S. A. Hynnisen ja Kauko Röyhkän ”Dekadenssi” on autenttista taiderockia, niin hyvässä kuin pahassa

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 1.11.2020

Kotimaisen rockin tunnettu nimi, Kauko Röyhkä, ei ole antanut vallitsevan maailmantilanteen lannistaa vaan julkaisi yhdessä S. A. Hynnisen (Opium Warlord, Reverend Bizarre) kanssa albumin. Kuluneen vuosikymmenen aikana Röyhkä on tehnyt yhteistyötä niin Riku Mattilan, Anna Inginmaan, Jaani Pyysalon, Maarit Hurmerinnan kuin lukuisten eri kokoonpanojen, kuten The Bootsin ja Hypnomenin kanssa. Myös kirjailijana kunnostautunut Röyhkä on julkaissut äärimmäisen ahkerasti niin proosaa kuin muutakin kirjallisuutta viimeisen kymmenen vuoden aikana.

”Dekadenssia” ei voi ainakaan syyttää ennalta-arvattavuudesta. Kolmetoista kappaletta kattava pitkäsoitto pitää sisällään kirjavan kattauksen erilaisia sävellyksiä, joissa hypitään tunnelmasta toiseen. ”Bohemiadi” on reipasotteinen ja mahtavan huolettoman oloinen rock-kappale. Sen sijaan ”Ikävä” on nimensä mukaisesti kaihoisa, surussa kastettu sävellys, joka pyrkii sanoittamaan mitä ikävä oikein on. Kaihoisasta tunnelmasta siirrytään aivan toisenlaiseen mielentilaan, kun pistävä ja pahansisuinen ”Alennustila” astuu esiin. Kappaleen lyriikat tihkuvat uhmakkuutta, mutta sanoituksiin on pesiytynyt myös hienoinen humoristinen vivahde.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Röyhkä ja Hynninen ovat valikoineet sanoituksen kohteiksi kiinnostavia ja myös ajankohtaisia teemoja. ”Ihmisvihaaja” ottaa käsittelyyn nimensä mukaisesti toisiin kohdistuvaa vihamielisyyttä, joka on saavuttanut jo naurettavuuden suhteet. ”Seksuaalisuus” nostaa suoraviivaisesti esiin ihmisten seksuaalisuuden, jonka lyriikoissa Hynninen pohdiskelee, mitä se ihmisille merkitsee. Kuten Röyhkä antamassaan haastattelussa totesi, kyseistä teemaa tuskin on käsitelty vastaavalla tavalla suomalaisessa rockissa. Ja hän on taatusti siinä oikeassa. Oivallisen lisän kappaleen keinuvaan harmoniaan antavat koruttomat kertosäkeistöt, jotka alleviivaavat kappaleen sanomaa.

Vaikka ”Dekadenssin” kappaleissa on keskenään mukavasti kontrastia ja lyriikoissa kiinnostavia piirteitä, ei pitkäsoiton jokainen kappale aivan pure yhtä lujaa kuin soisi. ”Maanalainen maailma” hyytyy jonkin verran itseään toistavaksi, ja ”Rajantakainen rakkaani” kompuroi jonkin verran kryptisten sanoitusten kanssa. ”Yliopistot” kuvailee mainiosti ympäröivää maailmaa oppilaitoksineen, mutta Röyhkän vaikeroiva tulkinta ei nosta sen lisäarvoa. Röyhkän ansioiksi on kuitenkin nostettava ”Kuuluisan paluu” sekä ”Huijari etelästä”, joista molemmista voi aistia häpeilemätöntä rehvakkuutta.

Siitä huolimatta, ettei ”Dekadenssi” loistakaan jokaisella sävellyksellä ja sanoituksella, on Hynnisen ja Röyhkän visioima albumi rohkea ja viihdyttävä kokonaisuus. Levyllä on kuultavissa monenlaisia äänimaisemia, joiden puolesta pitkäsoittoa ei voi syyttää yksitoikkoiseksi. Albumina ”Dekadenssi” ei ole eheimmästä päästä, mutta tuskinpa levy pyrkiikään olemaan konseptialbumi. Ennen kaikkea Hynniselle ja Röyhkälle on annettava pisteet siitä, että he ovat luoneet juuri sen kuuloista taiderockia, kuin ovat halunneet.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen