Revulsion – Defiled

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 24.2.2012

Oululainen Revulsion soittaa rujoa death metallia, joka uhkaa sulattaa kaiuttimet. Nyt arvostelussa bändin uran toinen julkaisu, joka on seitsemän biisiä sisältävä omakustanne ”Defiled”.

Revulsion kulkee perinteisiä death metallin polkuja raskaiden kitaroiden jyrätessä ja matalan korinan saatellessa biisejä eteenpäin. Tunnelma on synkkää ja biisien raskautta alleviivaa suhteellisen rauhallinen tempo. Riffittely on läpi levyn tarttuvaa, ja muutamat groovaavammat kohdat saavat arvostelijan pään väkisin heilumaan. Bändin tuotantoa voisi verrata Six Feet Underin ja kotimaisen Torture Killerin materiaaliin, mutta Oulun poikien ei tarvitse nöyristellä ”isompiensa” edessä – varsinkin kun tuotantopuoli on täysin ammattimaista.

”Defiled” on mielenkiintoinen julkaisu, sillä Revulsionilla ei ole vielä omaa vokalistia. Lätyllä korina on hoidettu Napoleon Skullfukkin Risto Kurimuksen ja Atretic Intestinen Iiron Kososen avustuksella. Molemmilla veijareilla on hyvin samankaltaiset äänet, joten en kykene erottamaan, kumpi laulaa milloinkin. Sisäpiirin tieto kertookin, että osassa biiseissä laulavat molemmat vokalistit. Laulupuoli hoidetaan hyvin matalalla korinalla, jota väritetään muutamilla korkeimmilla huudoilla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Defiled”-omakustanteen suosikkibiiseiksi nousi hitaan runnova ”Napalm Bath”, joka toi ”elävästi” mieleen Six Feet Underin tuotannon. Parhaan kuvan bändistä antaa kumminkin kolmantena tuleva ”Irresponsible”, joka on kuin tehty moshpitin pyöritykseen.

Hyvää death metallia ei ole koskaan liikaa, ja Revulsion lunasti juuri paikkansa ”isojen poikien” seurasta. Odotan mielenkiinnolla, mitä bändi seuraavaksi keksii. Loppuun vielä mainos! Bändi etsii todellakin vokalistia, joten kaikki halukkaat kuolonkorisijat nyt hakemusta vetämään.

9/10

Kappalelista:
01. Those Who Are Not Worthy
02. Nailed
03. Irresponsible
04. Napalm Bath
05. Wormvore
06. Galvanized Steel Wire Prison
07. Visceral Device pt. II

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

http://www.myspace.com/revulsionfin
http://muusikoiden.net/wanted/nayta.php?id=92500

Kirjoittanut: Janne Partanen

One thought on “Revulsion – Defiled

Comments are closed.

Luetuimmat

Uusimmat