Red Eleven kiinnitetty Lifeforce Recordsille

Red Eleven 2014Jyväskyläläinen, vaihtoehtoisen rockin ja metallin maailmassa seikkaileva Red Eleven on kiinnitetty saksalaiselle Lifeforce-levy-yhtiölle. Yhteistyön hedelmiä pääsee makustelemaan jo kesäkuun 20. päivä, jolloin julkaistaan levyn ensimmäinen digisingle. Vielä toistaiseksi nimeämätön kakkosalbumi ilmestyy puolestaan alkusyksystä.

Kaikkonen-Liekkala kaksikon vuonna 2009 Project -nimellä starttaama yhtye on viidessä vuodessa kasvanut kovan treenaamisen ja keikkailun kautta rennon jämäkästi rokkaavaksi porukaksi, jonka jäsenistöltä löytyy ennestään runsaasti kokemusta mm. Machine Menin, Swallow the Sunin, Code For Silencen, Sons Of Aeonin, Dark Days Aheadin, Plutonium Orangen, Manufacturer’s Priden, Dead Cult Diariesin ja Turtan riveistä.

Huhtikuussa 2013 julkaistu ”Idiot Factory” -debyytti ihastutti laaja-alaisesti kotimaista mediaa suurimmasta pienempään: Inferno 4.5/5, Soundi 4/5, Sue 9/10, Kaaoszine 8/10 ja Lammaszine 4/5 Reaktiot on helppo ymmärtää pelkästään katsomalla & kuuntelemalla ”Stuck on This Feeling of Feeling Nothing” -video:

Ennen toisen levynsä julkaisua yhtye ehtii kipuamaan keikkalavoille seuraavasti: 06.06. Bar Loose, Helsinki, 07.06. Jalostamo, Hyvinkää ja 05.07. Suolirock, Suolahti. Lisää keikkoja luvassa myös syksylle.

Kommentoi julkaisua