The Sounds kiertää Suomea joulukuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 8.7.2013

The SoundsHuippusuosittu ruotsalaisbändi The Sounds soittaa loppuvuodesta harvinaislaatuisen klubikiertueen Suomessa. Keskiviikkona 4. joulukuuta kolmella Tavastia-keikalla käynnistyvä rundi nähdään Helsingin jälkeen Turun Caribiassa, Seinäjoen Rytmikorjaamolla, Tampereen Pakkahuoneella ja Oulun Club Teatriassa. Kiertueen liput tulevat myyntiin perjantaina 12. heinäkuuta.

Kesän alussa uuden ”Shake Shake Shake” -singlen julkaissut The Sounds  valmistelee parhaillaan lähitulevaisuudessa ilmestyvää viidettä studioalbumiaan. Valovoimaisen keulakuvan Maja Ivarssonin johtaman viisikon edellinen pitkäsoitto ”Something to Die For” ilmestyi vuonna 2011, ja bändin tunnetuimpia kappaleita ovat esimerkiksi ”No One Sleeps When I’m Awake”, ”Living in America” ja ”Painted by Numbers”.

Useita kertoja maassamme vieraillut The Sounds villitsi suomalaisyleisöt edellisen kerran tämän kesän Provinssirockissa, missä yhtye keräsi koko festivaalin suurimman yleisömäärän, sekä viime viikonloppuna järjestetyssä Ruisrockissa. Turun konserttiin ei ole ikärajaa, mutta täysi-ikäisille on rajattu anniskelualue. Muiden keikkojen ikäraja on 18 vuotta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

KEIKAT:

Ke 4.12. – Pe 6.12.2013 Helsinki, Tavastia
Liput alk. 44 € / ilta, K-18
La 7.12.2013 Turku, Caribia Areena
Liput alk. 37 €, ikärajaton
Su 8.12.2013 Seinäjoki, Rytmikorjaamo
Liput alk. 37 €, K-18
Ma 9.12.2013 Tampere, Pakkahuone
Liput alk. 37 €, K-18

Lipunmyynti keikoille alkaa 12.7.2013 klo 9.00

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat