Pahennusta, miljoonia myyneitä albumeita ja metallimusiikin kulmakiviä: Nämä albumit juhlivat tänä vuonna 40-vuotispäiviään

Kirjoittanut Tia Salmela - 2.1.2023

Vuosi 1983 piti sisällään suuria metallimusiikin kulmakiviä, jotka ovat myyneet miljoonia sekä pahennusta aiheuttavia albumeita, jotka nykyään ovat enemmänkin huvittavia. Listasimme jo aiemmin tänä vuonna 50 vuotta täyttäviä albumeita, mutta nyt katsotaan, mitä vuosi 1983 tarjosi musiikin saralla.

1. Metallica – “Kill ‘Em All”

Metallican debyyttialbumia “Kill ‘Em Allia” pidetään thrash metal -aallon käynnistäjänä, sillä sisältäähän se nyt ihan todella tiukkaa riffittelyä ja raakaa energiaa! Albumin alkuperäinen nimi piti olla “Metal Up Your Ass”, mutta levy-yhtiö ei sulattanut sitä. Siispä Cliff Burton tokaisi “Just fukin’ kill ‘em all” ja volá!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

2. Iron Maiden – “Piece of Mind”

Vaikuttavan “The Number of the Beastin” jälkeen rima Iron Maidenille oli todella korkealla. Onneksi kuitenkin “Piece of Mind” ylitti sen kirkkaasti tarjoamalla liudan legendaarisia Maiden-biisejä, kuten “The Trooperin”, “Where Eagles Daren” ja “Flight to Icaruksen”. “Piece of Mind” on myös ensimmäinen Maidenin albumi, jolla vaikuttaa rumpalina Nicko McBrain. McBrain on myös “Still Lifen” alkuun kätkenyt piiloviestin, joka kuuluu vain, kun kappaleen soittaa takaperin.

3. Dio – “Holy Diver”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kun legendaarisen Ronnie James Dion ura Black Sabbathissa tuli tiensä päähän, perusti hän Dio-nimeä kantavan yhtyeen. Pian Dio-kokoonpano julkaisi “Holy Diverin”, joka sisältää Dion ehkä tunnetuimpia biisejä: nimikkoraidan lisäksi tältä albumilta löytyy “Rainbow in the Dark”, “Don’t Talk to Strangers” ja avausraitana toimiva “Stand Up And Shout”. Sarvet pystyyn!

4. Def Leppard – “Pyromania”

“Pyromania” on ehdottomasti Def Leppardin menestynein albumi ja se myi nopeasti hurjat 10 miljoonaa kappaletta. Verrattuna pari vuotta aikaisemmin julkaistuun “High ‘n’ Dryihin”, “Pyromania” sisälsi enemmän radioystävällisempää materiaalia. Tältä albumilta löytyvät kaksi Def Leppardin suurinta hittiä “Photograph” sekä “Rock of Ages”.

5. Ozzy Osbourne – “Bark at the Moon”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Kun vuonna 1982 Randy Rhoads sai surmansa lentokoneonnettomuudessa, Rhoadsin tilalle palkattiin Diossakin soittanut Jake E. Lee. “Bark at the Moon” osoitti, että Leellä on osaamista täyttää Rhoadsin jättämät suuret bootsit. Albumin kansikuva saattaa nykypäivänä olla enemmänkin huvittava kuin kauhistuttava, mutta albumin nimikkokappale on jäänyt tältä albumilta elämään.

6. Slayer – “Show No Mercy”

Viisi kuukautta Metallican “Kill ‘Em Allin” julkaisun jälkeen päivänvalon näki Slayerin debyyttialbumi. Toisin kuin Metallica, Slayer toi kappaleissaan esiin saatanallisia lyriikoita. “Show No Mercyllä” selkeästi kuuluvat yhtyeen esikuvien Venomin, Iron Maidenin ja Mercyful Faten vaikutukset.  Debyyttialbumin äänitykset rahoitettiin osaksi Tom Arayan säästöillä ja osaksi Kerry Kingin isän tuella.

7. Billy Idol – “Rebel Yell”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Kukapa ei tietäisi Billy Idolin “Rebel Yell” -kappaletta, jonka kertsissä kuullaan uskomaton Idolin karjahdus. “Rebel Yell” on Billy Idolin toinen albumi ja luultavasti herran tunnetuin. Tältä albumilta julkaistiin neljä upeaa singleä: “Eyes Without a Face”, “Catch My Fall”, “Flesh for Fantasy” ja tietenkin nimikkokappale.

8. Kiss – “Lick It Up”

“Lick It Up” on ensimmäinen KISS-albumi, jolla yhtyeellä ei ole käytössä legendaarisia KISS-meikkejä. Yhtyeen kaksi edellistä albumia “Music from “The Elder”” ja “Creatures in the Night” eivät menestyneet kaupallisesti, mutta “Lick It Upilla” tilanne parani – luultavasti pienellä ulkomuodon muutoksella oli tähän vaikutusta. “Lick It Up” on myös kitaristi Ace Frehleyn korvanneen Vinnie Vincentin ensimmäinen albumi KISSin riveissä.

9. Black Sabbath – “Born Again”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Black Sabbathin 11. albumin kokoonpano onkin melkoinen – perus Iommi-Butler-Ward-trion lisäksi laulajan virkaa toimittaa Deep Purplesta tuttu Ian Gillan. Tätä komboa kutsuttiin leikkisästi Deep Sabbathiksi. “Born Again” kuitenkin jäi Ian Gillanin ainoaksi Black Sabbath -albumiksi.

10. ZZ Top – “Eliminator”

Kun diskoelementit alkoivat yleistyä musiikkipiireissä, myös ZZ Top kokeili onneaan kyseisellä kentällä. “Eliminator” onkin ZZ Topin ensimmäinen albumi, joka yhdisteli diskoelementtejä raakaan blues rockiin/ rock ‘n’ rolliin. Monien mielestä “Eliminator” on ZZ Topin kovin levy, sillä sisältäähän se hitit “Sharp Dressed Man”, “Gimme All Your Lovin’” ja “Legs”.

11. Yes – “90125”

Yes-yhtyeen 11. albumia pidetään heidän comeback-albumina. Yes ehti pari vuotta olla kuopattuna, kunnes basisti Chris Squire ja rumpali Alan White saivat houkuteltua Cinema-yhtyeen riveihin Yesin alkuperäisen kosketinsoittajan Jon Andersonin ja idea Yesin uudelleen kasaamisesta heräsi henkiin. “90125” on Yesin kaupallisesti menestynein albumi ja se sisältää yhden heidän suurimmista hiteistään “Owner of a Lonely Heart”.

12. Europe – “Europe”

Force-nimellä ruotsalaiseen rock-kilpailuun osallistunut glam metal -poppoo pyyhki muilla bändeillä lattiaa ja voitti levytyssopimuksen. Yhtye vaihtoi nimensä Europeksi ja laittoi ulos “Europe”-nimisen albumin – loppu onkin historiaa. “Europella” kuulee jo viitteitä “The Final Countdown” -ajan Europeen, vaikkakin tyyli on melko raakilemainen ja 80-luvun alun soundille uskollinen. Tältä albumilta julkaistiin kappale “Seven Doors Hotel” singlenä.

13. Mötley Crüe – “Shout At The Devil”

“Mötiköiden” toinen albumi “Shout at the Devil” sisältää hiuslakkaa, nahkaa ja glam metalia. Se aiheutti aikanaan pahennusta albumin nimellä ja kannessa olevalla pentagrammilla. Mitä huligaaneja! Tarjosi tämä albumi pahennuksen lisäksi myös muutaman hitin, kuten “Looks That Kill”, “Too Young To Fall In Love” sekä cover-version The Beatlesin “Helter Skelteristä”.

