Qstock 26-27.7.2013 @ Oulu

Loppuhuipentuma (HIM) (1)Jälleen oli se aika vuodesta, jolloin pääsi kirmailemaan Qstockiin. Jo yksitoista kertaa on kokoonnuttu heinäkuun viimeisenä viikonloppuna sankoin joukoin Oulun Kuusisaaren ja Raatin alueille nauttimaan festivaalin tarjonnasta. Tapahtumahan on fokusoitunut yleisfestivaaliksi, joka tarjoaa ns. jokaiselle jotakin. Aiempien ja etenkin alkuvuosien ulkomaisia suurnimiä ei tälläkään kertaa nähty, hollantilaista Within Temptationia lukuun ottamatta. Se ei pohjoissuomalaista yleisöä haitannut nytkään, nimittäin Qstock myytiin ensimmäistä kertaa ennakkoon loppuun, eli kaikki 30 000 lippua menivät. Se on hieno asia!

Qstock 2013 nautittiin aurinkoisessa, lähes helteisessä säässä. Myöskään suurempia järjestyshäiriöitä ei järjestäjän tietoon tullut, vaikka mitä tahansa voikin tapahtua, kun tuhannet ihmiset kokoontuvat yhteen alkoholin ja musiikin merkeissä. Yleisfiilis oli silti tälläkin kertaa varsin leppoisa.

Tämän vuoden tarjontaa jo etukäteen tutkaillessaan huomasi festarin tarjoavan aiempaa enemmän aikuisemmalle väestölle suunnattua ohjelmaa. Takavuosien Suomen kovin rock-kenttä olikin Dingoa lukuun ottamatta buukattu paikalle: Eppu Normaali, Kolmas Nainen, J. Karjalainen ja viimeisiä keikkojaan soitteleva PMMP. Kuten todettu, jokaiselle jotakin – ohjelmassa olikin huomioitu niin nuoret kuin iäkkäämmätkin.

Perjantai

Avauspäivänä soitteli vain muutama Kaaoszinen kannalta maininnan arvoinen ryhmä. Keskityimme tämän mahdollistamana enemmän itsekin viihteestä nauttimiseen yleisön näkökulmasta. Muutama bändi tuli toki katsastettua. Saavuttuani alueelle Michael Monroe oli päälavalla jo täysi vauhti päällä. Aina yhtä itsevarmana esiintyvä viidenkympin rajapyykin viime vuonna ylittänyt herra näytti jälleen, miten homma toimii ison maailman malliin. Nopean havainnon perusteella lavaolemus oli entisellään. Jos kuitenkin oli keikalla ensimmäistä kertaa, sai varmasti loistavan rock-kokemuksen.

Battle BeastEn joutanut kuitenkaan jäädä nautiskelemaan liiaksi, sillä perjantai käynnistyi osaltani kiusallisella päällekkäisyydellä. Koomalavan uumenissa oli nimittäin alkanut Monroen kanssa samalla kellonlyömällä toinen keikka. Uuden vokalistinsa Nooran tänä kesänä jo muutamilla festivaaleilla esitellyt Battle Beast ampui kovilla kasarivaikutteista heavy metallia. Matka Koomalavalle oli tyssätä kuitenkin loppumetreillä: Talo oli ängetty ihmisiä täyteen, joten portsari katkaisi innokkaimpien matkanteon ovella. Muutaman minuutin jonotuksen jälkeen ja uupuneempien antaessa lopulta tilaa uusille ihmisille päästiin viimein sisään. Tie eturiviin näytti tässä vaiheessa miltei mahdottomalta tehtävältä. Mutta kyllähän se aina lopulta onnistuu, kun halu on kova, ja lopulta löysinkin itseni lavan edustalta. Itse enemmän ”Steel”-debyytin riisutumpaan materiaaliin viehtyneenä sain onneksi pian huomata, ettei setti koostu ainoastaan sinfonisemman kakkoslevyn materiaalista. Myös Nooran laulutapa sopi vanhoihinkin kipaleisiin yllättävän hyvin. Bändi näytti nauttivan soitosta ja oululaisesta yleisöstä, eikä karsinan puolella ollut yhtään huonommat oltavat. Battle Beast oli sijoitettu näillä kesteillä vähän väärälle lavalle, sillä Koomalava sijaitsee Kuusisaaren puisen paviljongin yläkerrassa, jonka yleisökapasiteetti lienee tuhannen silmäparin luokkaa, ja itse lava on kooltaan verrattavissa normaalin rokkibaarin lavaan. Bändi on lähiaikoina soittanut isoilla estradeilla, kuten Tuskan ja Nummirockin lavoilla, mutta hyvinhän tuo irtosi ahtaudesta huolimatta.

Helvetinpätsiä muistuttavasta Koomalavan kuumuudesta oli tarkoitus lähteä vilkaisemaan Turmion Kätilöt, jota olen aina pitänyt lähinnä vitsinä ja köyhän miehen kotimaisena Rammstein-kopiona. Pakkohan savolaisten toiminnassa on jotain erikoista olla, koska he ovat melkoisen suosion harjalla taiteilleet jo vuosien ajan. Kätilöiden keikka oli sijoitettu sirkustelttaan, joka sijaitsee Qstockissa saman kentän kulmalla, jossa on myös päälava. Nyt vain näytti siltä, että täällä oli aivan liikaa ihmisiä ja tämäkin keikka olisi voinut olla suuremmalla lavalla. Päätin jatkaa tässä vaiheessa matkaa ja pitää pienen hengailutauon Anna Puun soittaessa samaan aikaan Rantalavalla. (PK)

Shining (Nor)Itselleni perjantain odotetuin bändi oli ehdottomasti Shining (se norjalainen). Bändi vakuutti Devin Townsendin lämppärinä Oulun Club Teatrialla pari vuotta sitten sen verran kovasti, että skeptikoidenkin kannattaa käydä todistamassa näiden norskien live-kunto. Shining aloitti akustisena jazz-yhtyeenä, mutta nykyään tyyli on enemmänkin jazz-metallia. Settilistasta tunsin lähinnä toiseksi uusimman ”Blackjazz”-albumin kappaleet, mutta aion varmasti tutustua myös juuri ilmestyneeseen ”One One One” -levyyn. Päällimmäisenä mieleen jäivät keulahahmo Munkebyn saksofonirevittelyt ja mieletön King Crimson -cover, jonka jälkeen ei voinut muuta kuin haukkoa happea. Kyseessä oli festivaalin hienoin keikka. Piste. (TK)

Within TemptationPerjantain pääesiintyjän pestiin saapui vieraita Hollannista. Gootahtavaa, melodista raskasta rockia esittävä Within Temptation palasi Oulun Qstockiin. Vain viisi vuotta takaperin samaisella Raatin kentän päälavalla viimeksi nähdyn bändin esitys on edelleen muistissa. Silloin lava sijaitsi toisessa päässä kenttää ja ihmisiä oli puolet vähemmän. Seurasin nyt keikkaa vieressä olevalta vip-alueelta käsin. Yleisö näytti hyvinkin sekalaiselta sakilta, pääasiassa paikalla oli kuitenkin nuorempaa sekä ns. Radio Rock -kansaa. Veikkaan, että monikin näki hollantilaiset Qstockissa nyt ensimmäistä kertaa. Bändin tasainen materiaali ei ole koskaan tehnyt itseeni suurempaa vaikutusta, mutta pakkohan se on myöntää, että mukavan tarttuva letkeä soitanta lämpimässä, pimenevässä heinäkuisessa myöhäisillassa sai olon hyvinkin iloiselle vaihteelle.

Lauantai

Lauantaina soitto alkoi aikataulun mukaan jo klo 12. Muutama ensimmäinen tunti oli ladattu täyteen Petri Nygårdin, Jonne Aaronin, Cheekin ja vaikkapa Antti Tuiskun kaltaisia esiintyjiä, joten akkujen lataaminen myöhempää koitosta varten ei ollut huonompi idea.

Oma kakkospäivän musiikillinen anti alkoi Oulu-lavalla klo 16 soittaneella Domovoyd-yhtyeellä.  Bändi ei ole Oulusta, vaikka lavan muu esiintyjäkaarti paikallisvoimista koostuikin, vaan kyseessä on ns. bändivaihtona saatu seinäjokelainen yhtye. Etukäteen nettisivuilla huomio keskittyi ylitse pursuavaan superlatiivien käyttöön musiikin kuvailussa. Noh, kai siinä jotain perää on, otetaanpa siis selvää. Domovoyd oli jo aloitellut hetki aiemmin, mutta saattoipa hyvinkin olla edelleen ensimmäinen kipale soitossa, kun saavuin paikalle. Bändin biisit olivat unenomaisia, pitkiä, raskaita, mutta toisessa hetkessä maalailtiin avaruusmaisella ambientilla. Musiikkia voisikin live-kokemuksen perusteella kuvailla ainakin doom metalliksi, ambientiksi ja miksei progeksikin. Kingston Wall tuli myös ajoittain mieleen. Bändin lavaliikehdintä oli musiikkiin nähden aktiivista, ja tuntuikin, etteivät nuoret musikantit ottaneet touhua turhan otsa kurtussa -asenteella vaan ennemmin sopivalla huumorilla. Domovoydin aikana moni kuulija istui nurmikolla fiilistellen, tilaa oli yllin kyllin. Tähän bändiin pitää ehdottomasti tutustua myöhemmin ihan kotioloissa, sen verran vakuuttavalta materiaali vaikutti.

RytmihäriöHieman ennen Domovoydin lopetusta oli kuitenkin poistuttava Koomalavan suuntaan, koska klo 17 siellä aloitti bändi, jonka takia periaatteessa tämän vuoden Qstockiin tulin. Vaikka Rytmihäiriö on vuosien varrella nähty jo kymmenisen kertaa keikalla, ei se ole muuttunut yhtään tylsemmäksi. Uusi levy ”Todellisuuden Mestari” ilmestyi toukokuussa, eikä poppoota ollut Oulun korkeuksilla nähty vuosikausiin, joten siinä hyviä syitä kerrakseen. Edellisen illan Turussa soitettu keikka ja usean sadan kilometrin bussimatka saattoivat ehkä aavistuksen näkyä tyypeissä väsymyksenä, mutta se ei lopulta hirveästi haitannut ja ryhmä vaikutti varsin hyväntuuliselta. Joku sanoi välispiikkejä tylsemmiksi kuin Nummirockissa. Liekö aikaisella soittoajalla ja liian vähän nautitulla Gambinalla ollut osuutta asiaan? Biisejä kuultiin laajalta skaalalta, taisi kuitenkin ”Todellisuuden Mestari” -levyn kipaleita olla soitossa hieman enemmän ja ihan vanhin materiaali tällä kertaa vähäisemmässä osassa ensimmäisen ”Surmatyö”-EP:n (1990) ”Perjantaina Juostiin” -hittiä lukuun ottamatta. Vähemmistönä paikalla olivat myös vanhan liiton fanit, enpä tainnut itseni lisäksi nähdä muita. Meno yltyi yleisössä tuttuun tapaan hyvin raivoisaksi, ja jengi oli mukana koko hikisen kuuman tunnin; nähtiinpä välillä pientä pitin yritystäkin tilanahtaudesta huolimatta. Koomalavan kuumuus kyllä näkyi monen voimien vähentyessä keikan loppua kohti. Iso käsi lavavastaavalle, joka kiikutti yleisölle ilmaisia lähdevesipulloja viilennystä tuomaan. Bändillä se kovin kuumuus kuitenkin oli, eivätkä voimakas riehuminen ja lähellä hehkuvat valaisimet varmasti tuoneet helpotusta. Rytmihäiriön setissä kuultiin ainakin kappaleet (ei järjestyksessä) ”Totalitääriseen Juoppohulluuteen”, ”Viinahampaat”, ”Olen Kännissä”, ”Perjantaina Juostiin”, ”Saatana On Herra”, ”Koska Saatana Sanoo Niin”, ”Viinan Kyllästämä Moottorisahaturma”, ”Pakko tappaa Ihminen” ja outrona ”Tein Henkirikoksen”. Keikka oli ehdottomasti Qstockin kovinta antia.

KalmahKoomalavan hikisyydestä ulkoilmaan päästyäni ei ollut kuitenkaan yhtään ylimääräistä aikaa hengitellä. Viereisellä Oulu-lavalla alettiin nimittäin louhia melodista death metallia ihan urakalla, kun Pudasjärven soilla kasvanut Kalmah alkoi päästellä ilmoja pihalle. Kalmah on allekirjoittaneelle bändi, jonka tuotanto ei ole koskaan levyllä saanut oikein minkäänlaisia fiiliksiä aikaiseksi suuntaan taikka toiseen. Livenä bändi on tullut bongattua pikaisesti vain vuoden 2006 Jalometallissa. Sitten viime näkemän ainakin kosketinsoittaja on vaihtunut. Marco Sneck, joka nykyään vaikuttaa pääasiassa Poisonblackissa, on korvattu herralla nimeltään Veli-Matti Kananen. Hyvin tuntui uppoavan – etenkin sankoin joukoin lavan eteen kokoontuneeseen yleisöjoukkoon. Välispiikit olivat hyvinkin humoristisen maalaishenkisiä, ja sanoinpa tätä Pudasjärvi-huumoriksi. Erittäin kovan keikan nämäkin tyypit vetivät. Pitänee tutustua levymateriaaliinkin uudemman kerran.

AmorphisSitten sattui koko Qstock 2013:n inhottavin päällekkäisyys: kolme katsottavaa bändiä soittaa samaan aikaan eri puolilla aluetta. Jokaisen musiikkidiggarin ikävin ratkaisu on jättää keikan katsominen kesken, mutta minkäs teet. Päätin siis vilkaista nopeasti kaikkia, ja pakan purku alkoi päälavalla aloittelevasta Amorphis-orkesterista. Amorphis on ollut jo kauan niitä bändejä, joita ei jaksa enää katsoa, koska sen keikka on jo liian usein nähty. Koska satuin kuitenkin maisemiin käytyäni vip-alueella syömässä, pakkohan tätäkin keikkaa oli sitten vilkaista. Jo usean vuoden ajan ovat ihmiset kommentoineet bändiä väsyneeksi niin live-toiminnan kuin nykymateriaalinkin takia. Yllätys oli positiivinen; lavallahan oikeasti oli liikehdintää ja tyypit vaikuttivat varsin iloisilta, vaikka toki myös väsymys näkyi edelleen – ilmeet olivat paikoin hyvinkin vakavia. ”Silver Briden” soidessa vaihdoin maisemaa ja lähdin tallustamaan kohti Kuusisaaren hiekkarantaa, jota tällä festivaalilla kutsutaan nimellä Rytmiranta. Tänne oli koottu kattaus letkeää reggaeta, rappia ja tanssittavaa tavaraa. Itse rankempaan kamaan tykästyneenä ei tänne ole aiemmissakaan Qstockeissa liiemmin tullut eksyttyä. Nyt tuli – ja kokemus oli varsin positiivinen. Amorphiksen keikalla vaikuttikin, että suurin yleisö puuttuu, mutta täällähän he olivat. Nimittäin Rytmirannan lavalla oli menossa ehkä tämän vuoden festivaalin kuumimman nimen Inner Circlen, tuon Jamaikan takavuosien kuuluisimman reggae-ryhmän esiintyminen. Vanhojen herrojen ”jamittelu” oli hyvinkin viihdyttävää ja letkeää kuunneltavaa. Sellaista, jota nauttiessa oikein sielu lepää ja rauha laskeutuu jokaisen mieliin – ainakin kovemman jytkeen välissä. Yleisöä oli hiekkarannalla useampia tuhansia, ikäjakautuma nuorista vanhoihin, mutta ehkäpä maltillisemmin käyttäytyvää iäkkäämpää väkeä oli kuitenkin eniten. Kuultiinhan täällä myös ne Inner Circlen kaikkein tunnetuimmat hititkin ”Bad Boys” ja ”Sweat”. Matka jatkui vielä Koomalavalle, jossa löylyä oli heittämässä tämän vuoden ehkä suurin kotimainen punk-yllättäjä Pää Kii. Hetken taka-alalta seurailun jälkeen oli pakko luovuttaa – liikaa porukkaa jälleen.

Sirkusteltassa oli seuraava ulkomainen esiintyjä, jota kohtaan ei ollut pienimpiäkään odotuksia etukäteen: musiikillisesti jonkinmoista punkihkoa huumorisekamelskaa soittava yhdysvaltalainen Fuckface Unstoppable, joka tunnetaan etenkin Bam Margerasta, joka taas tunnetaan skeittaavana tosi-tv-tähtenä mm. sarjasta Jackass. Nyt Fuckface oli saapunut Ouluun. Musiikillisesti yhtye ei sytyttänyt allekirjoittanutta millään tasolla, mutta lavalla nähtiin jos jonkinlaista kommellusta ja järjestyksenvalvojia poistamassa innokkaimpia yleisön edustajia. Artisti hengaili välillä alasti pitkin lavaa, välillä housut eksyivät takaisin jalkaan ja taas pois. Vokalisti yritti myös surffailla ihmisten päällä kumiveneellä, aluksi tässä totaalisesti epäonnistuen, koska suomalainen yleisö ei moiseen lähtenyt mukaan heti asiaan kuuluvasti. Lopulta saatiin kuitenkin pieni veneily aikaiseksi ihmisten päällä. (PK)

KatatoniaLauantain kesäyö alkoi häämöttää loppuaan, mutta vielä oli edessä allekirjoittaneelle yksi festarin tärkeimmistä bändeistä, Ruotsin Katatonia. Fiilikset olivat korkealla siitäkin huolimatta, että kyseessä on itselle viides bändin keikka, eikä Katatonia mielestäni ole erityisen kotonaan festivaalilavoilla. Qstockin lavavalinta osui kuitenkin melko nappiin; ilta alkoi hämärtyä sopivasti keikan lähestyessä, ja bändin astellessa lavalle ainekset hienoon keikkakokemukseen olivat valmiit. Settilista koostui sopivassa määrin sekä uudesta että vanhasta tuotannosta. Takuuvarmat hitit kuten ”July” sytyttävät aina myös yleisön, ajankohtainen kappale etenkin näin heinäkuun lopussa. Kokonaisuutena sekä yleisö että bändi tuntuivat nauttivan. Renkse mainitsikin spiikissään, että bändin viime vierailusta Oulussa on aikaa kymmenen vuotta. Kieltämättä oli aikakin saada tyypit takaisin myös tänne pohjolan perukoille, ehkäpä seuraavaa vierailua ei tarvitse odottaa ihan yhtä kauaa. (TK)

HIMSitten oli vuorossa lauantain pääesiintyjä HIM. Bändi soitti tänä kesänä vain kaksi festivaalikeikkaa Suomessa, toisen Turun Ruisrockissa ja toisen nyt Oulun Qstockissa. HIM:in viimeisten albumien materiaali ei ole herättänyt kiinnostustani oikein millään tasolla, vaan bändi on vaikuttanut tätä nykyä enemmänkin tasaisen harmaalta. Kellon tullessa 23.15, jolloin soiton piti alkaa, lava oli vielä hiljainen. Muutaman hassun minuutin päästä alkoi kuitenkin intronauha pyöriä, savu pöllytä, valot kiilua ja yleisö huutaa täyttä kurkkua. Hetken kuluttua äijät saapuivat lauteille ja soitto lähti käyntiin ”All Lips Go Bluella”. Tasaisella käynnillä läpsyteltiin muutama keikan alkupään biisi. Neljännen kipaleen kohdalla ”Right Here In My Arms” antoi hetkeksi toivoa paremmasta. Puolenvälin tuntumassa alkoi tulla enemmän vanhempaa parempaa materiaalia, ja kuultiinhan sieltä muun muassa ”Join Me In Death”, ”Yours Sweet 666”, ”Wicked Game”, ”The Funeral of Hearts” ja aivan viimeisenä ”When Love And Death Embrace”. Huomattavaa oli se, että setin ollessa vielä kesken noin 3–4 biisin verran, oululaisyleisö oikein vyöryi jo pois paikalta. Miksi tänne oli tultu, jos on kiire kotiin ennen kuin keikat edes loppuvat?

WÖYH!Ja todellakin. Suurin osa väestä häipyi paikalta, mutta pieni ja omistautunut joukko ihmisiä jäi. Väki vähenee, mutta pidot paranevat -sanonta piti tässäkin tapauksessa paikkaansa. Stam1nan Antti ja YUP:n Jussi Hyyrysen vuonna 2011 perustama Wöyh! esiintyi vielä Koomalavalla. Bändihän työstää progressiivista humorististakin rockia, jossa lyriikat ovat olleet hyvin tärkeässä roolissa. Qstockin keikka oli hyvin tiivistunnelmainen ja sävyltään iloinen alusta loppuun. Tämä oli täydellinen lopetus vuoden 2013 Qstockille. (PK)

Loppuhuipentuma (HIM) (5)

Teksti: Petri Klemetti & Toni Kärkkäinen
Kuvat: Toni Kärkkäinen

Kommentoi julkaisua