Sunnuntai-ilta joka ei jättänyt sanattomaksi – Vähäsarjan, Samoajan ja Joose Keskitalon yllätyksellinen kiertue huipentui Savonlinnan Kulttuurikellarissa
Viime vuonna toimintansa aloittanut Kulttuurikellari on ehtinyt lyhyessä ajassa piristää Savonlinnan elävän musiikin tarjontaa. Tänä syksynä kellarin ohjelmistossa on runsaasti jazzia, mutta viime sunnuntaina Kulttuurikellarissa oli mahdollista kuulla toisenlaista musiikkia. Vähäsarja, Samoaja ja Joose Keskitalo saapuivat ”Vieraissa paikoissa mieleeni nousee aina sama muisto Särkänniemen delfiineistä” -kiertueen tiimoilta Savonlinnan Kulttuurikellariin päättäen samalla kuusi konserttia sisältäneen keikkasarjan.
Erikoista nimeä kantava kiertue on taatusti ihmetyttänyt jokaista, jonka silmiin se on osunut. Kolmesta kotimaisesta yhtyeestä koostunut kiertuekokoonpano ei kuitenkaan ollut itselleni täysin vieras. Viime joulukuussa Vähäsarja, Samoaja ja Trees esiintyivät nimittäin Kulttuurikellarissa. Vaikka Vähäsarja ja Samoaja olivat itselleni entuudestaan tuttuja, eivät heidänkään keikkansa jättäneet yllättämättä.
Vähäsarja ei jättänyt muistoihini kovinkaan lämmintä muistikuvaa viime kertaisella esiintymisellään, mutta ajattelin antaa yhtyeelle uuden mahdollisuuden. Tällä kertaa lavalla ei nähtykään pelkästään Petri Vähäsarjan ja Joose Keskitalon muodostamaa duoa, vaan lavalla olivat myös miespuolinen rumpali ja basisti sekä naisviulisti, joka lauloi myös välillä duettoja Vähäsarjan kanssa. Viisihenkisenä yhtyeenä Vähäsarjan musiikki heräsikin aivan uudella tavalla eloon. Toki vokalisti-kitaristi Vähäsarjan ulosanti oli edelleen apaattista, mutta duetto-osuudet sekä laajemman kokoonpanon instrumentit antoivat puitteet monisävyisempään ulosantiin kuin pelkän duon esittämänä.
Mainos päättyy
Laajempi kokoonpano mahdollisti myös sen, että Vähäsarja pystyi sovittamaan ulosantinsa hyvin melodiseksi ja tarttuvaksi koko yhtyeen voimin, mutta tarvittaessa myös pelkistämään sen hyvin pieneksi. Tämän seurauksena esimerkiksi ”Horrossaarnaaja” ja ”Vene mökin katolla” olivat mukaansa tempaavia, kun taas ”Myrkkymarjoissa” Vähäsarja lauloi aluksi yksin mutta kappaleen edetessä myös basisti ja viulisti liittyvät soittamaan hänen kanssaan. Vähäsarja sai monta kertaa osakseen raikuvat aplodit. Yhtye onnistui yllättämään minut myönteisesti, vaikka en voi vieläkään väittää pystyväni aina seuraamaan Vähäsarjan lennokasta ajatuksenjuoksua hänen sanoituksissaan.
Illan toisena esiintynyt Samoaja on parhaillaan työstämässä toista pitkäsoittoa, jonka on määrä ilmestyä ensi vuoden puolella. Viime keväänä yhtye teki mittavan kiertueen Keski-Euroopassa, ja se jos mikä näkyy Samoajan olemuksessa – yhtye oli kuin kotonaan Kulttuurikellarissa. Atmosfäärisestä ja jopa paikoin transsimaisesta folk rockistaan tunnettu Samoaja helli yleisöä energisellään ja antaumuksellisella heittäytymisellään. ”Mountains” oli yhtä jykevä kuin nimensä ja ”Spoke” onnistui saamaan lumoihinsa ainakin minut. ”Svier”-kappaleen kohdalla yhtye antoi yleisön valita, soittaisivatko he kappaleen hitaasti vai nopeasti. Kuten arvata saattaa, kappale kuultiin nopeatempoisena.
