Sabatonin korkeajännitysmetalli viihdyttää edelleen – arviossa yhtyeen uutuusalbumi “The War to End All Wars”

Kirjoittanut Jesse Kärkkäinen - 3.3.2022

Ruotsalainen Sabaton väläytteli ennen uusimman albuminsa julkaisua, että bändin 10. täyspitkä tuntuu suoralta jatkumolta vuonna 2019 ilmestyneelle “The Great War” -kiekolle. Vaikka yhtye ei suuren suuria muutoksia ilmaisuunsa muutenkaan levyllään ole tehnyt, osuvat jatkumopuheet tällä kertaa naurettavalla tarkkuudella maaliinsa. “The War to End All Wars” voisi aivan hyvin olla nimeltään vaikkapa “The Great War 2”, sillä niin samasta puusta Sabaton on kaksi viimeisintä levyään veistänyt.

“The War to End All Wars” on kaikin puolin suoraa jatkoa edeltäjälleen. Teemallisesti liikutaan jälleen ensimmäisen maailmansodan pyörteissä, sillä albumi käsittelee teksteissään tuon ajan taisteluita, ilmiötä sekä henkilöitä. Myös edellisen platan tapaan albumin voi halutessaan kuunnella history edition -muodossa, jossa tutun kuuloinen naisääni selostaa lyhyesti kappaleiden taustahistoriaa enemmän ja vähemmän dramaattiseen tyyliinsä. Ja tokihan Sabaton on Sabaton vaikka kuinka aseöljyssä paistaisi: mahtipontista pauhua, tarttuvaa musisointia ja sankaritarinoita isketään tiskiin tuttuun tyyliin – ja löytyypä seasta totutusti myös pienimuotoisia yllätyksiäkin. Länsirintamalta ei siis kuulu mitään uutta, sillä yhtyeen korkeajännitysmetalli on ennallaan.

Tällä kertaa tuttuuden tunne kuitenkin väljähdyttää palavimman taistelutahdon. Siitäkin huolimatta, että “The War to End All Wars” on pohjimmiltaan vahva ja biisikattaukseltaan toimiva paketti, josta löytyy myös erikoisempia koukkuja, nostattaa kiekko turhautumisen tunteita. Eihän Sabaton koskaan ole suuremmin nahkaansa luonut, mutta tällä kertaa yhteneväisyydet ”The Great War” -albumiin hyökyvät niin selvästi päälle, että ”taas sitä samaa” -fiilikset nousevat nopeasti pintaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Mutta vaikka “The War to End All Wars” aiheuttaa turhautuneisuuden tunteita yhtyeen viime vuosien tuotantoon peilatessa, ei käy kiistäminen, etteikö albumi ole silti viihdyttävä kokonaisuus. Suurin osa kiekosta kun on täynnä perushyvää suorittamista, joista esimerkiksi “The Unkillable Soldier”, “The Valley of Death” sekä vaikkapa “Hellfighters” varmistavat, että levyn pyörittelee mielellään lävitse, vaikkei vedoista suurempaa klassikkoainesta löydykään. Siltikin monessa kohtaa huomaa pohtivansa, että biisikattaus tuntuu menevän sieltä, missä vallihauta on matalin. Suuret tunteet ja isänmaallinen uho hiipuvat turhan usein laimean toteavaksi sivustaseuraajan kommentoinniksi, joka ei hetkauta suuntaan tai toiseen. Lisää tunnetta, perkele! Kuivaa historianopetusta loputtomien diasarjojen muodossa on varmasti jokainen saanut kuunnella tarpeeksi jo peruskoulussa.

“The War to End All Wars” jäisi helposti keskitason albumiksi, jos sillä ei olisi muutamaa selkeää helmeä. “Stormtroopers”, “Christmas Truce” sekä “Soldier of Heaven” ovat niin kova kolmikko, että nämä yksistään nostavat kiekon edeltäjänsä tasolle. Ensin mainittu on parhaita Sabaton-rymistelyjä pitkään aikaan, kun taas kaksi jälkimmäistä esittelevät yhtyeen kypsempää puolta. Vahvaa tunnelmaa sisältävät kappaleet riisuvat sotatarinoista sen korkkarimaisen paatoksen, jonka ansiosta sanoituspuoli herättää aidosti ajatuksia ja tunteita. Sabaton harvemmin onnistuu tekstipuolellaan värisyttämään muuta kuin lapsellista sotaintoa, mutta erityisesti “Soldier of Heaven” saa myös emootiopuolen viisarit liikkeelle. Kaihoisa ja jylhä kappale onnistuu harvinaisen osuvalla tavalla tiivistämään sanoituksiinsa sodan mielettömyyden, menetykset ja surumielisyyden, jonka ansiosta kyseinen veto nousee helposti parhaimpien koskaan tehtyjen Sabaton-kappaleiden joukkoon.

Sabatonin 10. studioalbumi on kaksijakoinen tapaus. Se ei ole missään nimessä huono julkaisu, mutta tällä kertaa yhtye toistaa itseään häiritsevän paljon. Toivottavasti seuraavalla julkaisulla tähytään tuoreimmille rintamille, sillä nyt ensimmäisestä maailmansodasta lienee imetty irti kaikki mahdollinen. Vaan kaikesta napinasta ja turhautumisesta huolimatta Sabatonin ilmaisussa on vain sitä jotain, jolla se onnistuu kerta toisensa jälkeen imaisemaan kuulijan mukaansa. Ongelmineenkin “The War to End All Wars” on hyvä albumi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen