Qstock jälleen ehdolla Euroopan parhaaksi keskisuureksi festivaaliksi

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 19.10.2016
The-Prodigy-Qstock-2016-4
Kuva: Jouko Posio

Oululainen musiikkifestivaali Qstock on jo kolmatta kertaa ehdolla Euroopan parhaaksi keskisuureksi festivaaliksi. Kilpailun järjestää vuosittain englantilainen Festival Awards Ltd. Voittajien valintaan vaikuttavat sekä yleisöäänestys että musiikkialan ammattilaisista koostuvan tuomariston näkemys.

Kilpailun yleisöäänestys on käynnissä ​31. lokakuuta saakka osoitteessa http://eu.festivalawards.com/vote-now/ . Äänestykseen osallistuvilla on mahdollisuus voittaa VIP-liput kaikille voittajafestivaaleille. Kilpailun finalistit julkistetaan 21. marraskuuta, ja palkinnot jaetaan Eurosonic Noorderslag -tapahtumassa Hollannissa 11. tammikuuta​.Vuosien varrella Qstock on saavuttanut arvostusta musiikkialan ammattilaisten keskuudessa myös kansainvälisesti. Muun muassa artistien edustajat ovat arvioineet festivaalia yhdeksi ammattimaisimmin järjestetyksi koko Euroopassa.

Qstock järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2003. ​Ensi kesänä 15. juhlavuottaan viettävä festivaali on kasvanut muutaman tuhannen kävijän tapahtumasta yhdeksi Suomen suurimmista festivaaleista. Tänä vuonna kaksipäiväinen festivaali keräsi 3​2​ 000 vierasta ja oli loppuunmyyty​ jo neljäntenä kesänä peräkkäin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Qstock järjestetään Kuusisaaren ja Raatin alueella Oulussa taas 2​8​.-2​9.7.2017.- –

Luetuimmat

Uusimmat