Psykedeelistä kielijumppaa – Arviossa King Gizzard & The Lizard Wizard – Flying Microtonal Banana

Kirjoittanut Ville Kangasniemi - 1.3.2017

Psykedeelisen rock-musiikin uutta aaltoa elävänä olen hyvin tyytyväinen, että olen löytänyt sellaisia bändejä kuin Neon Indian, Tame Impala ja viimeisimpänä King Gizzard & The Lizard Wizard. (Ihan rohkeasti, ääntäkää vain!) Australian Melbournessa vuonna 2010 perustettu yhtye luottaa hyvin pitkälti retroiluun. Mikäs siinä, kun kaikki ilmaisukeinot on jo vuosikymmeniä sitten keksitty. Ei muuta kuin soveltamaan! 

Ensimmäisenä sinkkuna julkaistu aavikkoralli “Rattlesnake” toimi erittäin hyvin, ja tuo sama laulu avaa myös levyn. Kalkkarokäärmeen kohtaamisen jälkeen heittäydytäänkin jazzin maailmaan. “Melting” jammailee läpi koko viisiminuuttisen kestonsa, kunnes kolmosraita “Open Water” kuljettaa itämaisiin tunnelmiin. Koska en ymmärrä mikrotonaalisesta soitosta juuri mitään, kuulostaa lähinnä siltä, että soitetaan lyhyitä ääniä nopeasti peräkkäin. Pikaisen google-tarkistelun jälkeen tämä vaikuttaa aivan oikealta arvaukselta. Se, onko tuossa soittotyylissä lopulta mitään kummallista, jääkööt kuulijan ratkaistavaksi.

Tempot ovat maltilliset valtaosan levyn kestosta. Mitään rokkipaahtoa australian Beatlesit eivät ole jatkaneet julkaisu-urallaan. Edellinen, täydellisesti yhteen luuppaava studioalbumi “Nonagon Infinity” vei mukanaan mielettömiin sfääreihin, joten väkisinkin odotti seuraajaltaan suuria. Mitään helppoa musiikkia tämä ei onneksi ole, joten uskoisin, että muutaman kuuntelun jälkeen hoksaa kyllä, mitä “Flying Microtonal Bananalla” ollaan haettu.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ottaen huomioon että “Flying Microtonal Banana” on yhtyeen yhdeksäs julkaisu vuodesta 2012 lähtien, sävelkynä on pysynyt suht terävänä. Huhut puhuvat, että King Gizzard -leiristä tiputellaan tänä vuonna useampikin (jopa viisi) julkaisu. Toivotaan, ettei käy Green Dayt. Täytyy myös toivoa, että Suomessakin hipsterit heräisivät kuuntelemaan tätä yhtyettä ja se saataisiin myös keikalle tänne jonain päivänä.

7/10

Kappalelista:

  1. Rattlesnake
  2. Melting
  3. Open Water
  4. Sleep Drifter
  5. Billabong Valley
  6. Anoxia
  7. Doom City
  8. Nuclear Fusion
  9. Flying Microtonal Banana

https://open.spotify.com/album/0BJrif4AO6vWEtLRYYC3T2 
http://kinggizzardandthelizardwizard.com/

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Ville Kangasniemi

Luetuimmat

Uusimmat