Reckless Love

”Merry metal” -nimen alle musiikkinsa luokitteleva Reckless Love julkaisee lokakuussa toisen pitkäsoittonsa. Levy on saanut nimen ”Animal Attraction” ja on musiikillisesti jatkumoa bändin debyyttialbumille. Kaaoszine jututti bändin laulajaa Olli Hermania ja vastauksia saatiin muun muassa tulevaan albumiin sekä keikkailuun liittyen. Entä mitä mieltä Olli on bändin saamasta negatiivisesta arvostelusta?

Miten kuvailisit tulevaa ”Animal Attraction” -albumia? Onko levyssä eroavaisuuksia debyyttilevyynne?

Olli: Joo, tottakai siinä on selkeitä eroja – siinä on ainakin yksitoista uutta biisiä (nauraa). Emme me tietenkään halunneet lähteä tekemään samaa levyä uudestaan. Tosin se kyllä rakentuu ihan samanlaisista palasista ja osasista kuin ensimmäinenkin levy: Edelleen tehdään hyvän tuulen heviä, niin Reckless Love -meiningillä kuin vain olla ja pystyy. Ei siitä varsinaisesti perustavaa laatua olevia eroja löydy, emme ole vaihtaneet jazziin tai muuhun.

Millainen prosessi levyn nimen päättäminen oli? Miten päädyitte ”Animal Attraction” -nimeen?

Olli: Nimi ei varsinaisesti ollut mitenkään vaikea prosessi. Me tulimme siihen tulokseen, että nimi on paras ottaa tulevan albumin lyriikoista. Joku sellainen, mikä jollain tavalla nitoo yhteen levyn teemaa. Tai mitään varsinaista teemaa ei levyllä olekaan, mutta joku sellainen mikä kuvastaa hyvin Reckless Lovea ja tämän toisen levyn mentaliteettia ja sitä, mistä biisit yleisesti ottaen rakentuvat. Ja se tuntui sopivalta. Oli meillä paljon muitakin vaihtoehtoja ja niitä pohdiskelimme, mutta ”Animal Attraction” vain kuulosti ja tuntui parhaalta.

Reckless Lovea syytetään usein kopioinnista ja niin sanotun oman jutun puuttumisesta. Miksi luulet juuri teidän joutuneen tällaisten syytösten kohteeksi?

Olli: Se on hankalaa, että meitä on aina verrattu niin moneen. Ymmärtäisin sen, jos meitä verrattaisiin yhteen juttuun. Ensimmäisellä levyllä meillä oli joitain biisejä, esimerkiksi ”Love Machinesta” kuulin varmaan viisi versiota eri ihmisten suusta. Sanoivat ihan suoraan, että se on plagiaatti, suora kopio, ja että meille tulee oikeusjuttu. Kuulin tuon viiteen eri biisiin liittyen, että mikä se niistä sitten on? En tiedä, onko se niin kuin Warrantin ”Cherry Pie”, vai onko se ”I Love Rock ’n’ Roll”, vai onko se ”Pour Some Sugar On Me” Def Leppardilta, vai… Vai mitä ihmettä (nauraa). Näitä tuli biisikohtaisesti. Kyllähän varmasti näitä sormella osoittelijoita riittää. Minä en ole ikinä hirveästi kuunnellut arvostelijoita, vaan se menee sopivasti toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos (nauraa).

Te ette siis paljoa välitä tällaisesta sormella osoittelusta ja muusta negatiivisesta huomiosta?