14. R.E.M. – “Murmur”

R.E.M. oli jo vuosi aikaisemmin julkaissut debyytti EP:n “Chronic Townin”, jolla saatiin hieman esimakua tästä yhdysvaltalaisen yhtyeen soundista. Debyyttipitkäsoitto “Murmur” jatkoi “Chronic Townin” jalanjäljillä ja se on yllättävän hyvin säilynyt albumi. Tältä albumilta julkaistiin singlenä kappaleet “Radio Free Europe” ja “Talk About The Passion”

15. Suicidal Tendencies – “Suicidal Tendencies”

Hardcore-klassikko -leiman saanut Suicidal Tendenciesin debyyttialbumi aiheutti jo melkoista kohua ennen julkaisuaan. Albumin kappale “I Shot the Devil” oli alunperin “I Shot Reagan”, mutta joutuivat tekemään nimenvaihdoksen selkeistä syistä. Kuitenkin fyysisten albumien kansilehtisissä kummittelee kappaleen alkuperäinen nimi. Tältä albumilta julkaistiin singlenä “Institutionalized”, josta tulikin mieleeni: onkohan jo joku antanut Mike Muirille Pepsin? 

16. The Police – “Synchronity”

Vaikka jäsenten välit olivat tulehtuneet levynteon aikana, ei huono ilmapiiri välity kuuntelijalle. “Synchronity” sisältää myös yhden The Policen suurimmista hiteistä “Every Breath You Taken”. Mikä hieno tapa päättää The Policen ura.

17. Twisted Sister –  “You Can’t Stop Rock ‘n’ Roll”

Twisted Sisterin toinen albumi “You Can’t Stop Rock ‘n’ Roll” ei ollut mikään suuri menestynyt, mutta loi sentään pientä pöhinää bändin ympärille. Läpimurto tehtiin vasta seuraavana vuonna “Stay Hungry” -albumilla. Tältä albumilta julkaistiin kolme singleä kappaleista “The Kids Are Back”, “I Am (I’m Me)” ja tietenkin nimikkoraidasta “You Can’t Stop Rock ‘n’ Roll”

18. Hanoi Rock – “Back to Mystery City”

Hanoi Rocksin neljännen albumin tuottivat Mott The Hooplen Dale Buffin Griffin ja Pete Watts. “Back to Mystery City” on myös ensimmäinen albumi, jossa Gyp Casinon korvannut Razzle on mukana. Tältä albumilta julkaistiin singlenä “Malibu Beach Nightmare” ja aina niin ihana “Until I Get You”.

19. Quiet Riot – “Metal Health”

Quiet Riot muistetaan Slade coveristaan “Cum On Feel the Noize”, joka löytyy “Metal Health” -albumilta. Yhtye ei ollut innoissaan, kun tuottaja ehdotti kyseisen coverin vetämistä. Kuitenkin legendan mukaan, kun studiossa Quiet Riot testaili, miten Sladen biisi sopisi heidän tyyliinsä, loppu onkin historiaa. “Metal Health” on Quiet Riotin menestynein albumi ja luultavasti juurikin “Cum On Feel the Noizen” ansiota.

20. Pantera – “Metal Magic”

Monilla bändeillä on synkkä tukkahevimenneisyys – ja niin myös Panteralla. Yhtyeen debyyttialbumi “Metal Magic” tarjoaa hieman erilaisempaa Panteraa kuin mihin ollaan tänä päivänä totuttu. “Metal Magicin” tuotti Abbotin veljeksien isä Jerry Abbot ja se julkaistiin yhtyeen omalla levymerkillä. Pantera hylkäsi glam metalin ja siirtyi tunnistettavampaan soundiinsa vuonna 1988 julkaistulla “Power Metal” -albumillaan, kun Phil Anselmo astui mikin taakse.