”Perinnetietoista, kliinistä brutaaliutta” – Arvostelussa Baestin kakkosalbumi ”Venenum”

Skandinaavinen kuolometalli voi mallikkaasti – ainakin sen perusteella, mitä vanhan liiton kuolometallin uusimman aallon tanskalaisviisikko Baestin otteista voi aistia. Vuonna 2015 Ahrhusin kaupungissa perustettu yhtye pokkasi kotimaassaan alkuvuodesta debyyttialbuminsa ”Danse Macabren” aikaansaannoksilla vuoden metallialbumin ja vuoden metalliartistitulokkaan Gaffa-palkinnot, jotka vastaavat Suomen metalli-Emmoja. Sitä ennen perustamisvuonnaan demon ja ensiluokkaisen ”Maria Magdalene” -EP:n julkaissutta Baestia on pidetty yhtenä Tanskan lupaavimmista nuoremman polven metalliyhtyeistä, ja sitä on jopa tituleerattu maansa äärimetallin pelastajaksi. Promootiokirjeen perusteella bändistä on tullut kotimaassaan varsinainen kansallisen päämedia DR:n lemmikki kesällä ensiesityksensä saaneen, Decapitatedin kanssa tehdyllä yhteisrundilla kuvatun ”Den Satans Familie” -kiertuedokumenttisarjan julkaisun myötä. Lisäksi useissa kanavan ajankohtaisohjelmissa tehdyt esiintymiset ovat paikallisesti kasvattaneet Baestin tunnettuutta merkittävästi. Yhtye on ehtinyt soittaa kotimaansa suurimmilla festareilla Copenhellia ja Roskildea myöten ja lämpätä hieman suurempia nimiä kuten Abbath, Hatebreed, Dying Fetus, Entombed A.D. ja Decapitated. Nuoresta iästään huolimatta Baest on nyt astunut maansa death metal -yhtyeiden kärkikastiin ansaittuaan ensin parin vuoden ajan nimeä korkean työmoraalin omaavana bändinä. Jopa kesällä Kaaoszinelle antamassaan haastattelussa Entombed A.D.:n vokalisti L. G. Petrov antoi tunnustusta paitsi Baestin nuorten miesten osoittamalle ymmärrykselle vanhan liiton death metalin henkeä ja musiikillista perintöä kohtaan mutta myös yhtyeen järisyttävän ankaralle livemeiningille.

Yhtye kuvailee ”Venenumin” olevan jatko-osa debyyttialbumille ”Danse Macabrelle”. Kappaleiden kantava teema perustuu italialaisen kirjallisuuden klassikkoon, Danten ”Jumalaiseen näytelmään”, joka riuhtaisee kuulijan yhtyeen henkilökohtaisen helvetin eri tasojen läpi. ”Venenumilla” kitarakaksikko Svend Karlssonin ja Lasse Revsbechin mittatilaustyön tarkkuudella soitetut kitaraosuudet ovat hunajaa taidokkaasta kuolometallista pitävälle kansanosalle. Rumpali Sebastian Abildstenin kekseliäs ja napakan tarkka rytmityö yhdessä basisti Mattias Melchiorsen rakentaman perustuksen kanssa petaavat puolestaan kaksikolle laadukkaan rytmipohjan. Simon Olsenin matalalta hyvällä ja tyylitajuisella rytmityksellä ja möreästi luotaavat vokaalit ovat kuitenkin ehkä kaikesta huolimatta yhtyeen vakuuttavinta antia elokuussa 2019.

Baest – Copenhell 2019

Alkuaikojen Morbid AngelinDeathin, Nihilistin, Bloodbathin, Graven, Dismemberin, Celtic Frostin, ja bläkkispuolelta esimerkiksi Enslavedin sekä Dark Thronen osoittamaa, vasemman käden viitoittamaa polkua kulkeva tanskalaisviisikko ei säästele uutukaisella pätkääkään intensiteetissä. Päin näköä hyökkäävä avausbiisi ”Vitriol Lament” on soitannollisesti lähempänä Dismemberin hallittua kuritusta. Duurivoittoisella riffinipulla koko ilon käyntiin tempaiseva blastbeat-nakutus yhdistettynä taidokkaaseen mutta hieman kankean kulmikkaaseen keskitempoiseen sävellystyöhön on vanhalle liitolle toki tyypillistä, mutta mitään järin omaperäistä tai musiikillisesti rikasta siitä on vaikeaa löytää. Kappaleen loppuosan vastustamattomasti vyöryttävästä groove-osasta liikenee kuitenkin ylimääräinen plussapiste. Sinfonisen, doomahtavan jylhyyden helpolla tavoittava, raskastakin raskaampi kakkosbiisi ”Gula” on kuin Gojiran ja Triptykonin biisikirstuista lainattu ja niputettu järkäle. Yhtye uittaa lohkaretta blastbeateineen mustassa synnin kirnussa, jälleen tyylilleen uskollisesti. Enemmän perinteisen, teknisen heavy thrashin tontilla operoivan ”Nihilin” itämaisia sävelkiertoja hyödyntävät kitaraharmoniat pistävät kuulijan dopamiinin verrattomasti liikkeelle, ja koukuttaa tehokkaasti. Kappaleen hutaistun kuuloisesti soitettu puolinopea kitarasoolo on kuitenkin soitettu käsittämättömällä tavalla paikoin ohi nuotin, eikä se istu muun biisin harmoniseen tunnelmaan saati kannattele kappaleen muuten oivallisesti rakennettua draaman kaarta. Albumin nimikkokappale on puolestaan selvästi tunnistettavista Death– ja Bolt Thrower-vaikutteistaan huolimatta melko sekava, bulkeista death metal -aineksista tislattu kappale. Albumin A-puolen pienoisen pettymyksen jälkeen klassisilla, akustisilla kitaroilla soitettu, tyylikkään kauniisti mustalaismusiikkiin kallellaan oleva välisoitto ”Styx” jakaa albumin puoliskot oivallisesti yhteen.

Kokonaisuuden B-puolella alkaakin sitten tapahtua. Albumin kappalemateriaalin parhaimmistoon nousee heti kättelyssä ”Heresy”, joka on Morbid Angelin tyyliin matelevan pirullisella hidastelulla alkava mutta loppuviimein väkevän alkukantaisen Necrophagia-tyylisen death thrashin kanssa brutaaliakin brutaalimman tasapainon löytävä kappale. Kappaleen väliosassa bändin aiemman sukupolven maanmiesten, Mercyful Faten alkuajat mieleen tuova osa on Baestilta hykerryttävä viittaus vajaa 40 vuotta taaksepäin Tanskan metallihistoriaan. Pitkääkin pidemmän, roto-tomeja hyödyntävän, paljaan rumpufillin jatkeeksi soitettu Hank Shermannin alkukantaisen melodisesta tyylistä muistuttava kitarasoolo pistää hykerryttämään perinnetietoisuudellaan.

”As Above So Below” onkin sitten selkeä, yhdysvaltalaisen Deathin 18 vuotta sitten edesmenneelle kitaristi-laulaja Chuck Schuldinerille omistettu, maltillisessa heavy metal -tempossa kulkeva, polyrytminen ja rujoja kitaraharmoniakudoksia versova tribuutti. Videobiisiksi päätynyt kappale lainaa yhdysvaltalaismaestron loppuaikojen progressiivisille metalliteoksille tunnusomaisia rakennusaineksia. Vaikka loppukappaleessa mennäänkin enemmän At The Gates– ja Morbid Angel-tyyppiselle tylymmälle ruhjontaosastolle, on kappale eheä ja onnistunut hatunnosto eräälle tyylilajin edelläkävijöistä ja suunnannäyttäjistä. Ankarasti myllyttävä ”Sodomize” jatkaa samaa julmetun hienosti toimivaa, erittäin tasapainoisen ja laatumateriaaliin pohjaavien biisien sarjaa. Albumin varsinaisen version päättävä ”Empty Throne” on sitten kaikessa vimmaisessa energisyydessään astetta sekavampi ja kulmikkaampi kappale kuten suuri osa albumin A-puolen materiaalista.

