Pillit pussiin ja eläkkeelle – Arviossa 30 Seconds to Marsin ”It’s the End of the World but It’s a Beautiful Day”

Amerikkalaisen 30 Seconds to Marsin debyyttialbumista on ehtinyt kulua jo 21 vuotta, ja kauas on noista ajoista kuljettu. Valtavirran suosimat musiikkityylit ovat muuttuneet, ja 30 Seconds to Mars on päivittänyt ilmaisuaan trendien perässä. Elektronisia soundeja hyödyntäneen yhtyeen uran alkutaival ammensi vaikutteensa progressivisemmasta ja kokeilevammasta rockista. Nykyistä musiikkia voisi luonnehtia elektroniseksi popiksi, ja jonkin ilveen auringonkukkaelvistelyksi, josta elämän tuntu on tällaisen tasalakkirokkarin korviin täydellisesti kadoksissa.

Nykyisin Leton veljekset pyörittävät bändiä sen ainoina vakituisina jäseninä. Uudempia tuotoksia kuunnelleena voisin kuvitella, etteivät bändissä aikanaan vaikuttaneet Matt Wachter ja Tomo Miličević varsinaisesti kadu lähtöään bändistä. Vaikka yhtyeen viimeisimmät tekeleet ovatkin olleet kamalia tapauksia, täytyyhän se tietenkin tarkistaa miltä näyttelijä-muusikko Jared Leton johtaman porukan uusin aikaansaannos kuulostaa. Onhan kyseessä kuitenkin samalla nimellä toimiva taho, joka julkaisi aikanaan sellaiset hitit kuin ”The Kill”, ”From Yesterday” ja ”This is War”.

Toukokuussa julkaistun levyn ensimmäinen”Stuck”-niminen singlelohkaisu oli lähes sietämätöntä kuultavaa. Yllättyä ei varsinaisesti tarvitse, mutta lopputulos on se, että ehkä lukuunottamatta ”Never Not Love You” -kappaletta, jokainen ”It’s the End of the World but It’s a Beautiful Dayn” biisi toistaa käytännössä singlejulkaisulle tutun kaavan. Eikä lyriikoiden anti ole sen vakuuttavampaa. ”Stuck”– sinkkua esitelläkseni: ”Stuck, Stuck, Got me, Stuck. Ram-dam, da-da-da, dam-dam. Ba-da-da-da-da, dam-dam … ” -linjalla mennään. Koko levyllä ei suunnilleen ole yhtäkään riviä, jota ei olisi kuullut jo miljoonaan kertaan jossain muualla. Vai mitä arvelette, kun biisitkin kantavat niinkin omaperäisiä nimiä kuin ”World on Fire”, ”Love These Days”, ”Lost These Days”, ”Life is Beautiful” ja ”Avalanche”.

Jos olisin pyhimys, Leton veljesten ja puoliarmeijallisen tuottajakaartin uusin viihdepläjäys ei herättäisi minussa minkäänlaisia tunteita. ”It’s the End of the World but It’s a Beautiful Day” koettelee kuitenkin suvaitsevaisuuden rajoja ja onnistuu repimään heti kättelyssä rikki sietokykyni. Ei voi mitään, verenpaine nousee, tunnen kuinka kappale toisensa jälkeen syö minulta loppupäästä elonpäiviä. Kaikki on yhtä höttöä, vaahtokarkkia, sielutonta massatuotettua puuroa vailla alkeellisempiakaan ravintoaineita. Tätä ei pysty kuuntelemaan! Sekoan! Pois! Lääkkeet! Viimeinkin levy päättyy, olen järkyttynyt mutta samalla huojentunut siitä, että olen sentään onnistunut välttämään sydänkohtauksen. En voi suositella tätä kokemusta.

Tyylinsä muuttaminen ei tietenkään ole mikään synti itsessään, mutta kaikesta persoonasta, omaperäisyydestä ja inhimillisyyden tunnusta riisuttu keskinkertainen valtavirtapop herättää kysymyksen, paljonko kaksikkoa on koko levyn tekeminen enää kiinnostanut. Kaiken kaikkiaan 30 Seconds to Marsin uusin albumi on niin järkyttävä, että mikäli sitä aikoo soitattaa jossain järjestämissään kemuissa, lienee kohteliasta ilmoittaa siitä ennalta vierailleen kutsussa.

Kappalelista:

1. Stuck
2. Life is Beautiful
3. Seasons
4. Get Up Kid
5. Love These Days
6. World On Fire
7. 7 to 1
8. Never Not Love You
9. Midnight Prayer
10. Lost These Days
11. Avalanche

 Kirjoittanut: Lauri Nieminen