Psychosexual julkaisee ”Unholy Hymns For The Children” -albuminsa heinäkuussa

Entisen  -rumpali Jeremy Spencerin kipparoima shock rock -bändi  tiedottaa julkaisevansa ”Unholy Hymns For The Children” -debyyttialbuminsa 2. heinäkuuta.

Kritiikkiä kohdannut kokoonpano aloittaa albumin myötä puhtaalta pöydältä; Spencer poisti yhtyeen aiemman tuotannon kaikista suoratoistopalveluista maaliskuussa.

Devil Daddy -hahmoa yhtyeessä esittävä Spencer kertoo tulevasta albumista:

”’Unholy Hymns For The Children’ on ihan yhtä epäpyhä kaikille, mutta halusimme vittuilla Walmartille, joten annoimme sille tällaisen nimen. Tämä albumi on ensimmäinen monesta, joten vihaajat valmistautukoot vihaamaan ja fanit kokemaan sen, mikä rock n’ rollista on puuttunut jo kauan aikaa.”

Psychosexual tarjoili maaliskuussa esimakua ”käänteentekevältä” esikoisalbumiltaan:

Kommentoi julkaisua