ReVamp – Wild Card

Kirjoittanut Juha Attola - 21.8.2013

Floor Jansenin nimi on pyörinyt suomalaisessa rock-mediassa koko kevään ja kesän ajan. Syynä ei kuitenkaan ole ollut tämä uusin Revamp-albumi ”Wild Card”, vaan pesti erääseen kotimaiseen yhtyeeseen. ”Wild Card” on Revampin toinen julkaisu, ja tulee siinä mielessä oikeaan aikaan ulos, koska juuri tuon kyseisen pestin ansiosta levy saa väkisinkin lisähuomiota.

Levyn aloittaa ”The Anatomy Of A Nervous Breakdown” jonka ensimmäinen osa on nimeltään ”On The Sideline”. Kevyesti progeileva kappale on mukaansatempaava ralli joka rullaa varsin mukavasti eteenpäin ja jättää kuulijan odottamaan mielenkiinnolla jatkoa. Ja sitä tulee seuraavassa osassa, nimeltään ”The Limbic System”, joka jatkaa kevyesti progeilevan metallin juhlaa. Floor käyttää hieman enemmän äänensä ominaisuuksia osoittaen olevansa ehdottomasti yksi tämän hetken kovimmista naispuolisista laulajista. Myös kappaleet ovat hyvin kirjoitettuja, eivätkä sorru tämän genren kuluneisiin kliseisiin.

Nimikkokappale ”Wild Card” perustuu periaatteessa melkoisen yksinkertaiseen pohjaan, mutta jälleen kerran Floor osoittaa omat kykynsä vetämällä lauluosuudet niin tyylikkäästi, ettei valittamista tästäkään löydy. ”Precibus” ja ”Nothing” jatkavat albumin vahvaa virettä. Kappaleet ovat yllättävän monipuolisia, ja vaikka niistä löytyykin monia erilaisia osioita tuntuvat ne sulautuvan mutkattomasti yhteen eikä kokonaisuuteen tule mitään hajontaa, vaan albumi kuulostaa yhtenäiseltä kokonaisuudelta. Myös ”The Anatomy Of A Nervous Breakdown” -kappaleen kolmas osa, ”Neurasthenia” toimii paremmin kuin monet tämän tyylin kappaleet, vaikka jääkin omasta mielestäni tämän albumin heikoimpiin esityksiin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Revamp on tehnyt hienon albumin, joka yllätti monipuolisuudellaan ainakin minut. Vaikka kappaleet tietyllä tapaa kulkevatkin hieman samoja polkuja, ovat ne kuitenkin varsin erilaisia keskenään. Albumi ei myöskään ole sieltä kaikkein helpoimmasta päästä ja vaatikin hieman enemmän kuuntelua kuin tämän tyylin edustajien levyt yleensä. Floor Jansenin laulut jo pelkästään nostavat tämän albumin tason aika korkealle, mutta kun siihen lisätään kovanluokan soitto ja sävellystaito niin on lopputulos erittäin hyvä. Ja lopuksi todettakoon, että nähtyäni kesällä Nightwishin livenä Floorin kanssa, niin voi vain toivoa että tuokin yhteistyö jatkuisi. Kuitenkin niin, ettei Revampia tarvitsisi kuopata sillä tämä on erinomainen yhtye.

8/10

Kappalelista:

1.The Anatomy Of A Nervous Breakdown : On The Sideline
2.The Anatomy Of A Nervous Breakdown : The Limbic System
3.Wild Card
4.Precibus
5.Nothing
6.The Anatomy Of A nervous Breakdown : Neurasthenia
7.Distorted Lullabies
8.Amondatory
9.I Can Become
10.Misery’s No Crime
11.Wolf And Dog

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

https://www.facebook.com/ReVamp?directed_target_id=0

Kirjoittanut: Juha Attola

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat