Saaronin liljasta haureuden harjoittamiseen – Neljä Ruusua kruunasi pääsiäisen
Astellessani Joensuun keskustasta hiljalleen kohti Ilosaaressa sijaitsevaa Kerubia, entistä Karjalantaloa, vallitsi mielessäni innostuneisuudeksi kutsuttava tila. Keikan alkuun oli noin 45 minuuttia aikaa, ja kuulokkeista soi Journeyn ”Separate Ways” fiiliksen vuoksi. Ovella kohtasin muutamia ihmisiä ja luin syvästi mieltäni lämmittävät sanat ”loppuunmyyty”. Siinä vaiheessa tajusin, että tulossa on huikea ilta. En joutunut pettymään: Neljä Ruusua tarjoili noin 500 paikalle saapuneelle elävän musiikin ystävälle upean puolentoista tunnin kattauksen.
Ruusut aloittivat keikkansa sekunnilleen ajoissa, mitä voi pitää itsessään mainitsemisen arvoisena yksityiskohtana. Ensimmäiset viisi kappaletta olivat verrattain uutta tuotantoa – kaikki varsin rauhallisia temmoltaan. Avauslaulu ”Saaronin lilja” herätteli yleisöä hiljalleen, ja toisena tulille polkaistu ”Sähkökitara” – Ilkka Alanko ei soittanut sähköistä versiota – pisti jo yleisöönkin hivenen liikettä. Seuraavat ”Euforialle” kuuluvat biisit olivat toimiva osa settiä, sillä yleisö kuunteli niitä kunnolla ja yhtye pääsi ensimmäisen kerran Joensuun illassa kunnolla esittelemään modernia soundiaan. Kappaleiden live-versioissa kuului tiettyjä hivenen elektroniselta vivahtavia elementtejä, ja kaiun käyttäminen toi mukanaan omanlaistaan värinää. Erityisesti nämä seikat toivat live-kokemukseen jotain uutta ja tuoretta: Neljää Ruusua ei voi missään nimessä syyttää 1980-luvulla pysymisestä tai pelkästään vanhoilla hiteillä mässäilystä.
Rauhallisemman alun jälkeen tahti kiihtyi ensimmäisen kerran yleisön puolella, kun ”Karelia Expressin” kärkikipale ”Elän Vain Kerran” lähti liikkeelle. Yli 10 vuoden takainen hitti upposi odotetun komeasti. Seuraavaa kliimaksia ei kauan tarvinnut odotella: miesten vastuuttomuudesta ja naisten tossuttamisesta tarinoiva ”Seitsemän Päivää Selvinpäin” vei fiilingit taas korkealle lentoradalle. Kappaleen keikkamenestys ei ollut varsinaisesti yllätys, sillä biisi on vauhdikas hienon stoorin sisältävä menevä tykitys. Tämän makupalan jälkeen koitti menneisyyden muistelun ja akustisen osuuden vuoro: ”Rakkauden varkaat” ja ”Huonot tavat” toimivat erinomaisen tunnelmallisena johdantona – toki kappaleet toimivat myös yksinään – Ilkka Alangon mainitsemalle Neljän Ruusun museoon asettamiselle, nimenomaan pop-puolelle. ”Popmuseon” akustinen versio toimi keikalla hyvin ja sai yleisön hienosti mukaan yhteen bändin suurimmista hiteistä.
Illan loppua kohti liikkuessa meno vain kiihtyi ja tunnelma tiheni samaa fantastista tahtiaan. Kestosuosikki ”Juppihippipunkkari” aiheutti hyväksyvää kihinää yleisön joukossa. Odotin hieman voimakkaampaa reaktiota yleisön puolelta, onhan kyseessä yksi bändin klassikoista. Varsinaisen setin viimeiset biisit ”Tie ajatuksiin”, ”Poplaulajan vapaapäivä” ja ”Hunningolla” räjäyttivät Kerubin ilmaan: hitti hitin perään meno parani ja tunnelma oli huipussaan.
Encore. Lähes jokaisella keikalla tapahtuva, kirjoittamattoman säännön alainen osuus, jonka vetäminen vaatii todellista taitoa. Kyse on siitä, millä tavalla artisti/yhtye säilyttää, tai parhaimmassa tapauksessa uudistaa, kliimaksin sen parin kolmen minuutin hiljaisuuden jälkeen. On todettava, että Neljä Ruusua veti yhden parhaista näkemistäni encoreista. Tämä hieno osuus käynnistyi kitaristi Kode Koistisen ja Ilkka Alangon koskettavalla duovedolla ”Sun täytyy mennä”, jonka aikana kaksikko soitti akustisia kitaroita. Basisti Lade Laakkonen ja rumpali Kämy Kämäräinen liittyivät joukkoon viimeisen kertosäkeen aikana, ja fiilis oli käsin kosketeltavissa. Ikuisesta nuoruudesta ja perhe-elämän oletetusta tylsyydestä tarinoiva ”Nuori ikäisekseen” kiihdytti menojalkaa viimeisen kerran kunnolla. Vauhdikas ralli, joka oli setissä juuri oikealla, juhlavalla paikalla! Upean illan päätti ”Missä vaan”, jonka hieman muunneltu säe taisi puhua jotain Ilosaaressa tapahtuvasta mitä herkimmästä seksuaalisesta kanssakäymisestä. Saas nähdä, kuinka moni kehotusta rakasteluun Joensuun tulevassa keitaassa noudattaa!
Loppuyhteenvedon paikka: Joensuu ja Neljä Ruusua ovat erittäin hyvä kombo, onhan kyseessä yhtyeen kotikaupunki. Kotikenttäetu näkyi erityisesti yhteislauluosuuksien aikana: ne olivat jotain todella hienoa! Neljä Ruusua osoitti olevansa kovassa vedossa. Moderni soundi, kaikesta huokuva kokemus sekä äärimmäisen taitavasti rakennettu settilista varmistivat elämyksen. Popmuseoon yhtye ei todellakaan ole vielä valmis!
Settilista:
1. Saaronin lilja
2. Sähkökitara
3. Sininen sunnuntai
4. Paikallinen Paavi
5. Esirippu
6. Elän vain kerran
7. Ajelen
8. 2011
9. Valuva taivas
10. Seitsemän päivää selvinpäin
11. Rakkauden varkaat
12. Huonot tavat
13. Popmuseo
14. Rakkauden erämaa
15. Juppihippipunkkari
16. Maaninen
17. Tie ajatuksiin
18. Poplaulajan vapaapäivä
19. Hunningolla
Encore:
20. Sun täytyy mennä
21. Nuori ikäisekseen
22. Missä vaan
Mainos päättyy
Kirjoittanut: Markus Raatikainen