Saksalainen Equilibrium on julkaissut 18-vuotisella taipaleellaan kuusi albumillista folk metalin ja raskaamman sinfonisen metallinsa sekoitusta. Bändi on hakenut innoitustaan germaanisista traditioista sekä lyriikoidensa että melodioidensa kautta, ja bändin laulukieli on ollut pääasiassa saksa. Bändin kuudes ja uusin albumi ”Renegades” muuttaa hieman totuttua kaavaa, ja bändi esiintyy albumilla yhtä biisiä lukuun ottamatta englannin kielellä. Tarkoituksena lienee murtautua maailmalla isompaan tietoisuuteen, minkä puolesta puhuu myös albumin tietynlainen ”hitikkyys”. Edellisen, vuonna 2016 julkaistun ”Armageddonin” hittisingle ”Born To Be Epic” antaa hyvää osviittaa siitä, mihin suuntaan bändi on yhä vahvemmin lähtenyt uudella albumillaan.

Ja mikäs siinä. ”Renegades” soi mahtipontisena ja melodisena koko kestonsa ajan. Kokonaisuus on kompakti ja päätös jättää albumin biisimäärä yhdeksään on erittäin onnistunut. Jo aloitusbiisi ”Renegades – A Lost Generation” näyttää, missä mennään. Melodinen syntikkariffi yhdistyy tarttuvaan kitarariffiin, ja sitten mennään. Bändin vokalisti Robert ”Robse” Dahn loistaa varsinkin albumin puhtaissa vokaaleissa. Puhtaita vokaaleita ei kuitenkaan kuulla kovin paljon, lähinnä biisien kertosäkeissä, mikä on jopa harmillista. Dahnin ärisevä vokalisointi ei tunnu aina sopivan albumin yleisilmeeseen ja tunnelmaan… Herää ajatus, että kun bändi kerran lähti tähän suuntaan, niin miksei vieläkin vahvemmin.

Kakkosbiisi ”Tornado” on malliesimerkki bändin nykyisestä tyylistä. Häivähdys alkuaikojen Equilibriumista on vielä tavallaan jäljellä, mutta samalla tarttuvuus ja ”hitikkyys” on korvannut alkuaikojen painotusta tunnelmassa. Bändin musiikista on myös melodioita ajatellen vaikea löytää enää niitä germaanisia vaikutteita. Equilibrium on tavallaan hieman luopunut identiteetistään kahdella uudemmalla albumillaan, ja herääkin epäilys jonkinlaisesta laskelmoinnista saavuttaa isompaa kuulijakuntaa. Kyseessä on toisaalta tulkinta-asia, voihan kyse olla vain bändin luonnollisesta evoluutiosta ja kehityksestä.

”Renegades” ei ole silti missään nimessä kelvoton albumi. Albumilla on monta hyvää biisiä, jotka varmasti toimivat hyvin erityisesti livenä. ”Path Of Destiny” hurmaa upealla melodisella kertosäkeellä. Mahtipontinen ”Moonlight” soi tarttuvasti, ja taas kerran biisin huippukohta on kuulaassa puhtaasti lauletussa kertosäkeessä. Melankolinen ja raskaasti tykittävä ”Final Tear” toimii myös hyvin ja on albumin parhaita biisejä. Albumin päättää 7-minuuttinen ”Rise Of The Phoenix”, joka soi paikoittain kuin Devin Townsendin mahtipontiset nostatukset. ”Rise Of The Phoenix” on ehdottomasti albumin paras biisi, ja monipuolinen, kuulas, melodinen ja tyylikäs kappale on toivottavasti suunta, johon Equilibrium siirtyy enemmänkin tulevaisuudessa.

Arvioitaessa kokonaisuutta ovat päällimmäiset tunnelmat ristiriitaiset. ”Renegades” on helppoudestaan huolimatta yllättävän raskasta kuunneltavaa, eikä tarvetta laittaa albumi soimaan heti uudelleen syntynyt missään vaiheessa. Musiikki tuntuu kotona kuunneltaessa jossain määrin pinnalliselta ja muoviselta. Voikin olla, että ”Renegades” toimii keikoilla huomattavasti paremmin. Ei ole vaikea kuvitella, etteikö bändi saa aikaan aikamoiset bileet soittamalla yleisölleen parin uusimman albuminsa biisejä. Toisaalta jos ”Armageddon” kolahti, niin ”Renegades” tuskin tuottaa pettymystä kotioloissakaan.

6½/10

Kappalelista:

1. Renegades – A Lost Generation
2. Tornado
3. Himmel And Feuer
4. Path Of Destiny
5. Moonlight
6. Kawaakari – The Periphery Of The Mind
7. Final Tear
8. Hype Train
9. Rise Of The Phoenix

Equilibrium Facebookissa