Olli: Jos joku ei tykkää, ei meitä ole pakko kuunnella. Niin minä olen aina sanonut. Tai jos ei tykkää meistä, ei ainakaan tarvitse meidän keikalle tulla. Onneksi maailmassa on niin paljon asioita, että ne, jotka eivät tykkää, voivat keskittyä johonkin ihan muuhun. Sillä tavalla mikään ei ole pakollista. Yleensä kyllä se arvostelu on tullut sellaisilta ihmisiltä, jotka eivät yleensäkään jostain syystä tykkää meistä. Moniahan ärsyttää hyväntuulisuus: Monet muut sleaze-bändit tai muut tukkametallista vaikutteita ammentavat yhtyeet ovat suhtkoht yrmeää, aggressiivista, Skid Row–Guns N’ Roses -osastoa. Ei oikeasti ole toista varsinaisesti hyväntuulista, sellaista ”happy happy, joy joy” -meininkiä, mitä meillä on. Siinä voi olla sellainenkin, että joillekin on ehkä vaikeaa omaksua sitä. Syitä on varmasti monia. Jos ihastuttaa, myös vihastuttaa, sille ei mitään voi. Ja silloin kun saa haukkuja, tietää osuneensa oikeaan.

– Ja olenhan minä ulkonäönkin puolesta kuunnellut ikäni vertailua: Kopioin Mike Monroeta, tai kopioin David Lee Rothia, tai kopioin edesmennyttä Jani Lanea Warrantista, tai Vince Neiliä Mötley Crüesta, tai, tai, tai… Kyllä vaaleatukkaisia laulajia riittää (nauraa).

Kävitte huhtikuussa Los Angelesissä kuvaamassa ”Hot”-kappaleen musiikkivideota, ja teitte promootiota parin showcase-keikan verran. Kerro vähän tuosta reissusta.

Olli: Meillä oli työntäyteinen viikko. Menimme vapun tienoilla Los Angelesiin ja siellä kuvattiin kaiken kaikkiaan kaksi päivää meidän ”Hot”-videota. Kolmena eri päivänä otettiin vähän promokuvia ja lisäksi teimme kaksi keikkaa. Toinen oli ihan oma keikka Viper Roomissa, siinä Sunset Stripillä, ja samaisen Sunsetin varrella on myös sellainen kuin SIR Studios. Siellä muun muassa Mötley Crüe on joskus kuvannut videota, ynnä muuta. Todella legendaarinen paikka siis, ja siellä sitten järjestettiin niin sanottu showcase-tilaisuus Amerikan radioille. Se oli sellainen Worldwide Radio Summit -nimellä kulkeva konferenssi, missä kävimme soittamassa. Ei mitään pahaa sanaa, päinvastoin, aivan huikea reissu. Amerikkalaisille ei tarvitse kahdesti kertoa mistä tässä hommassa on kyse. Sillä alueellahan tukkahevi on keksitty ja siellä sitä on väännetty jo niin kauan. Siellä kun kuljimme kaduilla, ihmiset tulivat kyselemään nimmaria ihan varmuuden vuoksi, kun ”näytimme olevan jostain bändistä”. Ei jäänyt mitään negatiivista mieleen millään lailla, päinvastoin.

– Muutama ihminen oli jopa kuullut aikaisemmin, ja ajoivat pidemmän matkan takaa ja toisesta osavaltiosta katsomaan Viper Roomin keikkaa. Ja meininki oli ihan mahtava, sielläkin.

Olette käyneet myös muun muassa Iso-Britanniassa, Italiassa ja Japanissa. Millaisia eroja näinkin erilaisten maiden yleisöissä on?

Olli: Yhtenä ääripäänä on esimerkiksi Italia. Kävimme silloin Venetsiassa soittamassa keikan ja meillä oli pari ulkomaalaista toimittajaa siellä mukana. Nämä sanoivat, etteivät ole aikaisemmin nähneet vastaavaa – se oli huikean fanaattista. Meiltä käytännössä melkein revittiin tukka päästä; siellä pitää olla turvamies siinä välissä. Sitten taas Japanissa ihmiset ovat überkohteliaita eivätkä uskalla tulla kymmentä metriä lähemmäs ilman lupaa. Keikoilla välispiikkien aikana viisitoista tuhatta ihmistä on siinä edessä ja siellä on ihan hiirenhiljaista… Kunnes käsket niiden huutaa. Sitten ne huutavat niin kovaa että hallin katto repeää.

– Jos Suomeen vertaa, niin kyllä täällä Suomessa on ehkä letkein yleisö. Täällä tämä alkoholikulttuurikin on sellainen ja baarikeikat alkavat niin myöhään, että ihmiset alkavat olla todella naamat. Sitä ei näe oikein missään muualla. Ehkä sama juttu on tuolla Briteissäkin osittain, mutta siellä on sitten taas erilainen keikkakulttuuri. Siellä aletaan humaltua keikan jälkeen, ja ihmiset tulevat sinne oikeasti katsomaan keikkaa. Ainakin minun mielestä meillä toimii Suomessa selkeästi parhaiten, siinä mielessä kun teemme niin bilemusiikkia ja ihmiset ovat keikoilla hyvässä nousuhumalassa. Ehkä myös suomen kieli auttaa siinä, että välispiikit ymmärretään vähän paremmin. Briteissä se on niin erilaista, ei sitä oikein voi verrata.

– Joka paikassa on ihan huikeaa: On tosi vaikea sanoa, missä olisi paras meininki tai missä olisi huonoin. Ei sillä lailla voi verrata.

Olette lähdössä syksymmällä Espanjaan sekä jälleen Iso-Britanniaan. Mitä on luvassa?

Olli: Syksyllä on luvassa ainakin juuri Espanjan ja Iso-Britannian reissut. Briteissä olemme tällä kertaa kahdeksan päivän verran. Vähän lyhyempi reissu kuin viimeksi, vähän isompia paikkoja. Käymme varmaan myös Italiassa taas ainakin pyörähtämässä ja onhan noita kiertuesuunnitelmia… Varmasti ainakin nuo maat, missä olemme aiemminkin käyneet; Japanista on ollut puhetta. Ja kyllä me suunnittelemme Manner-Eurooppaakin kiertävämme jossain vaiheessa, mutta ne ovat vielä sellaisia auki olevia asioita. Mitään ei ole vielä lyöty lukkoon. Aika näyttää ja menemme maa kerrallaan, ei meillä ole mikään kiire. Otamme ihan oman aikamme, kierrämme rauhassa. Meillä on vielä rutkasti aikaa kiertää (nauraa).

– Aloitamme Suomesta levyn julkkarikiertueella ja käymme sitten Briteissä tekemässä julkkarikiertueen, ja niin edespäin.

Milloin alkavat Suomen keikat? Suoraan levyn julkaisusta vai mahdollisesti jo aiemmin?

Olli: Suomen keikat alkavat käytännössä levyn julkaisusta, sillä emmehän me voi vielä julkaisemattomia biisejä soittaa, ainakaan koko settiä. Levy julkaistaan siis lokakuun 5. päivä, siitä voi laskea sen alkavan. Julkkarikeikat ynnä muut tuollaiset ovat erikseen: Niitä varmaan teemme entisessä kotikaupungissani Kuopiossa, tottakai Helsingissä… Helsingissä teemme jossain vaiheessa syksyä, julkaisun jälkeen. En osaa sanoa vielä sanoa, mikä on tarkka ajankohta tai missä keikka on, mutta siellä kyllä pidämme levyn julkkarikeikan. Ja ehkäpä myös Tampereella.

Terveiset KaaosZinen lukijoille?

Olli: Oikeastaan ei mitään muuta kuin samat terveiset, mitä olen aina tähän mennessä lähettänyt. Älkää ottako elämää niin tosissanne, ei musiikinkaan tarvitse aina olla niin kylmää ja vakavaa. Pitäkää hauskaa, nauttikaa hetkestä, älkääkä tuhlatko vapaa-aikaanne siihen, että olisitte ahdistuneita ja masentuneita. Let’s go out and have a party!