On iltoja, joita ei vain koeta – Lemonator Tavara-asemalla

Kirjoittanut Johanna Ania - 30.9.2026

On iltoja, joita ei vain koeta. Ne eletään täydellä sydämellä. Jo kävellessäni Tavara-asemalle olin innoissani, vaikka tuskin edes tajusin, miten kovasti olin kaivannut Lemonatoria. Olin valmis tunnustamaan keltaista väriä.

Kun keikka lähti käyntiin ”The Killer I ” -kappaleella, alkoi juhlat. Kun katsoi ympärilleen, näki, kun joku tanssi. Joku kuunteli silmät kiinni, ja toinen nyökytteli hyväksyvästi. Käsiä oli ilmassa, ja ihmiset olivat pukeutuneet keltaisiin Lemonator-paitoihin. Ilmassa oli käsinkosketeltavaa taikaa. Ympärillä oli samanhenkisiä ihmisiä, ja tilassa vallitsi yhteinen kieli, jota ei tarvinnut erikseen selittää. Tuo yhteisöllisyys meni suoraan sydämeen.

Illan settilistaan oli poimittu bändin omat suosikit, ja oma suosikkini, ”The Waltz” -albumi, oli edustettuna peräti kahdeksalla kappaleella. Kirjoitin jo aikoinaan ”The Waltzin” 20-vuotisklassikkoarvostelussa, että levy on epäilemättä yksi genrensä ehdottomia onnistumisia ja esittelee hieman erilaisen Lemonatorin. Kautta levyn kuullut klassiset popsärökitarat toteutettiin hienosti myös Tavara-aseman kaltaisella venuella.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
Kuva: Ville Laine

Illan herkimpiin hetkiin kuului, kun Ripa Eskolin omisti ensiesityksen livenä saaneen ”The Unbreakable Two” -kappaleen hiljattain menehtyneelle isälleen. Levyllä kappaleessa alkaa kohdassa 3.39 vyöryä osa, jota kuuntelin albumin ilmestymisen aikaan repeatilla. Nyt yritin saada sen näppärästi nauhalle paneutuakseni siihen tarkemmin kotona. Vituiksi meni.

Keikalla kuultiin musiikkia mutta myös tarinoita muusikkojen ja musiikin takana. Siitä, miten kappaleet ovat aikoinaan syntyneet, mitä niiden taustalla piilee, ja mistä kappaleet kertovat – tai eivät. Laulaja-kitaristi Lasse Kurki taustoitti yhtyeen paluuta lavalle todeten saaneensa veljet takaisin. Myöhemmin Eskolin kiteytti keikan tunnelman yleisölle: ”Ei muisteta sanoa kiitos joka biisin jälkeen, mutta me ollaan ihan fiiliksissä.” Kiitosten unohtamisesta ei tarvinnut stressata, sillä sen näki ja tunsi jokaisessa soinnussa.

Keikan lähennellessä loppua puolitoista tuntia myöhemmin heitettiin lavalla huumoria siitä, että ”nyt on soitettu kaikki biisit, jotka osataan”. Encoreen myötä oli aika kiittää ja jäädä toivomaan lisää parhautta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ehdin keikan jälkeen kysyä Jani ”Kelly” Ketoselta, onko jatkoa tulossa? — Sitä saattaa olla tulossa jo ensi keväänä. ’til then!

Settilista:

  1. The Killer
  2. You’re Left, I’m Right
  3. One Last Day
  4. Once I Killed a Boy With a Girl
  5. Would You Die For Me?
  6. Broken Record
  7. Headlights
  8. The Unbreakable Two
  9. That One Touch
  10. Not Your Game
  11. Over Now
  12. Shake, Shake, Shake
  13. Playing With Dinosaur
  14. I Don’t Want to Live Forever
  15. You Stole My Heart
  16. Is It You?
  17. California

Encore:

  1. Crashed
  2. Safe
  3. Accidental Coincidence
  4. Superb

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy