Kaaoszine oli mukana Amorphiksen ”Queen Of Time” -albumin ennakkokuuntelutilaisuudessa Sonic Pump Studiosilla, jossa kuunneltiin läpi 18. päivä toukokuuta julkaistava teos. Yhtyeen edellinen albumi ”Under The Red Cloud” sai äärimmäisen positiivisen palautevyöryn ja nosti tason todella korkealle. Yltääkö Amorphiksen 13. albumi samalle tasolle, vai jääkö se vain pieneksi valopilkuksi yhtyeen historiaan?

Olin hirveän innostunut kuuntelutilaisuudessa, sillä ”Under The Red Cloud” on todella kova levy. Samalla hieman kuitenkin pelotti: mitä jos ”Queen Of Time” ei kuitenkaan yllä aivan ”Under The Red Cloudin” tasolle vaan jää melko keskinkertaiseksi ilmestykseksi? Onneksi ei kuitenkaan tarvinnut pettyä – tälläkään kerralla. Alla fiiliksiäni albumin ensimmäiseltä kuuntelukerralta:

1. The Bee: Biisin tunnistaa Amorphikseksi ensimmäisestä sekunnista alkaen – ehkä vähän massiivisemmaksi Amorphikseksi. Tomi Joutsen todistaa jälleen, kuka on kotimaisen örinämetalin kuningas.”The Bee” ei ole kuitenkaan kokonaan pelkkää örinää vaan kappaleesta löytyy myös herkempi puoli, joka nousee esiin varsinkin kertsin melodiassa.

2. Message In The Amber: Folkein biisi koko albumilla. Biisi alkaa folkahtavalla introlla, joka saa kuuntelijan ensin hämmentyneeksi. Intro ei edusta ihan sitä, mitä ollaan totuttu kuulemaan, mutta se sisältää kuitenkin amorphismaisia elementtejä. ”Message In The Amberin” kertsi on suoranaista turpaanvetoa. Taustalla olevat kuorot luovat kappaleeseen massiivisen ilmapiirin.

3. Daughter Of Hate: Jos ”Message In The Amber” oli albumin folkein biisi, niin “Daughter Of Hate” on albumin progemaisin ilmestys. Kappale aiheutti minussa ensin hieman ristiriitaisia fiiliksiä, mutta kappaleen edetessä sen progemaisuuteen kuitenkin tottui. Vanhemmasta Amorphiksen tuotannosta tykkäävät eivät tule pettymään tähän kappaleeseen – varsinkin kappaleen kitarariffi kumartaa vanhalle tuotannolle. ”Daughter Of Hate” ei ole kuitenkaan pelkkää mättöä, vaan kappaleesta löytyy myös se herkempi puoli. Pekka Kainulaisen syvälliset sanat suomeksi kruunaavat koko kokonaisuuden.

4. The Golden Elk: Alkuun, kun kuulin, että jousia on käytetty taustalla, nousi esiin pelko: meneeköhän homma aivan överiksi? Ei kuitenkaan mennyt, ja ”The Golden Elk” on mahtava esimerkki siitä. Viuluosasto vaatii hieman totuttelua. ”The Golden Elk” on myös loistava vaihtoehto radiosoittobiisiksi

5. Wrong Direction: Biisi edustaa kaikista tutuinta ja turvallisinta Amorphiksen materiaalia, ja se on koko albumin vahvin sinkkubiisiehdokas. En pysty valitsemaan yhtä ainoaa lempikappalettani tältä albumilta mutta ”Wrong Direction” kuuluu niiden joukkoon.

6. Heart Of The Giant: Kappale alkaa todella rauhallisesti Turisaksen ”Land Of Hope And Glorya” muistuttavalla melodialla, kunnes se räjähtää erittäin massiiviseksi. Etenkin taustalla oleva kuoro korostaa kappaleen massiivisuutta.

7. We Accursed: – Vihdoin ja viimein niitä ihania huilumelodioita, joita on totuttu kuulemaan Amorphiksen biiseissä. Folkmaisen tunnelman luo pääosin kitarariffi, jota koskettimet täydentävät kivasti. Tällä kappaleella meno ei äidy liian kelttiläisiin tunnelmiin vaan pysyy hyvin aisoissa. Taustalla olevat viulut sulautuvat jälleen taustaan ja vievät kappaletta”smoothisti” eteenpäin.

8. Grain Of Sand: Intro sisältää hyvin kaukaisia kaikuja niihin kuuluisiin ”kebab influenceihin”, joita kuultiin enemmänkin ”Under The Red Cloud” -albumilla – varsinkin ”Death Of A Kingissä”. ”Grain Of Sand” edustaa tuttua ja turvallista Amorphista, mutta miksi muuttaa hyvää… Kappaleen säkeistön äänimaailma vaikuttaa todella ilkeältä ja sisältää ehdottomasti yhden Tomi Joutsenen parhaimmista örinöistä. Kertsi edustaa ilkeän säkeistön kiltimpää ja melodisempaa puolta.

9. Amongst Stars: Biisi on myös mahdollinen radiosoittobiisi. Kappaleessa vierailee Anneke van Giersbergen, joka on tuttu esimerkiksi The Gatheringinstä. On todettava, ettei kukaan muu olisi voinut toimia tämän kappaleen”vierailevana tähtenä” kuin Van Giersbergen. Hänen ainutlaatuinen äänensä sointuu todella kauniisti tähän kappaleeseen.

10. Pyres On The Coast: Todella hieno lopetus tälle albumille, vaikka kappale vaikuttaakin muutamia kuuntelukertoja vaativalta kappaleelta. En laskisi kappaletta sinkkubiisiksi, sillä se vaatii melkoista keskittymistä. ”Pyres On The Coast” kuvaa suomalaisuutta loistavasti: se on melankolinen, synkkä ja raskas. Ehkä juuri niiden piirteiden takia se vaikuttaakin mielenkiintoiselta kappaleelta ja odotankin innolla, että pääsen kuuntelemaan sitä kunnolla.

”Queen Of Time” on hieman massiivisempi kuin ”Under The Red Cloud”. Massiivisuutta ei ole kuitenkaan vedetty aivan överiksi, ja Amorphis kuulostaa Amorphikselta, vaikka taustalla onkin enemmän kuoroa ja viuluja. Albumin jokainen kappale on täysin omanlaisensa kokonaisuus ja onkin hankala nimetä vain yhtä biisiä, joka erottuisi muista edukseen. 13 saattaa olla muille epäonnen numero mutta luulen, että Amorphikselle se on onnennumero – ainakin tässä tapauksessa.

9½ / 10

Kirjoittanut: Tia Salmela