Praying Mantisin ”Defiance” ei yllätä mutta täyttää vaivatta hyvän rock-albumin kriteerit
Vuonna 1973 perustettu Praying Mantis lukeutuu niihin brittiyhtyeisiin, jotka tekivät aikanaan vaikutuksen japanilaiseen kuulijakuntaan. Vaikka Praying Mantis ei nautikaan niin suuren kuulijakunnan suosiosta kuin vaikkapa Deep Purple ja Rainbow, on brittiyhtye jättänyt kuitenkin jälkensä rock-musiikin historiaan.
Tänä keväänä julkaistu ”Defiance” on Praying Mantisin kolmastoista pitkäsoitto. ”Rukoilijasirkan” nimeä kantava brittiyhtye luottaa ulosannissaan raskaan rockin ulosantiin, jota kuullaan myös tuoreimmalla albumilla. Yli 50 vuotta sitten perustettu yhtye on kokenut lukuisia jäsentenvaihdoksia vuosikymmenten saatossa, mutta viimeisen kymmenen vuoden aikana jäsenistö on pysynyt samana. Kahden alkuperäisen jäsenen, Tino ja Chris Troyn lisäksi Praying Mantisissa toisena kitaristina toimii Andy Burgess, joka on vaikuttanut yhtyeessä vuodesta 2007 saakka. Vastaavasti vokalisti John Cuijpers ja rumpali Hans in’t Zandt lyöttäytyivät matkaan vuonna 2013. Samalla Cuijper on ollut Praying Mantisin pitkäaikaisin solisti ja ”Defiance” on neljäs julkaisu, jolla hän on mukana.
”Defiance” lähtee liikkeelle hyvin rullaavasti eikä Cuijpersin vaikuttavaa äänenkäyttöä voi olla ihailematta. Kappaleiden äänimaisemat ovat vanhan koulukunnan rockille tyypillisesti kitaravetoisia, eikä kappaleita ole ahdettu täyteen erilaisia yksityiskohtia vaan niissä on ilmavuutta. Kulmakarvat kohoavat viimeistään ”I Surrender” -kappaleen kohdalla, joka on Russ Ballardin kynäilemä, ja jonka Rainbow aikanaan teki tunnetuksi maailmalle. Praying Mantisin sovitusta ei voi kuunnella niin ettei sitä peilailisi Rainbow’n versioon. Onneksi Praying Mantisin versio kestää sen, sillä Cuijpers on tehnyt hyvin onnistunutta jälkeä lauluosuuksissaan. Ne eivät edes kalpene Joe Lynn Turnerin rinnalla.
Mainos päättyy
Klassisen rock-albumin kaavojen mukaisesti pitkäsoittoa ei kaahata läpi, vaan joukkoon on lisätty muutama hitaampikin teos. Ensimmäinen tällainen on AOR-vivahteinen ”Forever In My Heart”, jonka nimestä voikin päätellä kappaleen juonen. ”One Heart” lukeutuu sekin kevyempään osastoon, vaikka onkin reippaampi kuin edellä mainittu. Pitkäsoitolle on päätynyt myös instrumentaalinen välisoitto ”Nightswim”-kappaleen muodossa. Kyseisen kappaleen jälkeen Praying Mantis puristaakin irti viimeiset energiat ”Standing Tallin” ja ”Let’s Seen” muodossa.
Tietyssä mielessä sanonta ”vanha koira ei opi uusi temppuja” on osuva pitkän linjan rock-yhtyeiden kohdalla. Harva vuosikymmeniä soittanut yhtye uudistaa yhtäkkiä radikaalisti ulosantiaan. Joka on kuunnellut Praying Mantisia aiemmin, tietää mitä voi odottaa kun laittaa ”Defiancen” soimaan. Lukuun ottamatta ”I Surrender” -kappaletta albumi ei sisällä suuria yllätyksiä eikä järisyttäviä kuunteluelämyksiä. Tämä ei tee albumista kuitenkaan huonoa. ”Defiancea” voi kuvata albumiksi, joka ei yllätä mutta joka täyttää hyvän rock-albumin kriteerit.
Kappalelista:
Mainos päättyy
Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen