”Soundtrack leffalle, jota ei koskaan kuvattu” – Klassikkoarvostelussa Neil Youngin 50-vuotias ”After The Gold Rush”
Kanadalaislähtöisen country-rockin edelläkävijän, Neil Youngin, kolmannen albumin juuret juontavat 1960-luvun lopun Peruun. Aikansa elokuvatähti Dennis Hopper oli ohjaamassa The Last Movie -elokuvaa, joka oli jatkoa vuoden 1969 klassikkoelokuvalle Easy Rider. Tuotantotiimin mukana oli myös Hopperin ystävä, teinitähtenä maineeseen noussut Dean Stockwell. Kuvausten aikana Hopper vaati Stockwellia käsikirjoittamaan elokuvan, jonka hän tuottaisi myöhemmin valmiiksi. Palattuaan kotiinsa Topanga Canyoniin Los Angelesin liepeille, Stockwell käsikirjoitti elokuvan After The Gold Rush yhdessä Herb Bermannin kanssa, joka oli kunnostautunut biisintekijänä Captain Beefheartin albumeilla ”Safe As Milk” ja ”Strictly Personal”.
Samoihin aikoihin, niin ikään Topanga Canyonissa asuneen, Youngin levy-yhtiö Reprise Records painosti tätä tekemään markkinoille uuden, hyvin myyvän albumin. Useita kuukausia kestäneestä kirjoittajan blokista kärsinyt Young ei ollut kuitenkaan kyennyt saamaan aikaiseksi mitään kelvollista. Tuntemattoman, mutta sitäkin onnekkaamman sattuman seurauksena Young sai lopulta käsiinsä Stockwellin ja Bermannin käsikirjoituksen. Luettuaan sen läpi Young inspiroitui kirjoittamaan uusia kappaleita, jotka alkoivat hiljalleen yhdistyä käsikirjoituksen inspiroimiin teksteihin – kuin itsestään. Lopulta albumin ”After The Goldrush” materiaali oli valmis kolmessa viikossa.
Young sävelsi elokuvaa varten kaksi kappaletta: Albumin nimikkobiisin, joka oli Youngin omaleimaisella äänellään laulama, korkean hentoinen, hymnimäinen pianoballadi Kalifornian rikkauksien utopiasta. Toinen kappale oli lastenlaulumaisella riemulla kyllästetty, pehmeän kauniisti kehräävä albumin päätösraita ”Cripple Creek Ferry”.
Pian käsikirjoituksen valmistuttua Stockwell kutsui Hopperin elokuvatuotantotiimin kotiinsa Topangaan, missä hän esitti heille omaan elämäntarinaansa ja itsetutkiskeluun perustuvan käsikirjoituksen sekä elokuvaa varten kaavaillut näyttelijäkandidaatit. Ehdokkaiden joukossa olivat mm. jo ennalta elokuvan soundtrackia innolla aloittanut Young sekä laulajalegenda Janis Joplin.
Elokuvan oli tarkoitus olla omaperäinen maailmanlopun kuvaus, joka kertoisi fiktiivisen tarinan paremman elämän toivossa Kaliforniaan saapuneesta hippijengistä. Vastassa heitä olisi kuitenkin tyly urbaanimaisema, aavikkoa ja Tyynimeri. Lopulta kaiken ylitse pyyhkisi voimakas tsunamin kaltainen aalto, joka huuhtoisi alleen koko Kalifornian. Hopperin tuotantoryhmä oli kuitenkin kyllästynyt tämän päihteiden täyteiseen hippisekoiluun, ja hylkäsi sekopäisen leffaidean siltä seisomalta. Tuossa vaiheessa Young oli kuitenkin jo pitkällä soundtrackin sävellystyön kanssa.
”After the Gold Rush” julkaistiin 19.9.1970, ja siitä tuli Youngin läpilyöntialbumi. Pohjaa sen menestykselle olivat luoneet edeltävänä vuonna Crazy Horsen kanssa levytetty LP ”Everybody Knows This Is Nowhere” sekä alkuvuodesta 1970 julkaistu menestysalbumi ”Déjà Vu”, jonka Young oli tehnyt yhteistyössä country-yhtyeensä Crosby, Stills & Nashin kanssa. ”After The Gold Rush” äänitettiin suurimmaksi osaksi ”Déja Vu” -albumia seuranneen, massiivisen kiertueen tauoilla.
Mainos päättyy
Albumin tuotannosta vastasivat Neil Young yhdessä Kendall Paciosin sekä luottotuottajansa David Briggsin kanssa. Kappaleiden pääpaino on hillityssä kantri- ja folk-painotteisessa ilmaisussa. Youngin taustabändinä albumilla toimi sekalainen kaarti tuttuja muusikoita CSN&Y– ja Crazy Horse –miehistöistä. Valtaosa ”After The Gold Rushin” äänityksistä tehtiin kevään 1970 aikana Youngin Redwood Studios:ssa, Kalifornian Topangassa.
