Red Eleven julkaisemassa uutta albumiaan maaliskuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 4.3.2016

Red Eleven 2016 promo2_webSyksyllä 2014 kovasti kehutun toisen levynsä ”Round II” julkaissut jyväskyläläinen Red Eleven ei hellitä, vaan on taas täällä purkan lailla tukkaan tarttuvalla kolmannella albumillaan ”Collect Your Scars”. Tällä kertaa levyllä vallitsevat tunnelmat ja itse musiikki on kuitenkin selkeästi aiempaa raskaampaa ja tummempaa. Lopputulos onkin monipuolinen ja syvällinen, joka kuitenkin yhä edelleen mahdollistaa mukana laulamisen, tanssimisen tai pään heiluttamisen.

Tänään ilmestyvä levyn toinen single ”Just a Game” on yleisimpien streaming-palveluiden lisäksi kuultavissa myös YouTubessa.

Singlen ”B-puolella” kuullaan yhtyeen tulkinta U2:n hitistä ”Hold Me, Thrill Me, Kiss Me, Kill Me”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Uuden albumin myötä yhtye nähtävillä tien päällä ainakin seuraavissa paikoissa: 15.04. Musta Kynnys, Jyväskylä, 16.04. Bar15, Seinäjoki, 22.04. On the Rocks, Helsinki, 23.04. Klubi, Turku, 13.05. Kerubi, Joensuu, 14.05. Pihkuri, Viitasaari, 02.06. Henry’s Pub, Kuopio, 03.06. Rummers’ Club, Oulu, 18.06. Möysän Musaklubi, Lahti, 23.07. John Smith Rock Festival, Laukaa, 07.09. Henry’s Pub, Tampere ja 16.09. PaPaNa Bar, Inari.

Red Eleven Collect Your Scars cover”COLLECT YOUR SCARS” -BIISILISTA
1. I Follow
2. Just a Game
3. Different Kind
4. Last Grain of Sand
5. Know Yourself
6. Tainted Scene
7. All Emotions at the Same Time
8. And So I Took His Life
9. The Mark
10. Too Much to Ask
11. Yarn of Life

KOKOONPANO
Tony Kaikkonen – laulu
Teemu Liekkala – kitara & taustalaulu
Tom Gardiner – kitara
Pasi Pasanen – rummut
Petteri Vaalimaa – basso

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

DISKOGRAFIA
Idiot Factory (Secret Entertainment 2013)
Round II (Lifeforce 2014)
Collect Your Scars (Lifeforce 2016)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat