”Paskoja duuneja! Uutta Dischargea luvassa loppuvuodesta” – Haastattelussa hardcore punk -pioneeri Dischargen kitaristi Tony ”Bones” Roberts

Keskisestä Länsi-Englannista, Staffordshiren piirikunnasta, Stoke On Trentin kaupungista, tuosta Lemmy-vainaan synnyinkaupungista kotoisin oleva  Discharge on myllyttänyt itseään maailmanlaajuiseen maineeseen ruhjovimman otteen hardcore-punkilla viimeisimmän 42 vuoden ajan. Vaikka yhtyeen soundi välillä hieman seestyi, ikääntymään päin olevat herrat ovat tänään soitannollisesti ehkä äkäisempiä kuin koskaan. Tiedottajansa välityksellä kotikaupungistaan Stokesta 14. päivä helmikuuta puhelimitse tavoittamani 57 vuoden ikään yltänyt bändin alkuperäiskitaristi Tony ”Bones” Roberts kertoi allekirjoittaneelle ja Kaaoszinelle vajaan kahdenkymmenen minuutin verran ytimekästä asiaa.

Tervehdys ja hyvää iltaa! Onko ”Bones” langan päässä?

Bones: Kyllä, minä täällä!

Tervetuloa Kaaoszinen haastatteluun. Miten vuosi 2019 on lähtenyt käyntiin sinun ja Dischargen kohdalla?

Bones: Aa, mikä vuosi nyt onkaan? Niin, tosiaan 2019! Joo, melko hyvin se on toistaiseksi alkanut. Olemme heittäneet alkuvuodesta useita keikkoja täällä Briteissä.

Millainen keikkasetti teillä on ollut viimeisimmillä keikoilla? Onko viimeisimmältä albumiltanne, ”End Of Daysilta” (2016), mahtunut paljon biisejä mukaan settiin?

Bones: Aika tasalaatuinen setti meillä on nykyään monessa suhteessa. Olemme soittaneet uudelta albumiltamme keikoillamme 2-3 biisiä per keikka.

Puolisen vuotta sitten sain käsiini tuoreimman albuminne ”End of Days”, ja muutamien kuuntelukertojen perusteella se on melkoisen tyly, kiiltokuvahumanismille pitkät haistattava ja räjähtävän energinen paluu takaisin hardcore-juurillenne. Olisi hauskaa tietää, mitkä asiat ovat mielestäsi muuttuneet Dischargen toiminnassa ja musiikissa vuosien saatossa, jos ylipäätään mitkään?

Bones: Osaltani en voi sanoa, että asiat olisivat muuttuneet miksikään. Minulla on ihan samat fiilikset tätä hommaa kohtaan kuin mitä bändiin liittyessäni. En ole muuttunut millään tavalla (naurua). Olen aina rakastanut tässä bändissä soittamista ja rakastan sitä edelleen. On hirveän vaikeaa sanoa muiden bändin jäsenten puolesta, koska muut eivät ole täällä kertomassa omaa näkemystään, mutta ainakin omasta mielestäni olen pysynyt järkähtämättömänä bändihommieni suhteen. Uskon kuitenkin, että heidän motiivinsa tätä hommaa kohtaan ovat samat kuin minulla itselläni.

Onko läntisen maailman politiikan epästabilisoituminen ja poliittisen ilmapiirin kärjistyminen länsimaissa vaikuttanut musiikkiinne tai luomaanne taiteeseen jollakin tavalla viimeisten vuosien aikana?

Bones: Kyllä, koska poliitikkojen kohdalla olennaisten asioiden tunnustamisen sijaan jauhetaan täyttä paskaa, jälleen kerran, tiedäthän. Näin punk-bändin näkövinkkelistä katsottuna meillä on täysi toiminnan vapaus ilmaista näkökantamme asioiden todellisesta laidasta ja kyseenalaistaa asioita. Tätä menoa on jatkunut jo ihan riittämiin.

Se kuuluu selkeästi myös musiikistanne. Musiikkinne uhkuu rutkasti virtaa ja tenhoa raa’an, väkivaltaisen ja tarkkanäköisen tyylilajinne viitekehyksessä. On kieltämättä erittäin ihailtavaa, että vielä 42 vuoden jälkeen te pystytte tarjoilemaan sellaisen musiikillisen löylytyksen, että oksat pois.

Dischargea pidetään maailmanlaajuisesti paitsi hardcore-punkin myös monen suunnan äärimusiikin edelläkävijänä, ja fanikuntaanne kuuluu muun muassa Big 4-yhtyeiden kuten Metallican, Slayerin ja Anthraxin jäseniä. Lisäksi teitä ”ihaileviin” yhtyeisiin voi lukea Machine Headin, Napalm Deathin ja Sepulturan. Dischargesta innoittuneiden bändien listaa voisi periaatteessa jatkaa loputtomiin. Miltä tuollainen tuntuu, ja onko näinkin ruhtinaallinen fanikunta vaikuttanut yhtyeenne toimintaan tai musiikkiin millään tavalla?

