”Pelkistettyä paisuttelua” – klassikkoarvostelussa Pink Floydin 50-vuotias ”Atom Heart Mother”

Klassisen brittiprogen lippulaivan Pink Floydin viides albumi ”Atom Heart Mother” äänitettiin Lontoon Abbey Road -studioilla maalis- ja elokuun välisenä aikana 1970. Loppuvuonna 1969 oli Roomassa äänittämässä ja säveltämässä soundtrackia Michelangelo Antoninin ohjaamaan draamaelokuvaan ”Zabriskie Point”. Yllättäen ohjaajan kanssa ilmenneistä taiteellisista erimielisyyksistä johtuen sessiot päättyivät kesken, minkä takia Pink Floydille jäi kyseisistä sessioista tuoretta kappalemateriaalia omaan käyttöön. Tuota materiaalia Pink Floyd tuli hyödyntämään myöhemmillä albumikokonaisuuksillaan. Alkuvuodesta 1970 yhtye palasi Lontooseen soittamaan keikkoja ja työstämään kappalemateriaaliaan, ja jo noina aikoina cambridgeläisnelikko alkoi esittää konserteissaan useasta lyhyestä instrumentaalikappaleesta yhteen nivottua teosta, jonka ympärille alkoi kerääntyä yhtyeen neljäs albumikokonaisuus.

Ryhdikkäästi soivan puhallinsektion varassa etenevä järkäle oli 23 minuuttia kestävä, kuusiosainen albumin nimikkobiisi, joka juontaa juurensa useaan instrumentaalisävellykseen, joita Pink Floydin miehistö, laulaja-basisti Roger Waters, kitaristi David Gilmour, rumpali Nick Mason ja kosketinsoittaja Rick Wright olivat tuolloin työstäneet hiljattain.

Puhallinsektion varassa toimiva, aavistuksen The Kinksistä ja Jethro Tullista muistuttava, painavahkolla puhallinriffillä rokkaava, teatraalinen ”Father’s Shout” avaa teoksen. Kappale muuntautuu hammond- ja viuluvetoiseen pitkillä soinnuilla maalailtuun tilutteluun ”Breast Milk”, joka edelleen jalostuu Gilmourin ilmiömäisen kauniiden, pitkien ja puhtaiden slide-kitaraäänien myötä kauniiksi sävellykselliseksi seitiksi. Komean, italialaista elokuvamusiikkia muistuttavan kuoro-osuuden kyllästämä ”Mother Fore” on taas kappaleen herkintä ja samalla mahtipontisinta antia. Röyhkeän pompöösistä kuoro-osuudesta vahvasti The Doors -vaikutteiseen, bluesvetoiseen hammond-pumppaukseen ja Gilmourin soolokitaran vuoropuhelevaan jamitteluun rauhoittuva ”Funky Dung” tuo teoksen puoliväliin mausteeksi sopivan karheaa maantiepölyn makua. Pienen hetken kestävän ”Father’s Shoutin” puhallinteeman kautta eteneminen kakofoniseen ja ääripsykedeeliseen syntetisaattorituuttaukseen ”Mind Your Throats, Please” vie biisin tunnelman sanalla sanoen auditiivisen hulluuden partaalle. Massiivisen avausraidan päättävä, kaikkien edellä mainittujen osien yhteensulauma ”Remergence” ui lopulta sisään ”Breast Milkin” teemaan saattelemana jatkaen kasvuaan aina ylitsepursuavan sinfoniseen loppurymistelyhuipentumaansa saakka.

 

Kappaleen sävellys- ja sovitusvaiheessa yhtye soitti instrumentaalikollaasin kappaleita livenä yhteen putkeen, kunnes niiden jatkumo alkoi jäsentyä, hitsautua ja hahmottua yhdeksi, hallittavaksi kappalekokonaisuudeksi. ”Atom Heart Mother” -albumin sessioissa Pink Floydilla oli ensimmäistä kertaa testikäytössä 8-raitainen analoginauhuri, johon saattoi kytkeä 20 samanaikaisesti ääntä tallentavaa mikrofonia, jotka kaikki tulivat käyttöön. Tämä avasi yhtyeelle uusia mahdollisuuksia. Waters ja Mason joutuivat kuitenkin soittamaan koko kolossaalisen, miltei 24-minuuttisen kappalejärkäleen basso- ja rumpupohjat narulle yhdellä ja samalla ottokerralla äänittävien raitojen rajallisen määrän vuoksi. Kitaroiden ja koskettimien lopulliset raidat äänitettiin kaikista viimeiseksi päällekkäisäänityksinä.

Kappaleen perusinstrumenttiraitojen lisäksi täytyi äänittää erikseen orkesteriosuudet jälkikäteen rikastuttaamaan massiivista kappaletta. Vastuu projektista sysättiin The Rolling Stonesin kiertuemanagerin välityksellä lahjakkaan säveltäjä-äänittäjä Ron Geesinin harteille, joka lopulta teki valtavan urakan kappaleen toimimaan saamiseksi. Hän sovitti ”Atom Heart Motherin” orkesteriosuudet Pink Floydin Yhdysvaltain-kiertueen aikana. Teoksen säätäminen ja hinkkaaminen tuntui käyvän melkoisesta urakasta. Kosketinsoittaja Wright sovitti kappaleen keskiosan kuoro-osuuksia, kun Gilmourin rooliksi jäi melodialinjojen kehitteleminen. Hiljalleen kuitenkin kävi selville, että Geesin halusi jyrätä harmonisiksi sovitetut, orkestraaliset soitto-osuudet avantgardisten äänikollaasikokeiluidensa alle. Tämän seurauksena Gees joutui rajuista näkemyksellisistä erimielisyyksistä johtueen orkesterin jäsenistön kanssa törmäyskurssille. Hänen tilalleen kappaleen sovitustyöhön Pink Floyd -miehistö pestasi projektissa kuoronjohtajana toimineen John Alldisin, jonka johtama 16-henkinen kuoro myös esiintyi kappaleen kuoro-osuuksilla.

Kappaleen työniminä oli alussa ”The Amazing Pudding” ja Geesinin osien jälleen ”Untitled Epic”. Biisin lopullinen nimi keksittiin heinäkuussa 1970 juuri ennen sen BBC 1:n John Peelin ohjelmassa tapahtunutta ensimmäistä julkista studiolive-esitystä. Geesin osoitti Watersille ”Evening Standard” -sanomalehden lööppiä, jossa englantilaisäidille oli asennettu ydinenergialla toimiva sydämentahdistin. Nimi ”Atom Heart Mother” oli täten syntynyt.

Kappale on kieltämättä lajissaan äärimmäisen kunnianhimoinen, mutta armottoman sekava sillisalaatti ja useasta eri osasta koostuvana teoksena varsin epäjohdonmukainen, eikä silti mitenkään nerokkaasti genreään uudistava muuta kuin ehkä suuruudenhullun massiivisuutensa ja avantgardemaisen, suorastaan mielipuolisen rönsyilevyytensä puolesta.

Watersin kirjoittama ja kuiskaten laulama ”If” nousee klassisen akustisen kitaran polyrytmisestä näppäilystä huipentumaansa Gilmourin vahvasti kaiutetun slide-soolon myötä. Biisi on ehdottomasti ”Atom Heart Motherin” onnistuneimpia sävellyksiä. Kappale on Pink Floydin mittakaavassa varsin pelkistetty ja jopa pop-rakenteinen tuoden osittain mieleen myös Simon & Garfunkelin samaan aikakauteen sijoittuvan herkemmän tuotannon.

Wrightin käsialaa oleva kaunis, meksikolaistyyppisen fanfaarimaisesti puhaltimia tuuttaavan torvisektion tuella popahtavalla, akustisella kitarakierrolla kompattu ”Summer ’68” on albumin helpoiten kuunneltavaa ja omaksuttavaa materiaalia. Vuotta myöhemmin, 1971 ilmestyneen Uriah Heepin jättihitin ”Lady In Blackin” rytmiikassa ja akustisen kitaran komppauksessa on jotain häiritsevän samankaltaista sen kanssa. ”Summer ’68” on toki polveilevampi ja elokuvamusiikkimaisempi teos tähän verrattuna. Herääkin kysymys, onko ”Summer ’68” toiminut innoittajana Ken Hensleylle.

”Atom Heart Motherille” Gilmour kantoi vankimman sävellyksellisen kortensa kekoon kirkonkelloilla käynnistyvällä ”Fat Old Sunilla”. Biisi rakentuu metallikielisellä akustisella kitaralla kompatun säkeistön ja kertosäkeiden pysähtyneen tunnelman varaan, jossa urkujen ja slide-kitaran yhteen nivoutuvat soinnut maalailevat päälle rauhoittavaa tunnelmaa. Lopussa Gilmour äityy revittelemään maukkaita bendejä tihkuvaa bluesahtavaa rokkisooloa kasvattaen tunnelmaa hillitystä voimakkaampaan, mikä tuo teoksen utuista tunnelmaa maanläheisemmäksi.

