Pennywise Suomeen kesäkuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 21.3.2012

Bad Religionin ja NOFX:n ohella kaikkien aikojen merkittävimpiin skatepunk-bändeihin lukeutuva Pennywise saapuu lähes 20 vuoden tauon jälkeen Suomeen. Keväällä kymmenennen studioalbuminsa julkaiseva yhdysvaltalaisbändi nähdään Nosturissa torstaina 28. kesäkuuta. Keikan liput tulevat myyntiin maanantaina 26. maaliskuuuta.

Kaliforniassa vuonna 1988 perustettu Pennywise on koko pitkän uransa ajan vaikuttanut merkittävästi melodisen skatepunkin syntyyn ja kehityskaareen. Parhaiten nimettömästä debyyttialbumistaan (1991) sekä kansainvälisestä läpimurtolevystään ”About Time” (1995) muistettu yhtye ei monien kollegoidensa tapaan siirtynyt koskaan suuren levy-yhtiön talliin vaan on vuodesta toiseen levyttänyt Epitaph Recordsille.

Pennywiselle on vuosien saatossa tapahtunut kaksi merkittävää käännekohtaa. Vuonna 1996 bändin alkuperäisbasisti Jason Thirsk teki itsemurhan, ja syksyllä 2009 vokalisti Jim Lindberg päätti lopettaa uransa yhtyeen riveissä. Lindbergin eron jälkeen Pennywise kiinnitti uudeksi laulajakseen Ignitesta tutun Zoltán Téglásin. Nykyisen kokoonpanon ensimmäinen pitkäsoitto, järjestyksessään jo kymmenes Pennywise-levy, ”All or Nothing” ilmestyy huhtikuun lopulla. Esimakua albumista on saatavissa Epitaphin Soundcloud-sivulla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Uransa aikana miljoonia levyjä myynyt Pennywise on aikaisemmin vieraillut Suomessa ainoastaan 90-luvun alkuvuosina, jolloin yhtye esiintyi Lepakossa sekä Soundgardenin, White Zombien, Mudhoneyn ja lukuisten muiden vaihtoehtobändien seurassa legendaarisessa Jäähallin konsertissa.

KEIKKA:
To 28.6.2012 Helsinki, Nosturi

LIPUT:
alk. 36,50 €, ikärajaton / K-18
Lipunmyynti alkaa ma 26.3.2012 klo 9.00

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

http://pennywisdom.com/
www.facebook.com/pennywise
www.elmu.fi
www.fullsteam.fi
http://www.facebook.com/#!/events/317653988299284/

2 comments on “Pennywise Suomeen kesäkuussa”

  1. Jari Kähönen

    VOI JUMALAUTA!!!!!! VOIKO PÄIVÄ PAREMMIN ALKAA?!?!?!?!?!?

  2. Peaceful day

    Tätä on odotettu!!

Comments are closed.

Luetuimmat

Uusimmat