Bones: Joo, (naurua), ei todellakaan. Sellaiset asiat eivät sinällään merkitse meille mitään, koska teemme omaa juttuamme juuri omalla tavallamme mitään muuta miettimättä.

Eli vaikka ette olisi vaikuttaneet lukemattomiin yhtyeisiin, tekisittekö edelleen hommia samalla tavalla ja asenteella kuin nykyään?

Bones: Kyllä, kuten sanottua minua ja meitä sellaiset asiat eivät hetkauta. Minä tosiaan rakastan soittamista, ja se riittää motivoimaan minua bändihommissa.

… Ja juuri se on oletettavasti kohdallanne asia, miksi te olette edelleen kasassa ja elinvoimainen hardcore-bändi, vai?

Bones: Nimenomaan!

Jos palataan yhtyeenne juurille: Kun aloititte yhtyeen toiminnan, mitkä asiat motivoivat ja inspiroivat tuolloin Dischargea aloittamaan bänditoiminnan 1970-luvun loppupuoliskolla?

Bones: Sitä minun on vaikea sanoa, koska alunperin, yhtyeemme alkuaikoina, en halunnut itse juuri olla koko bändissä mukana. Mutta jotenkin päädyin jatkamaan kitaristina jonkin aikaa puolittain vasten tahtoani, jossakin määrin velvollisuuden tunteesta. Meidän musiikillista heräämistä innoittivat tuolloin Jimi Hendrix, Sex Pistols ja Black Sabbath.

Discharge on kotoisin Stoke On Trentin kaupungista, joka on osa läntistä Keski-Englantia, ja joka on tunnettu rähjäisistä ja likaisista, vanhoista raskaan teollisuuden kaupungeista. Erittäin monella musiikkimaailmaa mullistaneella rockin, raskaan rockin tai äärimusiikin yhtyeellä on juuret kotiseudullanne, keskisessä Englannissa. Onko sinulla käsitystä, minkä takia juuri teidän kotiseudultanne on tullut niin monta musiikkimaailman edelläkävijäyhtyettä?

Bones: Täältä tulee aika vihaista tavaraa, eikö?

Kyllä. Mistä tällainen vihaisuus ja aggressio näkemyksesi mukaan kumpuaa?

Bones: Paskoista duunipaikoista… (naurua).  En oikein osaa sanoa. Kun kasvat keskellä paskaista ympäristöä, opit arvostamaan oikeita asioita, tiedäthän? Luulenpa, että monet täällä syntyvät sellaisiin olosuhteisiin, jotka tekevät heistä luonnostaan vihaisia. Tai sitten täällä vaan synnytään vihaisiksi (naurua).

Se on helppoa kuvitella.  Jos katsotaan uraanne taaksepäin, mikä tai mitkä ovat omat suosikkialbumisi tai EP:si Dischargen uran varrelta ja miksi?

Bones: Sanoisin ”Hear Nothing, See Nothing, Say Nothing” (1982) ja viimeisin (”End Of Days”, 2016) albumi. Ne ovat mielestäni niin musiikillisesti kuin soitannollisestikin laadukkaimpia tuotoksiamme, ja erittäin hyviä. ”Why?” (albumi 1981) on myös erittäin hyvä, vaikka tuotannollisesti se onkin totaalisen raakile.

Luin vastikään Blabbermouthista Napalm Deathin vokalisti Barney Greenwayn haastattelun, jossa hän luonnehti, että Brexit tulee olemaan turhin ponnistus, jonka seuraukset Iso-Britannian kansalaiset saavat kantaakseen. Mikä on oma mielipiteesi maanne konservatiivipuolueen ajamasta Brexitistä, ja mikäli se toteutuu, millaisiksi näet Britannian EU-eron seuraukset? Tuleeko se esimerkiksi hankaloittamaan kiertueittenne järjestelyitä tulevaisuudessa?

Bones: Kukaanhan ei tässä vaiheessa tiedä, mitä tulee tapahtumaan, ja se saa ihmiset takajaloilleen. En tiedä, vaikuttaako se mahdollisesti tulevaisuuden kiertueisiimme, mutta mielestäni koko Brexit on yhtä vitun typeryyttä. Siinä ei ole mitään järkeä, katsoipa asiaa miltä kantilta tahansa. Koko Brexit perustuu täysin valheellisiin perusteisiin, väitteisiin ja syihin. Brexitiä ajavat poliitikot ainoastaan valehtelevat kansalle.

Koetko siis, että Britannia on ajatunut henkisesti takaisin 80-luvun Thatcherin aikakaudelle?

Bones: (Naurua) … Koen, täsmälleen. Niillä poliitikoilla, jotka ajavat EU-eroa, ei ole todellisuudessa mitään käsitystä eikä ymmärrystä, mitä he ovat tekemässä. Suurin shokki tässä on ollut, ettei kukaan ollut tullut koskaan ajatelleeksi minkään jäsenmaan haluavan irrottautua EU:sta. Mitä pidemmälle tämä sotku on edennyt, sitä enemmän konservatiivijohtajamme ovat joutuneet heittämään hatusta katteettomia seikkoja ja perusteita vaatimustensa ja näkemystensä tueksi.

Elämme epävakaita aikoja maailmanpoliittisesti. Mitkä asiat näet itse suurimpina uhkina länsimaiselle sivilisaatiolle ja ihmisille yksilötasolla?

Bones: Korruptoituneet hallitukset ja poliitikot, ympäri maailman, ehdottomasti. He yrittävät hallita kaikkea. Britanniassa asiat ovat menneet huonompaan suuntaan. Monikansalliset yhtiöt yrittävät ainoastaan hyötyä maksimaalisesti meille myymästään roskasta. Voimayhtiöt pitävät tuotteittensa hinnat korkealla. Ne, joilla ei ole ollut koskaan varallisuutta, ei mitään, eivät tule saamaan tulevaisuudessakaan yhtään sen enempää. Pelin henki on: rikas ruokkii rikasta, eivätkä he välitä paskan vertaa tavallisista kansalaisista.

Jos tarkastelemme tarkemmin nykypäivän eurooppalaista hardcore- ja punk-skeneä, miten koet vanhan mantereen skenen muuttuneen niistä päivistä, kun aloititte Dischargen?

Bones: Ihan alussahan (1977) punk-homma oli ihan hullua. Jokainen halusi olla trendin harjalla oleva punkkari. Bändeillä oli rajattomasti paikkoja, missä soittaa keikkoja. 1970-1980-lukujen vaihteessa homma alkoi muuttua. Jengiä alkoi velloa sisään punk-skeneen samaa vauhtia kuin osa jätti skenen tyylivirtausten tai muiden syiden mukana. Luulen, että tähän päivään tultuamme olemme kulkeneet punk-ilmiön osalta täyden ympyrän, ja punkista on tulossa jälleen kerran kova sana. Monet ovat palanneet vanhoihin punk-ympyröihin, vanhat punkit puuhaavat taas raaemman musiikin parissa.

Luuletko, että se johtuu tilauksesta: että yleisö haluaa kuulla vanhoja punk-klassikoita ja biisejä uudelleen, vai siitä syystä, että tämän hetkinen maailman tilanne on niin kaoottinen ja sekava, että tarvitsemme uuden, todellisen hardcore punk -aallon maailmantapahtumien vastakulttuuriseksi iskuksi?

Bones: Juuri kuten nyt sanoit (naurua). Tarvitsemme mielestäni tässä ajassa punkkia enemmän kuin pitkiin aikoihin, ehdottomasti.

Pari vuotta sitten ilmestyi viimeisin albuminne ”End Of Days”. Kuinka paljon Dischargella on uunituoretta materiaalia kasassa tulevaa julkaisua varten, ja milloin voimme mahdollisesti kuulla uutta Discharge-materiaalia seuraavan kerran?

Bones: Meillä on jo itse asiassa noin puoli albumillista biisejä kasassa seuraavaa julkaisua varten. Julkaisemme varmaan vanhaan malliin pari singleä ennen uutta pitkäsoittoa. Toivon mukaan saamme ensimmäisen singlemme pihalle vielä kuluvan vuoden aikana.

Olette nyt tulossa soittamaan Suomeen, Helsingin Nosturiin 6. päivä huhtikuuta kimppakeikan Cockney Rejectsin kanssa. Olette soittaneet Suomessa useaan kertaan aiemminkin. Millaisia keikkakokemuksia sinulla on aiemmilta kiertueiltanne Suomesta ja Skandinaviasta?

Bones: He ovat hienoja ihmisiä, osasta heistä on tullut hyviä kavereitamme. Keikoillamme suomalainen yleisö on ollut kohdallamme mahtavaa. Olemme saaneet viettää hienoa aikaa Suomessa.

Vuosien varrella Discharge on myös inspiroinut monia suomalaisia hardcore-bändejä kuten Terveet Kädet, Kaaos, Rattus ja Riistetyt. Kuinka hyvin tunnet suomalaista hardcore punk -skeneä?

Bones: Kyllä vain! Olemme soittaneet joittenkin noiden mainitsemiesi bändien kanssa Suomessa. En tosin isommin tunne suomalaista hardcore-skeneä, koska en juurikaan kuuntele musiikkia muutenkaan.

Viimeisenä kysymyksenä tiedustelisin, luuletko, että punk ja hardcore voivat muuttaa maailmaa vielä vuonna 2019?

Bones: Toivoisin todellakin niin, kaverini. Ja jos ei muuta, niin ainakin punk ja hardcore tuovat lohtua ja hyvää mieltä niille, joilla ei ole muutenkaan elämässään yhtään mitään… tiedäthän… menetettävääkään. Eihän oikeastaan enää edes ole hardcorea ja punkia selkeästi puhtaimmissa muodoissaan. Musiikkityylit ovat fuusioituneet, pirstaloituneet ja sekoittuneet vuosien varrella niin monenlaiseksi variaatioksi eri tyyleistä.

Kaaoszine kiittää Tony ”Bones” Richardsia ja toivottaa parasta tulevaa Dischargelle.

Ennakkoliput Dischargen tulevalle Nosturin keikalle saat Ticketmasterista.

www.cockneyrejects.com
thenightmarecontinues.yolasite.com

Kommentoi julkaisua