”Venenumin” sävellykset ja tuotanto jättävät varaa hienosäädölle. Albumi on miksattu yhtyeen aiemman tuotannon linjan mukaisesti vanhan liiton skandi death metal -levyksi  liiankin silotellun ja kliinisen kuivan kuuloiseksi erittäin tarkalla äänierottelulla höystettynä, mistä johtuen riffisoiton pienetkin epätarkkuudet pomppaavat stereokuvasta varsin helposti korvaan. Siitäkin huolimatta, että Baestin miehet kertovat promokirjeessä käyttäneensä Tukholman Sunlight-studiosta 90-luvulla klassisen skandinaavisen death metalin äänimaiseman luonnissa olennaisina elementteinä toimineita kitarapedaaleja, ei meiningin mullan makuinen tunnelma ota välittyäkseen. Varsinkin yli-trigatuilta kuulostavat rumpusoundit kääntyvät tarkoitustaan vastaan. Se on oikeastaan ainoa alituiseen rasittava elementti yhtyeen muuten brutaalissa, mukiinmenevässä moukaroinnissa. Harmittavinta asiassa on, että se veloittaa yhtyeen musiikin kohdalla asiaan kuuluvaa likaisuutta, raakuutta ja autenttisuutta. Teknisestihän albumi on toki nykypäivän standardien mukaan ammattitaitoisesti tuotettu. Asiaa voi aina tietysti katsoa niin, että ajat muuttuvat ja äänitystekniikka edistyy sen mukana, ja että siihen on sitten mukauduttava. Tyyliä ja autenttisuutta ei kuitenkaan voi korvata modernilla studioteknologialla, kun puhutaan underground-musiikin estetiikasta. Baestin musiikkia kuunnellessa vanhan liiton likaisen skandinaavisen death metalin ja proto thrashin pohjalta on fiilis jokseenkin sama, kuin kuuntelisi heti Misfitsin ”Walk Among Us” -albumin jälkeen Volbeatin sileäksi hiottua, rockradioystävällistä soundia, mistä jää yhtyeen kaikesta potentiaalista ja genrelle tyypillisestä osaamisesta huolimatta ikävän vakuumipakattu jälkimaku.

Albumin rajoitetun painoksen päättää vuonna 2017 äänitetty ja ”Venenumille” uudelleen miksattu ja masteroitu ilkeä Bolt Thrower -laina ”No Guts, No Glory”. Kyseessä on muuten kelpo ja tinkimättömällä pieteetillä toteutettu veto, mutta koska koko biisin mitalla murhaavaa demppiriffiä vatkaavat rytmikitarat on miksattu / kompressoitu alakeskiäänten osalta aivan tukkoon, korostuu biisin äänimaiseman epätasapainoisuus soundipoliittisena rasittavuutena viimeisen päälle kuivakan kliiniseksi miksatun varsinaisen albumin jatkeeksi. Asia ei haittaisi, jos kyseiset instrumentit eivät olisi kyseisessä biisissä sen kantavimpia elementtejä.

Yhtyeellä on varmasti tulevaisuutta. Musiikillisesti optimaaliseen lopputulokseen päästäkseen se tarvitsee taakseen yhtyeen soundipolitiikkaa ja dynamiikkaa paremmin ymmärtävän, tai ehkä oikeammin radioystävällistä soundia kumartelemattoman tuotantotiimin. – Aivan kuten Memoriam, joka löysi kolmannelle albumilleen aisaparikseen tuottaja-äänittäjä Russ Russelin. Vanhan koulukunnan alkuvoimaista death metalia ei pidä miksata kloorivalkaistun kliiniseltä kuulostavaksi tuotteeksi, joskaan ei myöskään demomaisen tukkoiseksi tai demomaisen voimattomaksi.

”Venenum” ilmestyy 13.9.2019.

Baest lähtee syksyn mittaan yhteiskiertueelle Abortedin (BEL) ja Entombed A.D.:n kanssa ja esiintyy Helsingin On The Rocksissa 27. lokakuuta.

7½/10

Kappalelistaus:

    1. Vitriol Lament
    2. Gula
    3. Nihil
    4. Venenum
    5. Styx
    6. Heresy
    7. As Above So Below
    8. Sodomize
    9. Empty Throne
    10. No Guts, No Glory (Bolt Thrower -cover)

Kommentoi julkaisua