Steve Souza selittää uuden Exodus-albumin myöhästymistä: ”Kukaan ei ollut viime vuonna töissä”

Kirjoittanut Joonas Arppe - 10.8.2021

Exoduksen solistina toimiva Steve ”Zetro” Souza availi yhtyeen uuden ”Persona Non Grata” -albumin viivästymisen syitä Zetro’s Toxic Vault -kanavallaan YouTubessa. Albumi julkaistaan näillä näkymin marraskuun kolmannen viikon aikana.

”Moni teistä ihmettelee mikä tässä maksaa, ja kyllä, Tomin sairastuminen näyttelee rooliaan tässä. Mutta syy on, ettei vinyyliä ole pystytty painamaan. Kukaan ei ollut viime vuonna töissä. Kaikki levyjä julkaisevat bändit ovat puoli vuotta jäljessä vinyylipressistä, se tässä maksaa.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Huhtikuussa Exoduksen rumpali Tom Hunting sai kuulla huonoja uutisia – tuolloin Hunting sai kuulla sairastuneensa spinalioomaan eli okasolusyöpään. Huntingin mahalaukku poistettiin lääkäreiden löydettyä mahalaukusta kasvaimen. Rumpalin on sittemmin kerrottu olevan paranemaan päin.

”Koska olemme ylpeitä levystä ja se on meille erityinen, en usko Nuclear Blastin halunneen joutua leikkaamaan mitään pois, ja he haluavat julkaista useita eri vinyylejä” Souza kertoo. ”Takaan sen saapuvan marraskuussa, ettekä tule pettymään. Takaan, ettei tämä levy jätä teitä roikkumaan.”

Katso Souzan live-kommentääri alta:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat