Pro-Pain – 20 Years Of Hardcore

Kirjoittanut Juha Attola - 26.8.2011

Pro-Pain on saavuttanut hienon 20-vuoden iän ja tuo on hieno saavutus yhtyeelle. Alkuperäisestä miehistöstä ei tosin ole jäljellä kuin laulaja/basisti Gary Meskill, joka ennen tätä vaikutti yhtyeessä nimeltä Crumbsuckers. Nyt julkaistava ”20 Years Of Hardcore” on enemmänkin juhlalevy-tyyppinen kuin kokoelma, joita yhtyeeltä on jo muutama tullut. Levy pitää sisällään muutaman uuden kappaleen, muutaman uudelleen lämmitetyn vanhemman kappaleen sekä live-vetoja. Onhan joukkoon toki mahtunut yksi cover-kappalekin, joten eipä muuta, kuin juhlistamaan metallisen hardcoren juhlaa.

Levy alkaa uusilla kappaleilla, joista avausraita ”Damnation” osoittaa, ettei 20-vuoden ikä hirveästi paina tällä yhtyeellä. Yhtyeelle hyvin ominaiset junttariffit, ja Meskillin karhea ääni toimivat edelleen. Pro-Painin linja on ollut oikeastaan jo toiselta, ”The Truth Hurts” -nimeä kantaneelta albumilta asti aika selkeä. Ensimmäisen levyn pienoiset rap/asenne metal -kokeilut jäivät pois, ja tilalle tuli suoraviivaisempi sekä raskaampi yhtye. Tällä linjalla yhtye onkin sitten porskuttanut eteenpäin. Levyn kaikki neljä uutta kappaletta ovat hyvin perinteisiä Pro-Pain – kappaleita – nopeassa tahdissa eteneviä ja metallista raskautta uhkuvia.

Vaikka Pro-Pain ei vuosien varrella olekaan tyyliään muutellut, on sen jokainen levy kuitenkin omannut hetkensä, ja pitänyt yhtyeen mielenkiintoisena. Verrattaessa esim. samoihin aikoihin pinnalle nousseeseen Biohazard -yhtyeeseen, on Pro-Painin tuotanto ollut mielestäni huomattavasti kiinnostavampaa. Toki Biohazard on ehkä suosinut levyillään enemmän eri musiikkityylien sekoitusta, kun taas Pro-Pain luottaa tiukkaan tykitykseen, sen kummemmin muista tyyleistä välittämättä.

Vanhojen kappaleiden uusintaversiot kyllä osoittavat, miten pirteä yhtye on uransa alkuaikoina ollut. Esimerkiksi kappale ”Make War (Not Love)” jyrää todella hyvin, huolimatta siitä, että kitarariffi kuulostaakin hetkittäin aika samalta kuin eräässä Megadethin kappaleessa. Myös ”Denial” -kappaleen päivitetty versio on ihan timanttia. Oikeastaan levyn heikon lenkki on Böhse Onkelz -lainakappale ”Keine Amnestie für MTV”, joka sekään ei varsinaisesti ole huono, mutta ehkä kappalevalinta olisi voinut olla joku hieman raskaampi ja enemmän yhtyeen tyyliin sopiva. Kaikenmaailman pillipiipari-yhtyeitä, jotka sanovat soittavansa ”kuka mitäkin”-corea on jo aivan tarpeeksi, joten Pro-Painin rehellinen mättö on paikkansa ansainnut. Myös levyn live-osuudet esittelevät erittäin vahvan kuuloisen ja raskaan yhtyeen, eli olisikohan keikkapromoottorien jo aika hommata heidät Suomeen soittamaan. Jos yhtyettä ei ole aikaisemmin kuullut, on tässä oiva levy siihen tutustua ja myös yhtyeen vanhoille faneille tämä on hyvä hankinta.

8/10

Kappalelista:

1.Damnation
2.Hands In The Jar
3.Someday Bloody Someday
4.True Liberation
5.Foul Taste Of Freedom (2011)
6.Make War Not Love (2011)
7.Denial (2011)
8.Shine (2011)
9.Keine Amnestie Für MTV (Böhse Onkelz Cover)
10.Unrestrained (Live)
11.Three Minutes Hate (Live)
12.Can You Feel It (Live)
13.UnAmerican (Live)
14.Neocon (Live)
15.No Way Out (Live)
16.Fuck It (Live)
17.Draw Blood (Live)
18.The Shape Of Things To Come (Live)
19.In For The Kill (Live)
20.Let The Blood Run Through The Streets (Live)
21.Foul Taste Of Freedom (Live)
22.All For King George (Live)
23.Destroy The Enemy (Live)

http://www.pro-pain.com/

Kirjoittanut: Juha Attola

One thought on “Pro-Pain – 20 Years Of Hardcore

  1. JP

    Muuten aivan samaa mieltä arvostelijan kanssa, mutta 2. raita on aivan hirveää paskaa joka nimenomaan eroaa aika lailla yhtyeen aikaisemmasta tuotannosta. Keine amnestie taas on silkkaa rautaa.

Comments are closed.

Luetuimmat

Uusimmat