”Outsider” – lupaava, mutta epätasainen ensikosketus Comeback Kidiin

Kirjoittanut Tom Frankton - 7.9.2017

Kanadalainen Comeback Kid on ollut minulle vuosien ajan yksi niistä bändeistä, jonka olen tiennyt lähinnä vain nimeltä. Tosin muistan vieläkin kiukutelleeni, kun en päässyt bändin muutaman vuoden takaiselle Suomen keikalle (sekin oli lähinnä lämppäriaktina olleen Malevolencen lumosta.) Kun pääsin kyseisen lämppäribändin toisella keikalla näkemään, vaipui Comeback Kid jonkinasteiseen unholaan. Niiden bändien joukkoon, joita näkee tuon tuosta Spotifyn ehdotuksissa, mutta eivät koskaan pääse pikavilkaisua pidemmälle kuuntelussa.

Kesäkuussa julkaistu sinkkulohkaisu ”Absolute” rikkoi viimein tämän kuuntelemattomuusketjun, tosin hieman ulkomusiikillisista syistä: Devin Townsendin vierailu kyseisessä kappaleessa. ”Absolute” herätti kuitenkin huomioni. Otin siis ”Outsider”-levyn arvostelun vastaan. En vain yleisestä halusta, vaan myös ponnistuksena viimein ottaa bändin tuotanto kuunteluun.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Nimikkokappaleellaan alkava levy antaa heti alkumetreiltä hyvän kuvan bändin hardcore tyylittelyistä. Anteeksi ei pahemmin anneta, mutta aivan silkkaa murjomista bändin musiikki ei kuitenkaan ole. Kappale ei varsinaista puhdasta laulua sisällä, mutta taustalla ajoittain soivat kitarat tuovat kappaleeseen mukavan määrän melodiaa. Bändin melodiatasapainottelu osoittautuukin yhdeksi levyn parhaista puolista, mistä seuraavana soiva ”Surrender Control” toimii hyvänä esimerkkinä. Joillain tavoin bändin musiikki antaa kuvan hardcore-bändistä, joka on hyväksynyt 90-luvun ja 2000-luvun melodisemman pop punkin nousun ja napannut siitä vaikutteita. Esimerkiksi ”Hell of a Scene” ja ”Somewhere, Somehow” -kappaleiden kertosäkeet ovat silkkaa korvamatoa parhaalla mahdollisella tavalla. Edellä mainittu ”Absolute” osoittaa kuitenkin hyvin bändin raskaammankin menon olevan hallussa. Enkä sano tätä pelkkänä Devin Townsend-fanipoikana.

Ainoa kappale, joka äityy hieman turhankin paljon korvamadoksi, on ”Consumed the Vision”, joka vie tämän melodisuuden hieman liiallisen korkealle tasolle. Kappale jääkin helposti levyn heikoimpien joukkoon. Lyyriseltäkään kannalta kappale ei juuri hurmaa, sillä muutamaankin kertaan lauleskeltu ”there’s a sentiment in the atmosphere” -fraasi särähtää korvaan hieman pakotetulta. Mukavan pahaenteisesti groovaava ”I’ll Be That” onkin taas levyn aggressiivisimpia kappaleita ja vie levyä parempaan suuntaan edeltävän kappaleen jälkeen.

”Outrage (Fresh Face, Stale Cause)” -kappaleen aikana on vaikea olla huomaamatta, että edeltävä levyn puolikas on pyörinyt varsin samoilla linjoilla. Ikään kuin bändi ei juuri haluaisi hypätä tavanomaisten hardcoren tyylivalintojen ulkopuolelle. Ajoittain bändi siirtyy mukavan mielenkiintoiseen suuntaan (”Hell of a Scene” nousee hyvänä esimerkkinä mieleen), mutta sitten ”Outrage (Fresh Face, Stale Cause)” -kappaleen kaltaiset vedot laskevat bändiä takaisin muiden hardcore bändien joukkoon. Kyseinen kappale ei varsinaisesti jää huonoksi, sillä riittävästi menoa ja mukaansatempaavaa vauhtia siinä on; olisi vain mukava kuulla lisää näitä hieman persoonallisempia vetoja.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Loput levystä jatkaa etenemistään samoilla linjoilla ja sisältö on mukaansatempaavaa, mutta loppujen lopuksi ei kovin innostavaa. ”Blindspot” ja ”Livid, I’m Prime” -lyhytrykäisyt pitävät levyn liikkeellä, mutta eivät ole erityisen mielenkiintoisia, vaikka esittelevätkin mukavasti bändin hardcore punk-vaikutteita. Melodisempi ”Recover” on yhtä mukiinmenevä joukkohuutoineen ja tarttuvine kertosäkeineen, mutta ei kuitenkaan pääse levyn ensimmäisen puoliskon melodisempien kappaleiden tasolle. ”Throw That Stone” alkaa lupaavalla voimalla, mutta lässähtää hieman tympeän ja mielikuvituksettoman breakdownin myötä.

Levyn sulkevalla ”Moment in Time” -kappaleella on selvästi yritetty jotain hieman suurempaa ja tunteikkaampaa levyn lopetukseksi, missä bändi on onneksi pääpirtein onnistunut. Folk muusikko Northcoten matala, hieman Johnny Cashin kaltainen lauluääni toimii hyvänä erottavana tekijänä muihin kappaleisiin verrattuna. Kappale olisi voinut olla palaamatta hardcore menoon ja keskittyä hieman enemmän tähän tunteellisempaan ilmaisuun, mutta lopputulos on kuitenkin tarpeeksi vakuuttava.

”Outsider” lyö parhaat korttinsa pöytään heti ensimmäisellä puoliskollaan. Harmillistahan se on, sillä bändillä on selvästi rahkeita omalaatuiseen musiikkiin ja bändi loistaa parhaiten massasta erotessaan. Mihinkään ihmeellisiin sfääreihin levyllä ei päästy, mutta kuulemani riitti kuitenkin nostamaan mielenkiintoani bändiä kohtaan ja tulen varmasti bändin tuotantoon tutustumaan lähiaikoina.