Albumin päättävä, kokonaisuuden toinen mittavampi teos on 13-minuuttinen, hauska ja sinällään onnistunut äänikollaasi ”Alan’s Psychedelic Breakfast”, jonka ”Rise And Shine” -osa alkaa otaksutun Alanin aprikoinnilla aamupalapöydässä omista makumieltymyksistään. Urkuvetoisen aamuherätyksen saattelemana päästään kahvittelupöytään, jossa kuullaan koko aamiaisen valmistamisesta ja nauttimisesta aiheutuvien äänien kirjo maidotettujen murojen ritinästä kahvin ja teen hörppäilyyn ja marmelaadileivän maiskutteluun asti. Gilmourin herkkäotteisesti metallikielisellä akustisella ja slide-putkella soittamallaan sähkökitaralla sooloiltu äänimaalailu ui vaivihkaa Alanin makunautiskelun ääniraidan päälle, kappaleen päätösosan, Masonin hammond- ja piano vetoisesti avantgardistisen pop-osan ”Morning Gloryn” lipuessa sisään. Biisi on avausraidan tapaan yhtyeen koko jäsenistön käsialaa oleva, kolmen eri sävelteoksen yhteensulauma. Lajissaan ”Alan’s Psychedelic Breakfast” on selkeästi helpommin nieltävä kuin albumin nimibiisi.

Musiikillisesti Pink Floyd halusi olla leimautumata mihinkään genreen. Niinpä nelikon yhteinen näkemys ”Atom Heart Motherin” albumin kansitaiteesta oli, että sen täytyi olla jotain ennennäkemättömän pelkistettyä, simppeliä mutta silti pysäyttävää ja säväyttävää. Vaatimukseen vastasi parhaiten kansitaiteilijakollektiivi Hipgnosisin suunnittelema ja toteuttama kuvakollaasi Holstein-friisiläislehmästä seisomassa vehreällä laitumella. Kansi toteutettiin ilman mitään logoja tai kansitekstejä. Storm Thorgeson oli inspiroitunut Andy Warholin lehmäkuvioisesta tapettidesignista, ja niin hän meni Lontoon pohjoispuolella sijaitsevan Potters Barin kylän niitylle, jossa hän valokuvasi ensimmäisen näkemänsä lehmän. Lisää Thorgesonin Potters Barissa kuvaamia lehmiä esiintyy albumin sisäkansissa ja levyn etiketissä.

Vaikkakin albumista tuli kaupallinen menestys ja progressiivisen rockin laatuteos, eivät Wright, Mason, Waters eikä varsinkaan Gilmour olleet sen lopputulokseen eivätkä sisältöön niinkään tyytyväisiä. Heidän mielestään yhtyeen jäsenten keskinäinen musiikillinen vuoropuhelu ja luomisvoima oli albumin sävellystyön ja äänitysten aikaan pahasti hukassa. Tästä syystä albumin kappaleet olivat liukuhihnatyön tavoin väkinäisesti puristettuja ja jäivät kauas niiden musiikillisesta ja taiteellisesta potentiaalista. Tästä huolimatta ”Atom Heart Mother” -albumilla oli oma epälooginen loogisuutensa. Sen rakenne oli hyvin samankaltainen kuin edeltäjänsä, osittain livenä äänitetty tupla-albumi ”Ummagumma”. ”Atom Heart Mother” oli yksi edistysaskel eteenpäin Pink Floydin suurellisesta teoskokeilusta ”Saucerful of Secretsis” ja vielä suurempi harppaus eteenpäin debyyttialbumista Piper At The Gates of Dawn ollen tyylillisesti ehkä lähimpänä erästä sen kunnianhimoisimpaa biisiä, ”Interstellar Overdrive”.

”Atom Heart Mother” julkaistiin Britanniassa 2.10. ja Yhdysvalloissa 10.10.1970. Briteissä albumi ampaisi listakärkeen oitis ilmestyttyään; Yhdysvalloissa se menestyi vaatimattomammin, päätyen Billboardin listalla korkeimmillaan sijalle 55. Mielenkiintoinen seikka on, että elokuvaohjaaja Stanley Kubrick olisi halunnut käyttää albumin nimibiisiä osana ”Clockwork Orange” (Kellopeliappelsiini) -klassikkoelokuvansa ääniraitaa. Pink Floyd -miehistö kuitenkin kieltäytyi antamasta mestariohjaajalle lupaa hyödyntää teostaan, koska Kubrickilla ei vielä tuossa vaiheessa ollut tarkkaa käsitystä siitä, mitä osia kappaleista hän olisi halunnut käyttää eikä myöskään siitä, mihin elokuvan kohtauksista hän olisi sisällyttänyt kyseisen kappaleen ääniraitaa.

Vaikka ”Atom Heart Mother” -albumi saikin ristiriitaista ja paikoin murskaavaakin palautetta aikansa musiikkilehdistöltä, ja vaikka se on Pink Floydin omalla mittakaavallakin sangen keskinkertainen albumikokonaisuus, on se silti rohkeita ja epäkonventionaalisia ratkaisuja sisältävän äänimaisemansa sekä ennakkoluulottoman sävellystyönsä ansiosta ansainnut kiistattoman progressiivisen rockin klassikkoalbumin tittelin. Lisäksi ”Atom Heart Mother” on rankattu mukaan legendaarisen englantilaisen musiikkitoimittaja- ja tietokirjailija Colin Larkinin kokoaman kaikkien aikojen tuhannen parhaimman musiikkialbumin listalle.

Kommentoi julkaisua