Pedon vahva paluu: Beast in Black syöksyy metallin maailmankartalle ”Berserker”-albumillaan

Kirjoittanut Jyri Kinnari - 3.11.2017

Muutama vuosi takaperin melkoista nousua tehneen ja edelleenkin tekevän Battle Beastin riveissä kiehui niin, että kolmella ensimmäisellä albumilla sävellysvastuussa ollut kitaristi-vokalisti Anton Kabanen lähti tai lähetettiin omille teilleen. Sen enempää draaman kierteisiin uppoutumatta Kabanen perusti uuden Beast in Black -yhtyeen, jonka odotettu debyyttialbumi ”Berserker” julkaistiin tänään. Beast in Blackiin kuuluvat Kabasen lisäksi laulaja Yannis Papadopoulos, kitaristi Kasperi Heikkinen, basisti Mate Molnar ja rumpali Sami Hänninen.

”Berserker” on toisaalta jatkumoa kolmelle ensimmäiselle Battle Beast -levylle ja toisaalta se osoittaa Beast in Blackin olevan oma yhtyeensä. Musiikin ydin on riffeineen ja melodioineen vahvasti sama kuin Kabasen sävellyksissä ennenkin, hänen tyylinsä säveltää ja soittaa puskee hyvällä tavalla lävitse lähes koko ajan. Musiikissa on silti paljon uuttakin: Monet kappaleet ovat aiempaa paljon melodisempia ja suurempia. Se on yllätys, mutta piristävä sellainen. Se antaa Beast in Blackille oman persoonansa. Perinteisestä heavy metalista on harpottu power metaliin päin ja lopputulos on jossain niiden välimaastossa. Vanhaa ei toisteta, mutta historiasta pidetään kiinni, samalla kun haetaan uutta näkökulmaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Levyllä on toki keskenään melko erilaisia kappaleita raskaasta metallista melodiakoukkuihin ja diskopoppiin. Parhaimmillaan levyn kaikki puolet saattavat kuulua yhden kappaleen aikana toimivana kokonaisuutena. Pääosin ”Berserkerin” kappalemateriaali on vahvaa tyylistä riippumatta ja koukuttaa erittäin kierolla tavalla. Muutaman kuuntelukerran jälkeen levyltä löytyy voimakasta uhoa, itsevarmuutta ja haurasta herkkyyttä. Aluksi ihmetyttää, sitten ei ole varma uskaltaako kuunnella ja lopulta rakastuu.

”Berserkerin” voi ajatella loistavana debyyttinä tai loistavana neljäntenä albumina. Joka tapauksessa se on toimiva kokonaisuus, jonka osat ovat erilleenkin purettuina todella vahvoilla. 2010-luvulla on melko harvinaista olla omanlainen ja massasta erottuva metallisäveltäjä, mutta Beast in Black on anteeksipyytelemättä oma räväkkä ja kiihkeän voimakas persoonansa. Sen kehitys alkoi jo Battle Beastin alkuajoista ja nyt nahka on luotu onnistuneesti taas kertaalleen. ”Berserker” on yksi vuoden 2017 parhaista metallilevyistä.

8½/10

Kappalelista:
1. Beast in Black
2. Blind and Frozen
3. Blood of a Lion
4. Born Again
5. Zodd the Immortal
6. The Fifth Angel
7. Crazy, Mad, Insane
8. Eternal Fire
9. End of the World
10. Ghost in the Rain

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Beast in Blackin kotisivut
Beast in Black Facebookissa