Kuva: Tommi Otsavaara

Pieni, kaunis ja äänekäs Koisorock soi jälleen elokuussa Vantaalla

Kirjoittanut Niko Kuusela - 30.6.2026

Tikkurilan Koisotalon pihalla 28. kertaa järjestettävän Koisorockin perusperiaatteena on tarjota yleisölleen laadukas ja maksuton festaripäivä rennossa ilmapiirissä. Laajasti eri genrejä esittelevä Koisorock tuo lavalle tänäkin vuonna toistakymmentä artistia ja ryhmää. Tapahtuman järjestävät Velmu ry:n vapaaehtoiset. Se saa rahoitusta Vantaan kaupungilta. Mukana taloudellisessa tuessa on myös paikallisia yrittäjiä ja yksityishenkilöitä. Tapahtuman teemana on tänä vuonna ”Koison henki.” Sen sävyt näkyvät alueen somistuksessa, tapahtuman julisteessa ja kaikessa viestinnässä. Myös kävijöitä kannustetaan pukeutumaan teeman mukaisesti liilan, violetin ja purppuran sävyihin, jossa mausteena on turkoosia ja kuparia.

Musiikkitarjonnan ohella alueelta löytyy ruokakojuja, kasvomaalausmahdollisuus sekä vapaassa käytössä oleva taideseinä. Halukkailla on mahdollisuus osallistua myös skeittailuun nyt jo perinteisellä Koison minirampilla. Tapahtumapaikka sijaitsee 2,2 kilometrin päässä Tikkurilan juna-asemasta. Leinelän junaseisakkeelta matkaa alueelle on 3,2 kilometriä. Linja-autot Tikkurilasta ja Leinelästä 641, 631, 623 ja 624 sekä linja 623 Helsingin Hakaniemestä (pysäkit V6323, V6307 ja V6308) tuovat perille. Kävijöitä kehotetaan saapumaan paikalle julkisilla, pyöräillen tai kävellen. Alueella on käymälöitä ja vesipiste.


Koisolava: Sweatmaster, Mary Ann Hawkins, Afrojazz Quintet, Mind Of Doll, Siivet, The Chiefs, Freedomination ja Uniaika

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kuistilava: Haudan Takaa Pasanen, Ide Miettinen & The Prodigal Sons, Kielletyt Leikit Duo, Pretty Affair, Forward Folks, Anemones ja PW

Koisorockin jatkot järjestetään Ravintola Old Story Tikkuraitti 17, 01300 Vantaa (maksuton sisäänpääsy)

Koisorock 2026:
la 15.8. klo 12.00–22.00
Koisotie 4, 01300 Vantaa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

https://www.facebook.com/koisorockofficial