Smack My Bitch With A Bamboo Stick – Smack My Bitch With A Bamboo Stick

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 11.9.2012

Krapulapäissään keksitty idea kasvoi liskojen yön taustamusiikista oikeaksi projektiksi. Tätä iloa jaetaan nyt muillekin bändin Smack My Bitch With A Bamboo Stick -nimeä kantavan demon muodossa.

”Keveällä mielellä ja silti intohimolla tehty musiikki sisältää vaikutteita monesta eri genrestä ja huonosta huumorista.” Katsopas, bändi osasi itse kuvata parhaiten musiikkiaan. Kotioloissa nauhoitettu demo poukkoilee tyylistä ja genrestä toiseen sisältäen ilmeisesti useammankin sisäpiirivitsin. Demosta löyhkää vitsinä tekemisen meininki, mikä syö vähän kuunteluintoa. Bändin debyytti kestää yhdeksän biisin ja päälle 25 minuutin verran, joskin lätyllä on melkein 20 minuuttia turhaa tavaraa.

Soundipuolella ollaan perinteisten kotistudionauhoitteiden tasolla, joskin kitaroihin on saatu kivasti voimaa. Vokaalipuolella matala korina tuntuu toimivan hyvin, mutta siitä ei pääse nauttimaan tarpeeksi usein. Mukana on myös jotain rapin tyylistä, muka hauskoja ääniä ja yleistä pelleilyä. Ei naurata. Eniten tässä harmittaa se, että mukana on muutaman ihan toimivakin biisi, kuten ”I Thought You Could Fly With An Airplane While You Were High” ja ”I Kill You Till You’re Dead”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Smack My Bitch With A Bamboo Stick on bändi, joka osaisi tehdä ihan toimivaankin settiä mutta pilaa kaiken ala-astehuumorilla ja pelleilyllä.

2/10

01. Intro
02. I Kill You Till You’re Dead
03. Smack My Bitch With A Bamboo Stick
04. Chinese Deathcore
05. Happy Crabs
06. Comeback
07. Go Fuck Yourself
08. Fish Bitch
09. I Thought You Could Fly With An Airplane While You Were High

http://www.reverbnation.com/smackmybitchwithabamboostick

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Janne Partanen

Luetuimmat

Uusimmat