Paradise Lost – Tragic Idol

Brittiläisen Paradise Lostin siirtyminen takaisin hieman melodisemman soitannan suuntaan ei sinällään ollut mikään yllätys. Yllätys oli pikemminkin, kuinka suurta hypetystä yhtyeen edellinen levytys ”Death Unites Us, Faith Divides Us” sai osakseen. Allekirjoittaneelle kyseinen levy oli yhtyeen mittapuussa korkeintaan keskitasoa ja muutamaa kappaletta lukuun ottamatta kovin laahaava teos.

Paradise Lost ei kuitenkaan tällä kertaa tee sitä virhettä, että yhtyeen melodian taju ottaisi metallin raskaudesta vallan, vaan heidän kolmastoista levy ”Tragic Idol” pikemminkin herättää mielikuvia yhtyeestä sen suurimpien levytysten ajoilta – ”Icon”, ”Draconian Times” ja ”One Second”. Helposti tarttuvia kappaleita tarjotaan yllin kyllin ja siitä huolimatta yhtye onnistuu säilyttämään tämän uuden niin sanotun ”raskaan asenteensa”.

Hiukan laahaavasti alkaa myös ”Tragic Idol”, eikä kahden ensimmäisen kappaleen ”Solitary One” sekä ”Crucify” aikana voi sanoa kuuntelevansa yhtä metallin klassikkolevytyksistä. Mutta kolmas kappale kaiken muuttaa voi, ja ”Fear of Impending Hell” herättää toden teolla levyn käyntiin. Muutamia hiukan vaisumpia ralleja loppualbumi sisältää, mutta mikä tärkeintä, se myös samalla sisältää pitkästä aikaa todellisia Paradise Lost -klassikoita. Niitä kappaleita, joita yleisö tulee rakastamaan livenä soitettuna, niitä ei mielestäni ole viime aikoina juurikaan yhtyeeltä kuulunut, ja siinä ”Tragic Idol” tekee sen suurimman muutoksensa. Kappaleet, kuten edellä mainittu ”Fear Of Impending Death”, ”In This We Dwell” sekä levyn nimikappale ”Tragic Idol” tulevat huudattamaan yleisöä ensi kesän festivaaleilla sata varmasti. Gregor Machintoshin kitarasooloja levy tarjoilee edeltäjäänsä huomattavasti enemmän, Nick Holmesin laulut nyt eivät ole koskaan varsinaisesti flopanneet, mutta parhaimmillaan ne ovat juurikin kappaleissa, joissa herra päästetään hieman ”hehkuttamaan” kappaletta ja niitä ”Tragic Idol” juuri tarjoaa.

”Tragic Idol” on levytys jonka luulisi kelpaavan sekä edellistä levyä fanittaneille sekä yhtyeen melodisempaa tuotantoa enemmän rakastavalle yleisölle; itselleni se oli ensimmäinen kelpo levytys yhtyeeltä sitten ”One Second”-albumin jälkeen. Tarttuvampia ralleja edeltäjäänsä verrattuna sisältävä albumi on, yhtyeen äärimmäisestä melankolisuudesta huolimatta, suurimmaksi osaksi hyvin koukuttava levytys ja sitä kautta parasta Paradise Lostia vuosikausiin. Ainoat miinuspisteet tulevat siitä, että levyn kaksi tylsintä kappaletta on laitettu sen avausraidoiksi.

8/10

Kappalelista:
1. Solitary One
2. Crucify
3. Fear Of Impending Hell
4. Honesty In Death
5. Theories From Another World
6. In This We Dwell
7. To The Darkness
8. Tragic Idol
9. Worth Fighting For
10. The Glorious End

http://www.paradiselost.co.uk/

Kirjoittanut Riku Mäkinen

Kommentoi julkaisua

2 kommenttia

  1. Avatar Jari Kääpä

    Itse löysin bändin kun Host ilmestyi. Ehkä poikkeuksellisesti mielestäni yhtye on tehnyt vahvoja kokonaisuuksia Believe In Nothing levystä lähtien. Tosin se levy oli vielä aika poppia ja ei sisällä yhtäkään klassikko biisiä. One Second ei tosin ole paljoa, jos yhtään raskaampi.

    Symbol Of Life ja Paradise Lost levyt sisälsivät mielestäni lähes pelkästään hyviä biisejä. In Requiem oli vähän epätasaisempi, mutta sisälsikin sitten pari aivan erinomaista biisiä. Viimeistään tuolla levyllähän bändi fanien enemmistön mielestä palasi siihen ”oikeaan” tyyliinsä. Olisin melkein voinut yhtyä mielipiteeseesi Faith Divides Us levystä, mutta useamman kuuntelun jälkeen en enää löydä tuolta levyltä montakaan heikkoa hetkeä. Kaksi viimeistä kappaletta ovat sillä ehkä vähän keskinkertaisia, muut biisit jyräävät. Poikkeuksellisesti yhtyeen alkupään levyt One Secondiin asti ovat minulle vähän ”hit and miss” matskua. Jotkut biisit iskevät kovaa, mutta moni jättää jostain syystä täysin kylmäksi.

    Odotukset Tragic Idolin suhteen ovat aika kovat. Crucify kuulosti keskitasoa paremmalta ja Honesty In Death on erinomainen.

  2. Ei tämä valitettavasti mikään uusi Draconian Times ollut.