Edellinen todistamani Samoajan konsertti oli hieno kokemus, ja tämän syksyinen keikka saavutti myös samantasoisen onnistumisen. Pelkästään yhtyeen hienot sävellykset ja raudanluja ammattimaisuus eivät tehneet vaikutusta vaan myös eläytyminen soittamaansa musiikkiin. Samoajan esiintymistä katsoessa oli nimittäin selvää, että heidän musiikkinsa tulee suoraan sielusta ja siksi se myös näkyy aitona soittamisen ilona.
Mainos päättyy
Illan päätähtenä toimi Joose Keskitalo & The Mystic Revelation of Teppo Repo -niminen kokoonpano. Kuten nimestä voi päätellä, yhtye on Keskitalon kipparoima, ja hänen äänensä, akustinen kitara ja huuliharppu ovat keskiössä. Miekkonen on tehnyt pitkä uran muusikkona, ja hänen viimeisin, yhdeksäs albuminsa ”En lähde surussa” julkaistiin tänä vuonna. Keskitalon lisäksi merkittävässä roolissa illan aikana oli myös taustayhtye, josta löytyi niin rumpali kuin kontrabasisti. Tämän lisäksi yhtyeessä oli neljäs muusikko, joka hallitsi taidokkaasti niin poikkihuilun, saksofonin kuin tavallista pienemmän harmonikan soittamisen.
Keskitalon persoonallinen ulosanti ja filosofis-teologinen sanoitustapa luovat erityiset puitteet veikeälle musiikille. Keskitalon tapa esittää kappaleensa oli pidättäytyväinen ja vähäeleinen, mutta se ei tarkoittanut sitä etteikö keikkaa olisi ollut myös hauska seurata. Esimerkiksi Keskitalo esitteli ”Muuttopäivä”-kappaleen sellaisella tavalla, että se jätti auki kysymyksen, oliko kyseessä huumoria vai ei. Itse kappaleen sanoitukset olivat kuitenkin aivan oma lukunsa hämmentävyyden suhteen, sillä ”Muuttopäivässä” Keskitalo nosti esiin asioita, joista en ole varma pidänkö.
Oikeastaan hämmentävyys oli päällimmäinen asia mikä Joose Keskitalon keikasta jäi mieleen. Erikoiset sanoitukset yhdistyivät rauhalliseen ja vähäeleiseen esitystapaan, josta ei aina ottanut selvää, mihin Keskitalo niillä pyrkii. Kun illan aikana lisäksi kuultiin välillä poikkihuilua, harmonikkaa ja saksofonia sekä luolamiesmäisiä ”lauluosuuksia”, jäi taatusti moni muukin ihmettelemään yhtyeen musiikin funktiota.
Sunnuntai-ilta Kulttuurikellarissa oli monessa suhteessa yllätyksellinen. Olin kuvitellut Vähäsarjan konsertin olevan toisinto edellisestä kerrasta, mutta keikka yllätti myönteisesti. Samoajan esitys sen sijaan oli hyvä kuten olin odottanutkin, mutta en muistanut yhtyeen esiintymistä näin energiseksi. Joose Keskitalo kokoonpanonsa kanssa hämmensi minua oikein urakalla enkä vielä tätä kirjoittaessanikaan ole aivan varma, pidinkö yhtyeen keikasta vai en. Se joka tapauksessa on selvää, että satuitpa menemään minkä tahansa edellä mainitun bändin keikalle, et tule jäämään sanattomaksi.
Raportti: Aleksi Parkkonen
Mainos päättyy
Kuvat: Anne Kosonen