Steelfest 2017 helli yleisöä ensimmäisillä kesäpäivillä ja äärimetallilla

Kotimainen festarikesä avattiin jälleen ryminällä Hyvinkään Vanhalla Villatehtalla järjestetyillä Steelfesteillä. Jos on kuudetta kertaa järjestetty tapahtuma jo muodostunut perinteeksi, niin perinteeksi äärimmäisen fanaattisen penkkiurheilijan ja innokkaan musiikkifanin näkökulmasta on muodostunut myös suuri ahdistus Steelfestin ja jääkiekon MM-kisojen ratkaisupelien päällekkäisyyden vuoksi. Juuri kun Leijonien taaperrus näytti ensimmäistä kertaa siltä, ettei tänä vuonna tarvitse pohtia omia valintojaan keikkojen ja television vahtaamisen välillä, jotenkin ihmeellisesti Suomen joukkue kuitenkin vielä kampesi itsensä lauantaiseen välierään. Ihan päätyyn asti ei menty tänäkään vuonna, mutta se niistä urheilu-uutisista. Nyt keskitytään siihen, mentiinkö Steelfesteillä päätyyn asti?

Perjantai 19.5.2017:

Azazel @ Steelfest 2017

Festarin avaajaksi oli tänä vuonna buukattu kotimainen black metal -legenda Azazel, jonka oli tarkoitus korkata ulkolava klo 16:30 – ja toki yhtye näin tekikin. Valitettavaa on vain se, että vaikka yhtyeen soittoaika oli näinkin aikaisin iltapäivällä, ei osa jäsenistä pystynyt säilyttämään edes jonkinnäköistä keikkakuntoa yllä. Azazelin keikka meni alusta asti pelleilyksi, kun kitaristi Mavforos ei saanut kitaraansa toimimaan ja yhtye esittikin kaksi ensimmäistä biisiä basistin ja rumpalin voimin vokalisti Satanachian öristessä epämääräisiä ääniä päälle. No, kitarastakin saatiin lopulta ääniä kuulumaan, mutta valitettavasti koko keikka oli lopulta kovin surkuhupaisaa katsottavaa, joka kiteytettiin lähinnä yleisön kommenteilla, että Azazel oli oiva jatkumo viime vuonna tapahtumassa esiintyneelle Bat & Ryydille. Azazelin esiintymisen viihdearvoa ei voi kiistää, mutta erona Bat & Ryydin ja Azazelin välillä on se, että jälkimmäisen kohdalla komiikka ei käsittääkseni ole tarkoituksellista. Sosiaalisessa mediassa runsaasti levinneen ja täälläkin uutisoidun youtube-videon ”Azazelin keikan kymmenen viimeistä minuuttia” loppukommentit kiteyttävät tunnelmat keikasta melko osuvasti. Siinä kaksi kameran takana olevaa henkilöä keskustelee: ”Mennäänkö katsomaan jotain oikeeta bändiä?”, ”Mennään vaan.” (RM)

Korgonthurus @ Steelfest 2017

Ja toki Azazelin keikan jälkeen Korgonthurusin saatanalliset meiningit maistuivatkin hyvältä. Bändi keskittyi Hyvinkäällä hyvin pitkälti viime vuonna ilmestyneeseen ”Vuohen Siunaus” -levyyn, mikä ei missään tapauksessa ollut huono asia. Tämä bändi on ehdottomasti noussut yhdeksi Suomi-bläkkiksen tiukimmista esiintyjistä, vaikka sen live-esiintyminen on suhteellisen eleetöntä. Steelfestissä yleisöä yritettiin hiukan jopa saada mukaan meininkeihin, ja kyllähän sisätiloihin auringosta raahautuneet mukana tuntuivat olevankin. Voisi oikeastaan sanoa, että vasta Korgonthurus avasi kunnolla tämän vuoden Steelfestin. (RP)

Ensimmäinen ulkomaalainen bändi saatiin lavalle tässä vaiheessa, mutta molemmat toimittajat tuntuivat tässä vaiheessa keskittyvän johonkin muuhun kuin ranskalaiseen Necrowretchiin: Riku mitä ilmeisimmin ostelemaan cd:itä ja Rudi jurputtamaan, miten paska maa Ranska on.

Ilman pitkää alustusta, minun on vaikea kertoa kiinalaisen Zuriaaken esiintymisestä yhtään mitään. Löysin itse yhtyeen noin kolmisen vuotta sitten tehdessäni internetin ihmeellisessä maailmassa ”Globaalia metallia” -tutkimusmatkoja maailman eri kolkkiin. Kiinalainen black metal ja erityisesti Zuriaake nousivat tuolloin niin vahvasti esille, että yhtyeestä tuli sittemmin tehtyä myös levyarvostelua ja ylipäätänsä hehkutettua yhtyettä eri sosiaalisissa medioissa niin paljon, että yhtye ylipäätänsä Eurooppaan asti soittamaan pääsi. Kommentti ”Without you, we wouldn’t be here” tuli yhtyeen keulahahmolta vaihdettuamme kuulumisia, ja otin sen henkilökohtaisesti suurimpana kunnianosoituksena, mitä minulle on koskaan toimittajan työstä annettu. Toki suurimman työn yhtyeen saamisessa Suomeen teki Steelfestin järjestäjät, joten se suurin kiitos tästä sinne suuntaan, minne se kuuluukin.

Zuriaake @ Steelfest 2017

Sillä noin kaksi vuotta sitten, kun kuulin Zuriaaken ylipäätänsä suunnittelevan suuntaamista Eurooppaan keikoille, olin jo päättänyt, että tulee yhtye Suomeen tai ei, minä olen paikalla katsomassa. Ja niinhän siinä lopulta kuitenkin kävi, että yhtye sai kasattua kokoon kymmenen esiintymisen Euroopan-kiertueen, jonka avaajana toimi Hyvinkään Steelfest, joten sen pidemmälle ei minunkaan tarvinnut lähteä. Perjantai-iltana klo 18 tämä unelmani sitten kävi toteen, kun yhtye asteli mystisissä kiinalaisissa asusteissaan lavalle, eivätkä mitkään ylisanat riitä kuvailemaan kunnolla tuota puolen tunnin esitystä. Ei mitkään, mutta yritetään silti.  Zuriaaken musiikissa kyse on kuulijan aisteista. Yhtyettä levyltä kuunnellessa kuuloaisti on luonnollisesti tärkein osatekijä. Musiikin melodia sekä epätavallinen rytmiikka hivelevät korvia, ja vaikka sanoituksista ei mitään ymmärräkään, voi mystiikan niistäkin jollain tavalla aistia jo levyltä. Kun yhtye astelee eteesi soittamaan tuoksukynttilöineen ja saat sen myötä käyttöösi kaikki mahdolliset aistit, kuinka maagista se onkaan. Voit kuulla musiikin sekä lisäksi haistaa ja nähdä sen.

Valitettavasti yhtye ei ole vielä täälläpäin niin suosittu, että sille olisi suotu myöhempää ja sitä kautta pidempää soittoaikaa, mutta jo alkuillan puolituntinen performanssi sai itseni leijumaan pilvissä koko loppuviikonlopun. Väittäisin, että yhtyeestä tullaan kuulemaan vielä ja pidempiä keikkoja on tulevaisuudessa luvassa, sillä sen verran moni tuli minullekin kertomaan keikan jälkeen, että eivät hehkutukseni aivan väärässä olleet. Vai mitä tähän sanoo toimittajakollega Rudi? (RM)
Täytyy myöntää, että olin hiukan epäileväinen Rikun suunnattomasta hehkutuksesta. Eihän nyt mikään bändi noin mahdottoman hyvä voi olla!? Zuriaaken alkukeikka ei heti imaissut itseäni mukaan, mutta alun hapuilun jälkeen tapahtui jotain ja keikka todellakin vei kaiken muun huomion. Keikka todellakin oli mystisen tunnelmallinen ja hyvin erilainen kuin muut tämän festarin keikat. Toivottavasti bändi todellakin saa nyt Euroopan-kiertueellaan enemmänkin huomiota osakseen. Täytyi itsekin ostaa Steelfesteillä myynnissä olleet pari Zuriaaken levyä, jotta pääsen tutustumaan sen musiikkiin enemmän kuin puolen tunnin verran. (RP)

Sargeist @ Steelfest 2017

Lappeenrantalainen Sargeist oli kokenut sitten viimenäkemän jonkinmoisia miehistönvaihdoksia, mutta hyvin bändi ihmisvihaansa Hyvinkään yleisölle taas julisti. Vaikka tällaiseen musiikkiin soundien onttous on omiaan, jotenkin sisähallin kaiku nyt haittasi keikkakokemusta. Mutta siitäkin huolimatta Sargeist jäi vielä plussan puolelle, vaikka uuteen vokalistiin Hellwindiin totuttelu varmasti vie oman aikanasa. (RP)

Thyrane @ Steelfest 2017

Kemistä kotoisin oleva sinfonista black metallia soittava Thyrane tuli aikoinaan ryminällä kotimaiseen skeneen vuoden 1997 loistavalla debyyttidemollaan ”Black Harmony”. Vielä demoa seurannut debyyttialbumi ”Symphonies of Infernality” lupaili yhtyeelle pitkää ja menestyksekästä uraa, mutta lienevätkö yhtyeen seikkailut industrial metalin puolelle myöhemmillä levyillään syynä siihen, että suureksi kotimaisen black metalin kärkinimeksi yhtye ei sitten koskaan noussut. Neljän täyspitkän jälkeen yhtye vietti liki kymmenen vuotta hiljaiseloa, kunnes se yllättäen nousi keikkalavoille viime vuoden Jalometallissa. Itse en kyseistä paluukeikkaa ollut näkemässä, mutta nyt oli mahdollisuus todistaa yhtyeen tämän päivän keikkakunto Steelfestin ulkolavalla. Ja kyllähän Thyrane ihan mukiinmenevän keikan veti. Esimerkiksi jo yllämainitun ”Black Harmony” -demon nimikappale kajautettuna ilmoille noin 20 vuotta julkaisun jälkeen toi itsellekin hiukan nostalgisen fiiliksen. Jotain jäi silti vielä kaipaamaan, ehkä yhtye kaipaisi jonkinlaista liveperformanssia peruskasvomaalausten lisäksi? (RM)

Shape of Despair @ Steelfest 2017

Helsinkiläinen Shape Of Despair yllätti itseni totaalisesti pari vuotta sitten julkaistulla ”Monotony Fields” -albumillaan. Yleisesti ottaen funeral doom ei ole koskaan kuulunut suosikkityylilajeihini, mutta kuunnellessani parisen vuotta sitten kuulokkeista kyseistä albumia kävellessäni pitkää kesäyön kävelylenkkiä, tunsin ajantajun hämärtyvän totaalisesti. Musiikin rauhallisuus yhdistettynä öiseen espoolaiseen metsäpolkukävelyyn toimi kuin se kuuluisa junan vessa. Oikeastaan tismalleen samalla tavalla toimi myös yhtyeen esiintyminen Steelfestin sisälavalla seitsemän enemmän tai vähemmän reippaan yhtyeen jälkeen. Neljän tunnin ulkolavalta sisälavalle ja takaisin ravaamisen jälkeen valtaosin aggressiivista musiikkia kuunnellen oli Shape Of Despairin esiintymisen aikana sopiva hetki rauhoittua. Itse asiassa täytyy sanoa, että katsottuani koko keikan en muista siitä juurikaan mitään. Eikä kyseessä ole vittuilu yhtyettä kohtaan tai liiallinen alkoholinkäyttö, vaan silkka transsiin vaipuminen. Sen muistan, että nautin. Sielu lepäsi ja energiatasot nousivat jatkamaan kohti uusia seikkailuita. Shape Of Despair oli yhtye omalla paikallaan, ikään kuin onnistunut aikalisä jääkiekko-ottelussa. Noin kolmen vartin aikalisän jälkeen riitti virtaa taas hyökätä. (RM)

Firespawn @ Steelfesti 2017

Tämän jälkeen hyökkäyksestä vastasikin ulkolavalla ruotsalainen Firespawn. Olen bändin nähnyt pari kertaa ennen Steelfestiä, ja meno on miellyttänyt molemmilla kerroilla niin korvia kuin silmiäkin. L-G Petrovin luotsaama bändi veivaa perus-deathiä ja tekee sen hyvinkin mallikkaasti. Pyörää ei ole lähdetty keksimään uudelleen, mutta jos vanha hyvä kaava toimii, niin miksipä sitä muuttamaan. Ainakin minä nautin perjantai-illan keikasta ihan täysillä. (RP)

Yhdysvaltainen Nightbringer sai tänä vuonna kyseenalaisen kunnian olla festivaalien pahin pettymys. Sisälava ja astetta kaoottisempi soitanta ovat aina olleet äänimaailman puolesta haasteena Steelfesteillä, ja tänä vuonna kävi niin, että Nightbringerin kohdalla kyseistä kombinaatiota ei vain saatu toimimaan. Lopputulos kitaristi VJS:n ylikovalla soineesta lead-kitarasta ja kaoottisesta mössöstä sen taustalla oli pelkkä päänsärky. Ei tämä yhtyeen vika ollut, ettei tällä kertaa vaan saatu balanssia kohdilleen. (RM)

Marduk @ Steelfest 2017

Ulkolavan viimeisenä esiintyjänä perjantai-iltana nähtiinkin sitten – ei enempää eikä vähempää kuin ruotsalainen legendaarinen Marduk. Ja millä settilistalla! Yhtyeen tarkalleen 21 vuotta sitten julkaistu neljäs täyspitkä ”Heaven Shall Burn… When We Are Gathered” täräytettiin ilmoille alusta loppuun, ja vaikkei kyseiseltä albumilta Mardukin miehistössä olekaan enää kuin itse kitaristi Morgan ”Steinmeyer” Håkansson, niin kyllä lähti. ”Darkness It Shall Be” ja ”Black Tormentor of Satan”, jumalauta millaisia kappaleita sitä reilu kaksi vuosikymmentä sitten tehtiinkään! Kyseinen levyhän ei ole kestoltaan kuin reilut puoli tuntia kestävä rypistys, joten Mardukille jäi lopussa vielä hiukan aikaa esittää kappaleita muulta tuotannoltaan ja kyllähän muun muassa tuoreimman levyn ”The Blond Beast” sekä vuoden 1998 ”Nightwing”-albumilta löytyvä ”Of Hell’s Fire” lämmittivät nekin sydäntä, vaikka se suurin kiima olikin jo koettu hetkeä aiemmin. (RM)
Täytyy kyllä sanoa, että Marduk on bändi, joka ei keikalla petä varmaan koskaan! Vaikka Steelfesteillä oli jo kolmas kerta, kun todistin tällaista ”Heaven Shall Burn” -spessukeikkaa, ei se puuduttanut hetkeäkään! (RP)

Peste Noire @ Steelfest 2017

Vahvat poliittiset mielipiteet ja näkemykset yhdistettynä metallimusiikin esittämiseen ovat nykypäivänä hiukan ongelmallista. Peste Noiren keulamiehen La Sale Famine de Valfunden poliittinen kanta on ”nationalistinen anarkismi”, ja yhtyeen esiintymisiä on sekä peruttu että boikotoitu useampaan otteeseen. Steelfestin perjantai-illan pääesiintyjänä yhtye kuitenkin sai nousta lavalle, eikä boikotointiakaan esiintymiselle näkynyt.  Ja kyllähän tämä ranskalaisyhtye osoitti myös syyn sille, miksi se ansaitsee paikkansa Steelfestin kokoisen tapahtuman yhtenä pääesiintyjistä – nimenomaan musiikillisen syyn. Itse asiassa poliittiset kannanotot jäivät yhtyeen esiintymisessä jopa yllättävän vähälle, vaikka toki yleisöstä osa kainaloaan tuuletteli. Mutta se raivo, jolla Famine rytmiryhmineen yleisöä käskytti, oli suorastaan kaunista katseltavaa. Ihan suurimpiin suosikkeihin ei yhtye itselleni levyltä kuunneltaessa lukeudu, silti muun muassa ”La Blonden” ja ”Spleen” kaltaiset kappaleet settilistasta helposti tunnisti. Ennen kaikkea täytyy sanoa, että kokonaisuutena koko keikka toimi vain perkeleen paljon paremmin kuin levyltä. Peste Noire kuului ehdottomasti perjantain voittajiin yhdessä Zuriaaken kanssa, ja tähän suorastaan raivohulluun esiintymiseen oli Steelfestin ensimmäinen päivä mukava lopettaa. (RM)

Steelfest Open Air

Teksti: Riku Mäkinen ja Rudi Peltonen
Kuvat: Jani Kormu / Kormugraphy ja Riku Mäkinen (Azazel ja Korgonthurus)

Kommentoi julkaisua