”After The Gold Rush” koostuu osittain edeltäjäänsä hempeämmistä, jopa kapakan savuista tunnelmaa henkivistä schlager-tyyppisistä kappaleista. Piano-osuuksissa ja taustalauluissa avustamaan tulivat mm. Steven Stills ja Jack Nietsche sekä äänitysten aikaan vasta 18-vuotias multi-instrumentalisti Nils Loefgren (myöhemmin mm. Bruce Springsteen E-Street Band). Suurimman osan albumin bassoraidoista soitti Crosby, Stills, Nash & Young -yhtyeen basisti Greg Reeves. Suurimman osan albumin kappaleista äänittivät Young, Reeves, Molina ja ilman aiempaa soittokokemusta pianon ääreen patistettu Loefgren.
Itse Crazy Horse -trio päätyi äänittämään albumille ainoastaan kaksi kappaletta: B-puolen avaavan, hentoisen kauniin country-valssin ”Oh, Lonesome Me” ja muhkeiden stemmalaulujen siivittämän, kepeästi rullaavan ”I Believe In You”. Crazy Horsen äänitykset suoritettiin Hollywoodin Sunset Sound -studiolla, Steve Miller Bandin ja Miles Davisin kanssa tehdyn kiertueen päätteeksi talvella 1970. Crazy Horsen kokoonpanoon kuuluivat sittemmin Youngin rinnalla soittaneet luottomiehet: rumpali Ralph Molina ja basisti Billy Talbot sekä heroiiniyliannostukseen nuorena menehtynyt legenda, huippulahjakas kitaristi Danny Whitten. Yhtyeen vähäinen panos ”After The Gold Rush” -albumin äänityksiin johtui pitkälti kitaristi Whittenin pahenevasta heroiiniriippuvuudesta, kun huumekoukkuun ajautunut Whitten suoriutui studioäänitysten vaatimuksista ailahtelevasti.
Mainos päättyy
Akustisen country-folk-kitarakomppauksen varassa rullaava, pehmeiden laulustemmojen myötä puhutteleviin kertosäkeisiin kasvava ”Tell Me Why” sekä erittäin raadollisella tekstillä varustettu, laid-back -tyylinen, americanan ja The Beatlesin beatin tyylikkäästi risteyttävä, ”Don’t Let it Bring You Down” ovat tästä parhaimpia esimerkkejä. Albumin kappaleista sittemmin klassikkoasemaan noussut, upeasti keinuva country-valssi ”Only Love Can Break Your Heart” äänitettiin yhdessä CSN&Y-kokoonpanon stemmamaisteri Steven Stillsin kanssa. Joidenkin lähteiden mukaan Young teki kyseisen kappaleen Graham Nashin ja folk-laulajatar Joni Mitchellin, tuolloin vastikään, kariutuneen parisuhteen surunmurtamista tunnelmista.
Tummasävyinen rock-riuhtaisu ”Southern Man” oli puolestaan Youngin voimallinen, mutta älykäs keskisormen näyttö Yhdysvaltain etelävaltioissa rehottavalle rotuerottelulle, Ku Klux Klanin sadistiselle toiminnalle sekä ihmisoikeuksia räikeästi rikkovalle arvomaailmalle. Pari vuotta ”After The Gold Rush” -albumin jälkeen, Lynyrd Skynyrd julkaisi jättihitin ”Sweet Home Alabama”, jonka viimeisessä säkeistössä Young sai etelän miehiltä lempeän vastineen kappaleellensa.
”When You Dance I Can Really Love” näytti taas erinomaisesti sitä hempeän melodista, mutta suoraviivaisen raakaa, rytmistä country-rock-soundia, josta jalostui Neil Young & Crazy Horse -instituutin suvereeni tavaramerkki. Paljaaksi riisuttu, puhtaan kaunis pianoballadi ”Birds” puolestaan täydentää albumin B-puolen tyylikirjoa.
Mainos päättyy
Joel Bernsteinin kuvaamassa kansikuvassa on ylivalotettu, kohdentamaton sivuprofiilikuva, jossa Neil ohittaa New Yorkin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan rakennuksen. Neilin takaa pilkistää katua vastakkaiseen suuntaan kävelevän, iäkkään rouvan kasvot. Vaikka ”After The Gold Rush” -elokuva jäi toteutumatta, Hopperin, Stockwellin ja Bermanin käynnistämä ajatus kultaryntäyksen jälkeisestä huuhtoutumisesta jäi elämään Youngin ajattomiin teksteihin ja runollisiin säkeisiin.
Korkeimmillaan ”After The Gold Rush” -albumi nousi Yhdysvaltojen Billboard-albumilistalla sijalle 8. Reilu kuukausi albumin julkaisun jälkeen ”Only Love Can Break Your Heart” -single nousi Yhdysvalloissa Billboard Hot 100 -singlelistan kärkeen. Teos on rankattu useiden musiikkimedioiden listoilla kaikkien aikojen rock-albumien kärkisijojen tuntumaan.