Poudan jälkeen on myrskysää — Amorphis, Coroner ja Floor Jansen viimeistelivät vuoden 2026 John Smithin

Jos Suomen suvi olikin antanut parastaan John Smith –festivaalien kahtena ensimmäisenä päivänä, saatiin tapahtuman päättäneenä lauantaina tuta se nurjempi puoli. Vielä aamupäivällä ennen keikkojen alkua oli keli petollisen poutainen ja miellyttävä, mutta siihen tuli muutos jo ensimmäisen esiintyjän aikana. Haastavista olosuhteista huolimatta yleisön juhlamieli säilyi kohtalaisen korkealla. Juhlamieltä ryydittivät pääpäivän lukuisat huippuesiintyjät kuten Coroner, Floor Jansen ja Amorphis.

For My Pain… ja Steve ’n’ Seagulls

Oulussa perustettu For My Pain… lukeutuu niihin yhtyeisiin, joiden jäseniä on myöhemmällä iällä alkanut vanha suola janottaa. Bändi toimi alun perin vuosina 1999-2005, julkaisi tuona aikana yhden albumin ja vaipui horrokseen. Joulukuussa vuonna 2023 For My Pain… ilmoitti paluustaan, ja sen toinen pitkäsoitto ”Buried Blue” näki päivänvalon viime tammikuussa. John Smithiin orkesteri saapui suurin odotuksin mutta joutui antamaan ilmojen herroille ainakin osittaisen erävoiton. Taivas rupesi ripottelemaan vettä hyvin pian For My Painin… aloituksen jälkeen. Laulaja Juha Kylmänen kommentoi ilmiötä lyhyesti todeten, ettei pieni sade haittaisi menoa. Todellisuus vastasi haasteeseen siten, että taivas repesi huolella moukaroiden festarialuetta kovimmalla sateella, jonka muistan vuosiin todistaneeni. Tarpeellisten johtopäätösten jälkeen bändi keskeytti keikkansa, ja suuri osa yleisöstä hakeutui sateensuojaan yllekirjoittanut mukaan lukien. Jonkin ajan kuluttua bändi palasi soittamaan vielä muutaman biisin, mutta paras fiilis keikasta oli jo auttamatta kateissa. Olkoon seuraavalla kerralla parempi onni matkassa.

Pääasiassa rock- ja metalli-covereihin keskittyvä Steve ’n’ Seagulls soitti John Smithissä silloinkin, kun vierailin tapahtumassa vuonna 2022 ensimmäistä kertaa. Tuntui siten sekä luontevalta että nostalgiselta, että kohtasin bändin toistamiseen samoilla festareilla neljä vuotta myöhemmin. Steve ’n’ Seagulls perustettiin Jyväskylässä vuonna 2010, ja kuluneiden kuudentoista vuoden aikana ryhmä on ehtinyt heittämään satoja keikkoja ympäri maailmaa. Kokemus välittyi vahvasti bändin otteista, mutta mistään virkamiesmäisestä suorittamisesta ei ollut kyse vaan rennosta lavaesiintymisestä ja suvereenista yleisön haltuunotosta. Steve ’n’ Seagulls saa kaikenkarvaiset heavy-kappaleet taipumaan kansanmusiikiksi uskottavasti mutta siten, että biisit vielä tunnistaa. John Smithin keikkasetissä oli edustettuna niin vanhaa kuin uuttakin koulukuntaa. Metallica-laina ”Seek & Destroy” yllytti yleisöä circlepittiin, ja oma suosikkini ”Silvera” säilytti suuren osan Gojiran alkuperäisteoksen jylhyydestä. Erityismaininnan ansaitsee Steve ’n’ Seagullsin lavasteet, joissa pääosaa näytteli taustalla komeillut valtava leimusilmäinen lokki. 

Seven Spires ja H.E.A.T

Jos Steve ’n’ Seagullsin aikana sade olikin armollisesti laantunut, sai yhdysvaltalainen Seven Spires ja kuulijansa taas täyslaidallisen luonnon omasta suihkusta. ”Onpas paska sää”, joutui laulaja Adrienne Cowan kommentoimaan keikan alussa. Tervetuloa vain Suomeen. Seven Spiresin sinfonisessa metallissa oli välillä hyvinkin tummia ja raakoja piirteitä, mutta kiistatonta soittotaitoakin bändistä löytyy kuten kitaristi Jack Koston tyylikkäistä sooloista saattoi havaita. Bändi esiintyi nyt ensimmäistä kertaa Suomessa ja voi vain toivoa, etteivät amerikkalaiset liiaksi säikkyneet säämme koleutta. John Smithissä todistamani perusteella näkisin nimittäin Seven Spiresin konsertoimassa näillä main mieluusti uudestaankin. 

