Sepulturan kulttiteoksen uljas restaurointi – arviossa Cavaleran ”Schizophrenia”

Cavaleran veljekset, Max ja Iggor toteuttavat täyttymättä jääneitä visioitaan uudelleen äänittämällä uusiksi entisen yhtyeensä Sepulturan varhaisia death thrash -aikakauden levytyksiä. Tällä kertaa, kaksi vuotta yhtyeen ensilevytysten; ”Bestial Devastation” -EP:n ja ”Morbid Visions” -debyyttialbumin uudelleenversioinnin jälkeen vuorossa on vuonna 1987 julkaistu ”Schizophrenia”. Apuvoimina albumin teossa veljeksillä ovat olleet Go Ahead And Die -yhteestä tuttu basisti, Maxin poika, Igor Amadeus Cavalera sekä roolissaan erinomaisesti onnistuva Pig Destroyer -soolokitaristi Travis Stone.

Cogumelo Recordsin alun perin julkaisema albumi toimi myös yhtyeen klassisimpana pidetyn kokoonpanon: Max Cavalera -rytmikitara ja laulu, Iggor (tuolloin vielä Igor) Cavalera – rummut, Paulo Jr. – basso ja Andreas Kisser -soolokitara, ensimmäisenä yhdessä tekemänä albumijulkaisuna. Kasarin lopulla ”Schizophrenia” oli albumina myös ratkaisevassa asemassa siinäkin mielessä, että Sepultura noteerattiin sen kautta kansainvälisesti. Eipä aikaakaan, kun se ’kaapattiin’ yhdysvaltalaiselle Roadrunner Recordsille, ja loppu on metallimusiikin historiaa. Kyseessä on siis Sepulturan urankin kannalta äärimmäisen merkittävä albumi, vaikka monesti se on jäänytkin yhtyeen myöhempien tuotosten arvostuksen varjoon.

Onnistuneesti päivitetyn, hyytävyyden säilyttäneen ja uusia ulottuvuuksia tavoittavan ”Intron” jälkeen ”From the Past Comes the Storms” ja To the Wall” paitsi hyökkäävät päälle aivan eri intensiteetillä kuin alkuperäisversioilla, mutta myös pieniä yksityiskohtia myöten toimivat musiikillisesti niitä notkeammin. Varhaisen Sepulturan kulttiklassikoiden, ”Escape to the Voidin” ja instrumentaalin, ”Inquisition Symphonyn” kaltaiset, dynaamisuudeltaan upeasti rullaavat kuolon thrashin ja alkukantaisen heavy metalin risteyttävät kappaleet alleviivaavat veljesten tienneen tasan tarkkaan, mihin he ovat tämänkin albumin uudistamisprojektissa pyrkineet.

Ensimmäistä kertaa puhtaita speed-thrash -elementtejä Sepulturan musiikkiin aikoinaan tuonut ”Screams Behind the Shadows” sekä alkukantaisemman metallisen Discharge-vaihteen päälle iskevä ”Septic Schizo” tuovat samaan pakettiin onnistunutta rytällystä hieman eri lähestymiskulmasta. Albumin päätteeksi nuotion ritinän ja tritonus-soinnuilla kudotun välisoiton, ”Abyssmon” jälkeen kasvoille iskeytyy täysin suotta unohdettu, reikäpäinen ja uusioversiona hienosti strukturoitu thrash-kaahaus ”R.I.P. (Rest in Pain)”. Albumi saa 1990-vuoden jälkeen julkaistuista Roadrunner-painoksista poiketen päätösnumerokseen ”Troops of Doomin” sijasta aiemmin ennenkuulumattoman, ”Arise”-albumin aggressiivisimpia tunnelmia heijastelevan ”Nightmares Of Deliriumin”. Mikä on äimistyttävintä, on että se kohoaa erääksi kokonaisuuden vahvimmista biiseistä.

Totisimmissa osissa metalliskeneä tällaisia muinaisklassikoiden sorkkimiseen keskittyviä uudelleenversiointiprojekteja ei ole totutusti katsottu hyvällä. Ei ole siis ihme, jos eräillekin puritaaneille kyseisen albumin teko ja kuuntelu edustaa pyhäinhäväistykseen verrattavaa, täysin periaatteiden vastaista toimintaa. Vaan paskatkos tuosta, kun kerta jälki on näinkin vakuuttavaa. Fakta nyt on, että moderni äänitysteknologia nyt vain oikein hyödynnettynä tuo vanhan liiton biiseihinkin moninkertaisesti lisää munaa ja potkua alkuperäisversioihin verrattuna, niiden autenttista, aikansa mukaista äänimaisemaa sinällään mitenkään vähättelemättä. Tämä ei tarkoita sitä, että veljekset olisivat irtaantuneet hardcore-juuriltaan tai myyneet itsensä. Nyt toteutus on vain yksinkertaisesti hallitumpaa ja parempaa millä mittarilla tahansa mitattuna. Kaiken kukkuraksi Maxin aavemaisesti kaiutetut vokaaliraidat toimivat kuin polonium vihollisen teemukissa. Cavaleran luottoäänittäjä-miksaaja Arthur Rizkin käsien jäljiltä lopputulos kuulostaa lisäksi erittäin luonnolliselta.

Todettava myös on, että herrain soittotaito sekä näkemys biisien sovituksien ja tuotannon suhteen on kokonaisuudessaan aivan eri levelillä kuin 37 vuotta sitten. Tämä yksin riittää perusteeksi siihen, miksi ”Schizophrenian” uusioversio on enemmän kuin tervetullut lisä Sepultura-katalogin jatkoksi.