Raskasta rokkia dystooppisissa tunnelmissa: haastattelussa toisen sooloalbuminsa julkaissut Samer Elnahhal

On kulunut kolme vuotta siitä, kun Samer Elnahhal jätti Lordi-basisti OXin naamion taakseen. Sittemmin bassotaajuksien taituri on kunnostautunut paitsi rock-yhtye Down South Junkiesin basistina, myös levyttävänä sooloartistina. Kaksi vuotta ensimmäisen sooloalbuminsa jälkeen Elnahhalin soolotuotanto saa jatkoa uudella levyllä, joka kantaa nimeä ”Dystopian Rose”. Ensimmäisen levyn tapaan tarjolla on meneviä riffejä, joiden tahtiin rokata ja miksei jopa tanssia, mutta tällä kertaa myös hiukan dystooppisemmissa tunnelmissa. Jututimme Samer Elnahhalia hänen uudesta albumistaan, hänen tulevaisuuden suunnitelmistaan, sekä lempiyhtyeestään.

Ensimmäinen soololevysi ”Supernova Kill Road” ilmestyi kaksi vuotta sitten. Miltä levy kuulostaa omiin korviisi nyt, kun aikaa on ehtinyt kulua?

Kyllä vielä seison levyn takana ylpeänä, en ole hylännyt sitä uuden takia. Hyvää on se, että nämä kaksi levyä ovat hieman erilaisia, mutta kuitenkin samantyylisiä. Löytyy vähän vaihtelua ja eri vivahteita.

Kuvailet ”Dystopian Rosea” dystopia-teemaiseksi albumiksi, joka on edeltäjäänsä hitusen synkempi. Mikä inspiroi tai johti uudet biisit tähän suuntaan?

Dystopia on itse asiassa suosikkigenreni leffoissa, eli aihe on luonnollisesti kiinnostava itselleni. Päätin jo heti edellisen levyn jälkeen yhdistää seuraavaksi musiikin ja lempigenreni. Ja kyllä tuo korona-aikakin varmasti vaikutti, kun ympärillä näyttää niin dystooppiselta.

Oliko levyntekoprosessi tällä kertaa erilainen kuin ensimmäisellä soololevylläsi?

Oli hyvin pitkälle samanlainen kuin viimeksikin. Isoin ero varmasti oli, että tällä kertaa oli oikea rumpali, Mr. Killjoy Sveitsistä, joka teki aivan loistavaa työtä ja toi mielestäni hyvän grooven levylle. Muuten sama prosessi – teen sanat ensin, koska sanoista tiedän millaista tunnelmaa musiikki kaipaa. Sitten iso työ studiossa äänittäjä Joonas Siikavirran kanssa, jotta päästään siihen pisteeseen, että voidaan tuoda laulajat sekä vierailevat kitaristit vetämään kitarasooloja.

Simiren laulama ”DNA” julkaistiin levyn ensimmäisenä singlenä. Miten tämä biisi valikoitui singleksi ja kenellä on tällaisiin päätöksiin sananvaltaa muilla kuin itselläsi?

Kyllä se oma päätös oli. Ajattelin jo alusta lähtien, että siinä biisissä olisi sellainen koukku kertsissä, että se sopisi sinkuksi. Vaikea homma kyllä – itselläni kun on tapana aina tykätä biiseistä, joista muut ei niin välitä, ja en taas aina ole sinkkuvalinnoista samaa mieltä. Tässä kyllä luulen, että meni ihan oikein.

Levyllä kuullaan hyvin monenlaista laulua Simiren ja Niki Rockin kaltaisista naisäänistä Brett Pirozzin räkäiseen tulkintaan. Mikä mielestäsi tekee hienon laulajan?

Joo, levyllä on tosi laaja skaala erilaisia loistavia laulajia. Mielestäni se, että pääsee biisiin sisään, herättää sen henkiin omalla tulkinnallaan, ja tavallaan sitoo sen yhdeksi kokonaisuudeksi. Ja kun vielä omaa hyvän lauluäänen, osaa käyttää sitä, ja löytyy vielä asennettakin.

Luuletko, että taustasi basistina vaikuttaa siihen, miten itse lähestyt raskasta kitarapainotteista musiikkia? Oli se sitten tuottajana tai biisinkirjoittajana?

Varmasti vaikuttaa paljonkin. Rytmi on tärkeää, ja lähden biisinkirjoitukseen hyvin vahvasti basso-/rummut-akselilta. Sieltä, kun saa toimivan groovaavan pohjan, niin siihen on hyvä lähteä tekemään muuta päälle. Soitan itse rytmikitarat levylle, koska haen tiettyä pelkistettyä fiilistä kitarasta. Varmaan siinäkin näkyy se basistius.

Oletko jo ruvennut ajattelemaan seuraavaa kolmatta levyäsi?

No, ajattelin ensin, että nyt tulee pitkä tauko, mutta uusia biisejä näyttää tulevan ulos jatkuvasti. Että katsotaan nyt mitä tässä tapahtuu.

Miltä vuosi 2023 näyttää sinulle tältä hetkeltä? Voitko paljastaa jotain suunnitelmistasi soolourasi tai bändisi Down South Junkiesin kanssa?

Down South Junkiesin kanssa meillä on jo keikkoja suunnitteluasteella ensi vuodelle ja ollaan myös aikeissa aloittaa kokopitkän levyn äänittäminen. Sitä odotan innolla. Soolouran kanssa varmasti jatkan ainakin biisien kirjoittamista ja sen pähkäilemistä, että miten tämän projektin kanssa heittäisi keikkaa.

On kulunut kolme vuotta siitä, kun päätit lähteä Lordista. Miten muistelet aikaasi bändissä nyt jokusen vuoden jälkeen?

Paljon hienoja kokemuksia, olen päässyt soittamaan ympäri maailmaa, tavannut omia idoleita ynnä muuta. Mutta on sitten myös nähnyt tuon bisneksen ja ammatin huonotkin puolet. Nyt olen tavallaan siinä kultaisessa keskipisteessä, missä haluan tehdä omaa musaa omilla ehdoilla ja muita mahdollisia projekteja, mutta ilman enää mitään tarvetta ”rokkitähdeksi”. Hetkeäkään ei ole kaduttanut lähtö. Joskus vaan pitää tehdä niin kuin itsestä tuntuu oikealle.

Olet tunnetusti kovan luokan Mötley Crüe -fani. Onko John 5:n liittyminen bändin kiertuekokoonpanoon herättänyt sinussa aatoksia?

Mielestäni se on niin oikea valinta kuin vaan olla ja voi. Musiikillisesti ja tyylillisesti sopii hienosti bändiin, ja sen lisäksi Mick Mars vielä itse halusi nimenomaan hänet itsensä tilalle. Ja hän on vielä tietääkseni kaikkien bändin jäsenten hyvä ystävä muutenkin.

Kiitos paljon ajastasi! Onko vielä jotain terveisiä, joita haluaisit lähettää faneille ja lukijoille?

Haluaisin kiittää kaikkia tuesta ja hienosta palautteesta – se lämmittää sydäntä. Ja siitä, että kuuntelette musiikkiani. Toivottavasti nähdään tuolla jossain joskus livenä!

”Dystopian Rose” on nyt kuunneltavissa Bandcampissa, Spotifyssa ja YouTubessa. Fyysinen CD-painos on myös tilattavissa Bandcampista.