Deftones on yksi niistä yhtyeistä, joiden diskografiaa pidetään yleisesti laadukkaana. Vaikka bändiä eivät kaikki fanitakaan, hyvin harva heitä varsinaisesti vihaa, ja yleensä bändin kohdalla törmää positiiviseen palautteeseen. Nu metal- ja alternative metal -skenestä hengissä selvinnyt bändi on edelleen suosittu ja arvostettu uniikista soundistaan ja klassikkolevytyksistään. Vuoden 2016 albumi ”Gore” oli kuitenkin poikkeuksellisesti levy, joka tuntui keräävän myös bändin faneilta negatiivista palautetta ja pettyneitä korvapareja.

”Goresta” on vierähtänyt nyt neljä vuotta, ja uutta levyä on odoteltu kuumeisesti. 2020 ei ole ollut kiltti bändeille ja musiikin ystäville muista seikoista puhumattakaan, joten moni varmasti pelkäsi, ettei bändiltä saataisi tänäkään vuonna uutta musiikkia. Mutta niin siinä vaan kävi, että ”Ohms”-nimisen albumin ilmoitettiin ilmestyvän 25. syyskuuta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Tähdet tuntuvat asettuneen bändin puolelle. Vuonna 2000 julkaistiin legendaariseksi kohonnut ”White Pony”, ja vuonna 2010 basisti Chi Chengin tragedian jälkeen vuoden 2010 ”Diamond Eyes” löysi bändin astumassa uuteen aikaan raikkaan kuuloisena. Nyt vuonna 2020 bändi on jälleen onnistunut luomaan mestarillisen albumin uudelle vuosikymmenelle.

Avauskappale ”Genesis” esittelee matalavireistä riffittelyä yhdistettynä Chino Morenon raakaan karjumiseen ja rumpali Abe Cunninghamin groovaavaan rumputyöskentelyyn. Kappaleella kuultava värisevä retrosyntetisaattori on keskeinen osa ”Ohmsin” äänimaailmaa. Erilaiset syntetisaattorit tuovat lisäväriä tyypillisen Deftones-soundin keskelle, mistä on avauskappaleen ohella loistavana esimerkkinä ”The Spell of Mathematics”, joka on kuin suora sisarkappale ”Genesikselle” rouheiden ja matalien riffiensä, syntetisaattoriaaltojen ja pomppivan kompin osalta.

Vuoden 2012 suosittuun ”Koi No Yokan” -albumiin on kuultavissa selkeitä vivahteita esimerkiksi sellaisten kappaleiden, kuin ”Ceremony” ja ”Pompeji” kohdalla, jotka ovat toisaalta Deftonesia suoraviivaisimmillaan, mutta samalla myös juuri sellaisia kappaleita, joita vain Deftones tuntuu osaavan tehdä. Yllättävälläkin tavalla kokonaisuuteen on tuotu vaikutteita vuoden 2003 nimikkoalbumilta kappaleissa ”Error”, ”This Link Is Dead” ja ”Radiant City”. Ne ovat dissonanssipitoisia ja uhkaavia raitoja, jotka tuntuvat repivän ”Ohmsin” kudosta negatiivisempaan suuntaan. Viimeisimmässä kappaleessa kuullaan sykkivä ja aggressiivinen bassolinja, joka voisi ihan hyvin olla esimerkiksi Godfleshin tai Nine Inch Nailsin tuotannosta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

”Ohmsin” on tuottanut tuottajaguru Terry Date, joka palaa yhteistyöhön bändin kanssa ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2003 eponyymin albumin, ja sen todella kuulee. Levyn soundit ovat todella moniulotteiset, täyteläiset ja täydellisessä balanssissa ja kiilteessä. Albumi on helppo laittaa soimaan ja antaa sen aaltoilla koko kehon ylitse täydellä äänenpaineellaan.

Deftones on julkaissut levyjä jo 25 vuoden ajan, mutta siitäkin huolimatta yhtye on kyennyt tekemään yhden uransa parhaimmista ja eheimmistä levyistä. ”Ohms” tuntuu kokoavan yhteen joitakin bändin parhaimmista musiikillisista ideoista, jotka ovat samaan aikaan moderneja ja raikkaita, ja myös omalla tavallaan toivottuja sukelluksia takaisin menneeseen.  Omissa silmissäni ja korvissani ”Ohms” kohoaa helposti osaksi bändin parhaimpia levytyksiä ja onnistuu jälleen toistamaan sen, minkä ”White Pony” ja ”Diamond Eyes” tekivät sitä ennen.

9/10

Kappalelista:

1. Genesis
2. Ceremony
3. Urantia
4. Error
5. The Spell of Mathematics
6. Pompeji
7. This Link Is Dead
8. Radiant City
9. Headless
10. Ohms

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy