Saksan mediassa raportoidaan useista uusista syytöksistä Rammsteinin Till Lindemannia kohtaan

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 3.6.2023

Suomessakin hetki sitten kahden loppuunmyydyn keikan soittanutta saksalaista metalliyhtye Rammsteinia kohtaan on esitetty sosiaalisessa mediassa vakavia syytöksiä.

Kohun nostaneet syytökset ovat peräisin Twitter-käyttäjä Shelby Lynniltä, joka väittää tulleensa huumatuksi osana bändin Vilnan keikkaa edeltänyttä ja seurannutta juhlaa, jonne kutsutaan kauniita nuoria naisia. Lynn ei ole pystynyt esittämään pitäviä todisteita väitteensä tueksi.

Lynn on kerännyt omalle Instagram- ja Twitter-tililleen koosteita lukuisten muiden naisten vastaavista kokemuksista. Voit lukea koosteen tapahtumista täällä. Yhtyeen lyhyen vastineen voit puolestaan löytää täältä. Hetki sitten myös Lindemannin entinen seurustelukumppani Sophia Thomalla kertoi pitävänsä väitteitä epätotena.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Nyt saksan mediassa on raportoitu uusista syytöksistä Lindemannia kohtaan. Yleisradioyhtiö ARD ja Süddeutsche Zeitung -lehti ovat kertoneet naisista, jotka väittävät nuorten naisten olevan nimen omaan värvättyjä seksiä varten bändin keikalle. Kaksi naista raportoi myös väitetyistä seksuaalisista teoista, joihin he eivät olleet antaneet suostumustaan.

Naiset ovat puhuneet nimettöminä medialle kameran edessä. Juttuun osallistuneet toimittajat ovat myös keränneet lisää todistajanlausuntoja ja chat-keskusteluja esimerkiksi WhatsApp-sovelluksesta ja Instagram-palvelusta, jotka tukevat esitettyjä syytöksiä.

Esitetyt väitteet naisten värväämisestä bändin yksityisjuhliin sosiaalisen median välityksellä ja tarkasta ulkonäkö- ja pukeutumisseulasta vastaavat Shelby Lynnin esittämiin väitteisiin. Lynn oli kertonut alkuperäisessä ulostulossaan venäläistaustaisen Alena Makeevan värväävän nuoria naisia bändin keikalle ja keikan jälkeisiin juhliin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Eräs nainen väittää Saksan medialle, että hänelle kerrottiin, että konserttiin ja sen jälkeisiin juhliin pääsisi vain, jos hän suostuisi harrastamaan seksiä laulaja Lindemannin kanssa. Väitteiden mukaan myös useilta naisilta jätettiin kysymättä heidän ikäänsä.

ARD:n raportin mukaan syytökset kohdistuvat vain bändin laulaja Till Lindemanniin.