Oranssi Pazuzu

Psykedeelistä kohkaamista tehdaskaupungin sykkeessä – Oranssi Pazuzu ja Dome Runner Tampereen Tavara-asemalla

Kirjoittanut Otto Vainionpaa - 9.3.2025

Kotimainen psykedeelisen black metalin mestari Oranssi Pazuzu saapui helmikuun 27. päivä Tampereen Tavara-asemalle uuden, ”Muuntautuja”-nimisen albumin siivittämänä. Yhtyeellä oli mukana tamperelainen industrial metal -yhtye Dome Runner.

Saavuin paikalle Dome Runnerin aloittaessa ja taas voi todeta, että se on yksi Suomen kovimpia bändejä. Bändin koko pakka on kasassa keikkapaikoissa, joissa taustalakanaan, tai tätä nykyä -näyttöön, heijastetut visuaalit syöttävät viimeisen silauksen bändin armottomaan junttaukseen. Siis armottomaan, koska välillä tuntuu, että olisi helpompi kuolla koneen puristuksiin kuin lavalta kuuluvien riffien ja kellontarkkojen komppien alle.

No, myönnetään, että Godflesh on minulle niin rakas yhtye, etten voi olla ottamatta Dome Runneria avosylin vastaan. Dome Runnerissa löytyy kuitenkin monia kaikuja, ja laulaja-kitaristi Simon suorat ja monotoniset laulut syöttävät mieleen välillä jopa Devin Townsendia ja Strapping Young Ladia. En edes tiedä, mistä mielenyhtymä tulee. En voi muuta kuin virnuilla joka kerta, kun näen loistavan Dome Runnerin livenä. Bändiä ei enää jotenkin haluaisi pitää minään ”local bandina”, sillä sen esiintyminen ja saundit on ruuvattu niin tiukalle, että tilalle syntyy suorastaan tyhjiö. Tyhjiö, johon eksyy ja hajoaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Illan pääaines on minulle puolestaan aika tuntematon, vaikka kaikki toki tietävät, millaista möyhyä Oranssi Pazuzu tarjoaa. Vuonna 2007 perustettu yhtye rundasi järjestyksessään kuudennen albuminsa ”Muuntautuja” kanssa ympäri Suomea. Tampereen Tavara-asemalla oli järjettömän harras tunnelma.

Yhtyeessä kiteytyy moni sama asia kuin sen lämppärissä. Tunnelmointi on viety tappiin varsin minimalistisilla tavoilla, mikä on eduksi, sillä siitä syntyvä atmosfääri leviää niin vahvasti klubin rakenteisiin, että ympäristö saa kokonaan uudet värit. Pörinä tuntuu luissa ja ytimissä samalla, kun laulaja leikkaa ruumiin läpi terävällä äänellään. Välillä tuntui, että meininki oli niin samea, että se vaati jo valomerkkiä, että siitä herää. Oranssi Pazuzun musiikki kuulostaa oikeastaan siltä kuin nuolaisisit sammakkoa ja samoaisit Amazonin sademetsää läpi Radioheadiä kuunnellen.

Settilista:
1. Bioalkemisti
2. Kuulen ääniä maan alta
3. Voitelu
4. Muuntautuja
5. Uusi teknokratia
6. Valotus
7. Hautatuuli
8. Vasemman käden hierarkia
9. Ilmestys
10. Taivaan portti

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy