Riipaisevuudella ruoskittu – Arviossa Oceansin ”Hell Is Where The Heart Is Part II: Longing”

Kirjoittanut Ilona Pakarinen - 9.8.2022

Saksasta ja Itävallasta lähtöisin oleva post-metal-yhtye Oceans julkaisi alkuvuodesta EP-kokonaisuuden ensimmäisen osan ”Hell Is Where The Heart Is – Part I: Love”. Ensimmäisen osan tunnelmointiin mukaan pääset täältä. Nyt on julkaistu EP-kokonaisuuden toinen osa ”Hell Is Where The Heart Is Part II: Longing”, ja se jatkaa yhtyeen tärkeää sanomaa mielenterveyden puolesta. Yhtye on tehnyt jo vuosien ajan sitkeästi töitä rikkoakseen musiikin keinoin mielenterveyteen liittyviä stigmoja, eikä EP-kokonaisuuden toinen osa poikkea siltä polulta.

EP:n aloittaa raastavan riipaiseva monologi ”Longing”. Näiden saatesanojen saattelemana siirrytään kappaleeseen ”Home”. Kappale poikkeaa heti alkuun EP-kokonaisuuden ensimmäisestä osasta, sillä se on rakennettu täysin puhtaan laulun ympärille. Liian nättinä kappaletta ei kuitenkaan voi pitää, vaan se on juuri tarpeeksi rosoinen vangitsemaan kuulijan kappaleen synkkien lyriikoiden syleilyyn.

Seuraavan kappaleen nimeen pystyy varmasti moni mielenterveysongelmien, tai muiden sairauksien, kanssa kamppaileva samaistumaan helposti . ”I Want To Be Whole Again” esittää jokapäiväisen toiveen parantumisen tuomasta eheytymisestä saamatta siihen toiveeseen koskaan kuitenkin lohtua. Kappaleen laahaava tempo kipuilee doomin rajamailla, ja se sopii mielestäni erittäin hyvin kappaleen lohduttomaan tunnelmaan. EP:n päättää kokonaisuuden vahvimmalla ja voimakkaimmalla tunnelatauksella varustettu kappale ”Living=Dying”. Kappale on tasapainoinen yhdistelmä EP-kokonaisuuden ensimmäisen osan räävitöntä aggressiota yhdistettynä toisen osan rauhallisempaan ilmaisuun.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

EP-kokonaisuuden ensimmäinen osa jätti melko vihaisen yleisvaikutelman, johon kaipasi lisää persoonallisuuttta. Juuri julkaistu toinen osa yltää raapimaan vihanhallintaa syvemmältä. Hetkittäin syvälle sukeltava ”Hell Is Where The Heart Is Part II: Longing” onnistuu puhuttelemaan kuulijaa riipaisevuudellaan, mutta synkimmät tunteet eivät kuitenkaan onnistu upottamaan lopullisiin syvyyksiin, vaan jättää tunteet kellumaan pintaan lopullista pelastajaa odottamaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat