Retrokauhumeininkiä jenkeistä – Gatecreeper Olympiassa
Juuri uuden levynsä julkaissut yhdysvaltalainen death metal -bändi Gatecreeper saapui maanveljiensä 200 Stab Woundsin sekä Enforcedin kanssa Suomeen kolmen keikan kiertueelle. Tampereelle, Helsinkiin sekä Ouluun osunut kiertue alkoi Tampereen keikalla Olympiassa 14. marraskuuta.
Saavuin keikkapaikalle suoraan töistä, jonka johdosta missasin ensimmäisenä rämistelleen Enforcedin. Kuulin sivukorvalla keikan jälkeen erään kävijän kertausta illan aikana esiintyneistä yhtyeistä. Enforced oli kuulemma lyönyt suohon Gatecreeperin sekä 200 Stab Woundsin silkalla nopeudellaan ja karjumisellaan. Luotan siis tässä tuntemattoman keikkakävijän tuntemuksiin, että Enforced toimitti rässiänsä kunnialla, muita alas potkien kuten kuuluukin.
Saavuin siis paikalle, kun 200 Stab Wounds murjoi menemään Olympian ylellisessä ympäristössä. Tämä yhtye olikin näistä itselleni se eniten entuudesta tuttu. Yhtyeen ensimmäinen Suomen-keikka ja yleisöä oli paikalla niin paljon, että olisi voinut erehtyä kyseessä olevan pääesiintyjä. Yhtyeen kesällä julkaisema ”Manual Manic Procedures” lensi oman tutkani ohi ja sain tutustua siihen vasta nyt livetilanteessa.
Yhtyeen ensimmäinen pitkäsoitto ”Slave to the Scalpel” taas on hyvinkin tuttua ja siltä toimiteltiinkin kokonaiset neljä biisiä. Myönnettävä on, että bändi on vielä niin nuori, että tyyli ja taito kehittyy hiljalleen – uuden albumin kappaleet kuulostivat harkitummilta kuin edeltäjänsä, ja niiltä alkaa löytyä muunkinlaisia nyansseja, kuin mihin ollaan totuttu.
Kaikkia illan aikana soittaneita bändejä yhdistää hardcore-vetoisuus, joka on ollut kasvavissa määrin osana useiden uusien death metal -bändien repertuaaria. 2020-luvun elinvoimaisinta ja nousukiitoisinta genreä siis edustetaan tänä iltana – etenkin Gatecreeperin osalta, joka uudella, vasta ilmestyneellä ”Dark Superstitions” -albumillaan lisäsi myllyyn vielä aimo annoksen melodisen death metalin sävyjä.
Kiinnitin ensimmäisenä huomioni siihen, että Gatecreeperhan on suorastaan panostanut visuaaliseen antiinsa. Kollegoitaan enemmän lavaestetiikkaan keskittyvä yhtye on tuonut suorastaan perinteisiä koristeita lavalle. Pääkallot ja kettingit lepäsivät vahvistinten päällä vihreän ja violetin valon nuolemana, ja vaikutelma siitä on juurikin niin huumorinsekainen kuin haluaisin sen olevan. Uudella levyllä Gatecreeperin elvistelevä itsevarmuus on viety vielä niinkin pitkälle, että meiningissä alkaa olla jo huvittavan positiivinen kulma. Tämän paremmin ei tämän genren bändi voi tietoisesti brändätä itseään.
Mainos päättyy
Bändi kun vetäisi keikkansa käyntiin, oli se sata lasissa alusta loppuun ilman hyytymisiä. Laulaja Chasen smackdownin hajuinen jenkkikarisma sai yleisön tekemään juuri niin kuin hän itse käskee – siinä missä spontaaneimmat ja villeimmät moshpitit jäivätkin näkemättä. Mikä niihinkin muuten on tullut? Nykyään tuntuu, että jokaisella keikalla on aina vain hillitymmät pitit kuin edellisellä. Tietysti alakulttuurissa yhteisöllisyys rakentuu aina vain vahvempaan lenkkiin, mutta näillä selvästi suuremman yleisön keikoilla tuntuu olevan arkajalkaisuutta tanssimisen suhteen.
Yhtyeen livesoundissa biiseihin puhaltui uutta vimmaa, jota mielestäni ei levyversioilla uusinta lukuun ottamatta saavuteta. Kitaroiden HM-2 -pedaalin kyllästämä täydellisen poraava soundi on yksi yhtyeen tavaramerkeistä kaiken muun ohella. Rumpali Matt Arrebollon tukeva virvelisoundi toi kaivattua alkukantaisuutta kitaroiden vastapariksi. Ja siinäpä se täydellinen resepti sitten onkin.
Settilista:
1. Oblivion
2. Ruthless
3. A Chilling Aura
4. Caught in the Treads
5. Craving Flesh
6. Flesh Habit
7. Rusted Gold
8. From the Ashes
9. Mistaken for Dead
10. Dead Star
11. Patriarchal Grip
12. Desperation
13. The Black Curtain
14. Starved / Sick of Being Sober
15. Flamethrower
16. Boiled Over