Ruotsalainen H.E.A.T pääsi vuorostaan valamaan lämpöä kolkkoon päivään päälavalla kello 17.30 alkaen. Bändi toi Suomeen mukanaan näyttävän visuaalisen show’n, ja esityksestä paistoi lähes kahdenkymmenen toimintavuoden rautainen ammattitaito. H.E.A.T:in melodinen ja hyväntuulinen hard rock oli juuri sitä, mitä lääkäri olisi voinut määrätä sadepäivää piristämään, eikä edes laulaja Kenny Leckremon jääkiekkovitsit onnistuneet pilaamaan tunnelmaa kuin hetkellisesti. Leckremo on H.E.A.T:in alkuperäinen laulaja, joka poistui bändistä vuonna 2010 vain palatakseen kymmenen vuotta myöhemmin. John Smithin keikalla hän oli eittämättä lavan suurin tähti poukkoillen energisesti ympäri estradia. Ulkoiselta habitukseltaan mies muistutti Masters of the Universe -henkistä sankarihahmoa suoriutuen roolista sopivissa määrin tosissaan ja kieli poskessa kallistumatta liikaa kumpaankaan ääripäähän. Keikan kohokohta oli, kun H.E.A.T soitti pätkän Black Sabbathin ”War Pigsiä” vuosi sitten kuolleen Ozzy Osbournen muistoksi.

Seuraavaksi Smith-lavalla pääsi vauhtiin saksalainen Masterplan. Bändi perustettiin alun perin Hampurissa vuonna 2001, ja nykyään sen miehistöstä löytyy niin saksalaista, suomalaista kuin ruotsalaistakin verta. Yhtyeen kansallisuus on siten vähän monitulkintainen kysymys, mutta selvyyden vuoksi pitäytykäämme saksalaisuudessa. Orkesteri soitti rehtiä, melodista ja mukaansatempaavaa power metalia ilman sen suurempia krumeluureja. Masterplanin soittajat ovat iältään viisi-kuusikymppisiä, joten kaikki teennäisyyden ja ylimääräisen esittämisen tarve on karissut porukasta pois, ja hyvä niin. Suomessa kun oltiin muisteli laulaja Rick Altzi mielellään vuosien varrella oppimiaan suomalaisia ilmiöitä ja sanoja. Mainituksi tulivat ainakin Taffelin megapussit ja peflettijuomat jälkimmäisen saadessa jäädä lukijan mielikuvituksen varaan. Masterplanin setti ei ollut ehkä viikonlopun tajunnanräjäyttävin, mutta paljon nihkeämpiäkin tunteja olen festareilla viettänyt kuin Masterplanin seurassa.

Kirurgin veitsen varmuus ja tarkkuus – Coroner

Lauantaina tavattiin festivaalien mielenkiintoisin tuttavuus kello 19.40 alkaen John-lavalla. Coroner, vuonna 1983 Sveitsin Zürichissä perustettu thrash metal -ryhmä, vietti aktiivista elämää julkaisujen saralla aina vuoteen 1993, jolloin julkaistiin sen viides albumi ”Grin”. Sitä seurasi yli kolmenkymmenen vuoden hiatus, kunnes viime vuonna pitkän kypsyttelyn jälkeen putkahti ulos kuudes pitkäsoitto ”Dissonance Theory”. Albumi otettin avosylin vastaan niin fanien kuin kriitikoidenkin keskuudessa, ja sittemmin bändi on kiertänyt Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Suomessa Coroner on esiintynyt ennen John Smithiä tasan kerran, vuoden 2012 Jalometalli-festivaalilla Oulussa. 

John Smith -keikan alussa Coroneria vaivasi tekniset ongelmat, jotka kuitenkin onneksi selätettiin nopeasti. Seurasi tunti uskomattoman tiukkaa ja tinkimätöntä sveitsiläisosaamista, jonka aikana sai useamman kerran nipistää itseään mielessään. Torstaina The Gathering, perjantaina Tiamat ja lauantaina Coroner — jokaisena festaripäivänä esintyi oman genrensä huippunimi, jota todistaessaan sai tuntea olonsa etuoikeutetuksi. Coronerin groove ja tajuntaan pureutuvat riffit karkottivat harmin mielestä ja säryn jäsenistä, eikä sade ja päivien seisoskelu tuntunut enää missään. Kiitos siitä, Coroner ja John Smith Rock Festival.

Hollantilaisinvaasio ja festivaalin loppuhuipennus — Floor Jansen ja Amorphis

Tämän vuoden teemana näytti John Smithissä olevan, ettei päivääkään kulunut ilman alankomaalaista pääesiintyjää. The Gatheringing ja Epican jälkeen Floor Jansenin soolokeikka John Smith -lauantaina kruunasi hollantilaisinvaasion. Jansen on lähes 30-vuotisella laulajanurallaan ollut mukana lukuisissa kokoonpanoissa, ja kolme vuotta sitten ilmestyi hänen ensimmäinen sooloalbuminsa. John Smithin keikallaan Jansen juhlisti suurinta osaa noista hankkeista, kun hänen soolomateriaalinsa ohella kuultiin kappaleita bändeiltä Nightwish, Northward, After Forever ja ReVamp. Yleisölle tuntui maistuvan kaikki Jansenin esittämät laulut, ja erityisen mieleenpainuvia olivat Nightwish-lainat ”Spider Silk” ja ”7 Days to the Wolves”. Ensiksimainittua Jansen ei ole vielä esittänyt Nightwishin kanssa bändin jäätyä keikkatauolle vuonna 2023, ja jälkimmäisen nainen mainitsi henkilökohtaiseksi suosikikseen. Keikan aikana Floor Jansen antoi vahvasti ymmärtää palaavansa piakkoin Suomeen, joten John Smithin keikan missanneilla on vielä toivoa revanssista. 

Mitäpä olisi John Smith Rock Festival ilman Amorphista? Yhdeksästä tähän saakka vietetystä John Smith -festivaalista on Amorphis ollut mukana seitsemällä, joten onhan siinä jo aihettakin leikin laskulle. Ahkerasta vierailusta ja viimeisen päälle yllätyksettömästä keikkasetistä huolimatta Amorphis ei tunnu kuluvan puhki John Smith -yleisön tajunnassa, joten ei ole ihmekään, että bändi buukataan tapahtumaan vuosi toisensa jälkeen. Tänä vuonna tuli todistettua vielä sellainenkin asianlaita, että Amorphiksen vetovoima ei ole kiinni sääolosuhteista. Koko festaripäivän lähes tauotta jatkunut vesisade ei hellittänyt yölläkään, ja päälavan edusta oli mustanaan muoviin verhoutunutta juhlakansaa Amorphiksen aloittaessa kello 00.15 sunnuntain vastaisena yönä. Lienee siis turvallinen ennustus, että bändi tullaan näkemään John Smithissä vastaisuudessakin.

Amorphis soitti John Smithissä saman kolmentoista biisin setin, jonka se soitti paria viikkoa aikaisemmin Oulussa. Setin kohokohtana toimi viimeisenä kuultu ”The Bee”, jonka melodiset paisuttelut ovat kerta toisensa jälkeen ihokarvoja nostattavaa kuultavaa. Lopulta kuitenkin taisi käydä niin, että ennen Amorphiksen keikkaa alueella järjestetty ilotulitus oli näyttävämpi ja osuvampi päätös festivaalille. Toteamukseni ei kerro niinkään itse Amorphiksesta kuin siitä, että olen ehtinyt näkemään bändin elämässäni livenä jo liian monta kertaa.

Kuten aiemminkin oli John Smith Rock Festival lähes jokaisesta näkökulmasta katsottuna jymymenestys. Sijainti on idyllinen, järjestelyt toimivat ja artistikiinnitykset osoittavat hyvää makua niin isojen kuin vähemmän tunnettujen bändien suhteen. Kun jo ”peruskattaus” on John Smithillä tällä tasolla, voi vain arvuutella, millaiset juhlat taustajoukot kyhäilevät ensi vuodeksi tapahtuman täyttäessä pyöreitä.

Kuvat: Sami Hinkkanen
Instagram – Facebook