Rolling Stone -lehti laitetaan myyntiin

Kirjoittanut Teppo Reinikainen - 18.9.2017
Jahn S. ja Gus Wenner vuonna 2016

Janh S. Wennerin viisikymmentä vuotta sitten perustama legendaarinen Rolling Stone -lehti on joutunut taloudellisten vaikeuksien sekä vuonna 2014 julkaistun, yhdysvaltalaisten yliopistojen sisäistä seksuaalista hyväksikäyttöä koskevan uutisankan ja siitä aiheutuneiden uskottavuusongelmien vuoksi myyntiin. Kauan itsenäisenä toiminut Wenner kertoi New York Times -lehdelle nauttineensa työstään mutta pitää myymistä hyvänä ratkaisuna.

Myyntisuunnitelmista vastaava ja Wenner Media -yhtiön toimitusjohtajana toimiva Gus Wenner komppaa isäänsä ja toteaa, ettei lehden ole mahdollista seurata yksin kunnianhimoisia suunnitelmiaan ja pysytellä alan perässä. Wennereiden tarkoitus on kuitenkin pysytellä mukana lehden teossa myös uuden omistajan alaisuudessa, vaikka he tiedostavatkin päätöksen olevan uuden omistajan käsissä. Lisäksi he toivovat voivansa säilyttää lehden aseman ja mission.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat