mutta kuulostaa toisaalta liikaakin toiselta porilaiselta, Circle of Contemptilta. Myös laulajan hieman monotoninen laulutapa jättää sijaa kehitykselle.

Varsinaisesta omaperäisyydestä bändiä ei myöskään pääse kehumaan sillä esikuvien (joista ehkä kuuluvin on juuri Circle of Contempt) viitoittamalta tieltä ei ole vielä poikettu tarpeeksi kauas. Toisaalta biisit tarjoavat juuri sitä mitä genreltä haetaankin ja vieläpä mallikkaasti. Biisien rakenteista on turha tässä yhteydessä puhua sillä harvemmin niitä ylettömän progeilun sekaan edes kaivataan. Laadukas toteutus ja porukan nuori ikä antavat anteeksi omaperäisyyden puutetta ja livenäkin Ocean Within on kuulemani mukaan iskussa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ikäisekseen yhtyeeksi Ocean Within pystyy todellakin vakuuttavaan ulosantiin ja kokemuksen karttuessa myös se oma soundi alkaa toivottavasti löytyä. Laajemmat vaikutteet ja omaperäisyyteen pyrkivä asenne olisivat mielestäni tässä vaiheessa eduksi mutta ”Leaders” on silti mallikelpoinen esikois EP jota voi häpeilemättä pistää levitykseen. Aivan johtoportaaseen se ei porilaisia nosta ja pisteitä ropisee yksi per biisi.

7/10

Kappalelista:

1. Flashes Before Your Eyes
2. Transhifts
3. Element8
4. Count The Stars
5. Morpheus
6. Leaders
7. End Of Eternity

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

www.myspace.com/oceanwithinband

Kirjoittanut: Oula Maaranen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

2 comments on “Ocean Within – Leaders”

  1. Jonne2

    Hyvä arvostelu. Saanen huomauttaa että Ocean Withinin piireissä on tapahtunut muutoksia. Laulaja on vaihtunut ja uusi aikakausi on alkanut. Valmistautukaa…
    t. Jani Rohtonen

  2. Oula

    Joo tuli itselläkin mieleen se tämän valmistuttua mutta ei tuossa onneksi mitään väärää infoa ole :) kommentoitu vaan vanhaa laulajaa

Comments are closed.

Luetuimmat

Uusimmat