Stam1na – Viimeinen Atlantis

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 19.3.2010

Stam1na on täällä taas jälleen. Neljännen levyn ulospukannut bändi kiertää ahkerasti Suomea ja vakuuttaa faneja tiukalla linjallaan. Levy on kovasti odotettu fanien joukossa, joten etukäteis-hehkutukselta on tuskin ketään onnistunut välttymään. Saatekirje kehuu jo itsessään levyn pilviin sen huomattavasti erilaisemmalla lähestymistavalla ja genre-rajoittumattomuudella. Hehkutus on siis ainakin todella ankaraa.

Itse levy pärähtää käyntiin suhteettoman turhalla ”Salatkaa Omat Sijaintinne” rainalla. Aika tehokkaasti kyseinen kappale nousee turhimmaksi kolmen minuutin introksi kautta aikojen. Tästä eteenpäin kuitenkin palataan sille ”oikealle” Stam1na-linjalle. Nopeaa jytkettä huudon ja kauniin laulu-sekoituksin varustettuna. Levy siis yllättää puskien takaa olemalla aivan tasan juurikin sitä, mitä olemme Stam1nalta oppineet odottamaan. SSDD, kuten jenkit sanovat (same Stam1na, different day).

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kappaleet ovat kyllä toimivia, mutta levy ei eroa mitenkään tyylillisesti bändin ensimmäisestä levystä. Nopeaa, lujaa ja kiukkuista jytkettä. No, onhan meillä tietysti tarjolla erittäin kehuttua lyriikkaa. Itse en kyllä ymmärtänyt mikä näissä lyriikoissa ihmisiä viehättää. Toimivat oikein hyvin yhtenä instrumenttina kappaleissa, mutta itse sanojen sisältö muistuttaa enemmänkin tekotaiteellista paskaa. Tai kuten Jäteputkiaivoissa mainitaan; viihdyttävää paskaa. Ei niillä kuitenkaan mitään kirjallisuuspalkintoja tulla voittamaan.

Mitään todellista pahaa tästä levystä ei voi sanoa, no lukuunottamatta ensimmäisen biisin uskomatonta turhuutta. Tämä on juurikin sitä, mitä kyseiseltä bändiltä voi odottaakin. Aivan varmasti myy kuin häkä ja uppoaa faneihin kuin teurastajan puukko sian ruhoon. Addiktoivaa omalla tavallaan, mutta ei kuitenkaan mitään erityisen erikoista kamaa.

7/10

Kappalelista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

1. S.O.S. (Salatkaa oma sijaintinne)
2. Piste jolta ei ollut paluuta
3. Pakkolasku
4. Jäteputkiaivot
5. Maalla, merellä, ilmassa
6. Elämän tarkoitus
7. Viestintuoja
8. Rikkipää
9. Tsunami
10. Eloonjäänyt
11. Viimeinen Atlantis

www.myspace.com/stam1na

Kirjoittanut: Lari Koskinen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

One thought on “Stam1na – Viimeinen Atlantis

  1. JariWolf

    Paras Stam1nan levy. Jokainen biisi toimii kympillä, jos ei nyt lasketa introa ja lopetuskappaletta. Lyriikat ovat myös erinomaisia. Minua taas ihmetyttää miksi levyn teema tai sanoitukset ärsyttävät joitakin ja miksi arvostelija leimaa ne ”taiteelliseksi paskaksi”. Poikkeava kantaa ottava aihe ja jotain suhteellisen uutta? Taiteellista paskaa toki..

Comments are closed.

Luetuimmat

Uusimmat