Suomen progelupaus Oddland nasauttaa “Vermilionilla” auki sammon psykedeelistä voimaa

Siitä alkaa olla jo vuosikymmen vierähtänyt, kun turkulainen Oddland julkaisi briljantin debyyttinsä “The Treachery Of Senses”. Debyytti on harvinainen ilmestys, sillä täysiverisiä progejulkaisuja, varsinkaan näin laadukkaita, näkyy Suomen musakentällä todella harvoin. KaaosZinen arviossa todettiin toukokuussa 2012, että turkulaiskokoonpanolta on lupa odottaa suuria. 

Debyytin jälkeen nelikko julkaisi kakkoslevynsä “Origin”, joka jäi allekirjoittaneelle etäiseksi. Djent-vaikutteita oli jo debyytilläkin, mutta “Originilla” nämä tulivat liiaksi etualalle. Jäin kaipaamaan “The Treachery Of Sensesillä” kuultuja ällistyttäviä äänimaailmoja. Kolmoslevyä odoteltiin lähes kuusi vuotta. “Vermilion” on Oddlandin taitekohta, jossa yhtye on saavuttanut täydellistymisensä. Soundeiltaan (monikossa, sillä kirjo on laaja) turkulaiset pelimannit ovat tänä päivänä jotain Soenin, Leprousin ja Peripheryn maastoista.

Ensimmäinen sinkku “Vermilion Pt. 4 Feed the Void” ei tehnyt julkaisuhetkellään suurta vaikutusta. Tuttuja elementtejä, kuten djenttaavia kitaroita, paksua äänivallia ja itämaisesta musiikista ammentava väliosa löytyi ja ne kyllä yllättivät, mutta tuntuivat hieman irrallisilta. Mainio kertsi tosin jäi mieleen. Toinen lohkaisu “Unity” lupaili jo isoja. Tässä näemme kontekstin merkityksen.

Molemmat toimivat erinomaisesti osana levykokonaisuutta, koska levy on kertakaikkisen hyvin tahditettu. Tunnelmat vaihtelevat murskaavista riffeistä herkkiin tunnelmapalasiin ja monumentaalisiin mittakaavoihin. Helppoja tai arvattavia valintoja levyllä ei kuulla, vaan kirjoittamisessa näkyy kypsyys, joka leimasi bändin tekemistä jo debyytillä. 

Ensimmäisellä kuuntelukerralla “Vermilion” tuntui magnum opukselta, jonka jokainen palanen vaikutti merkitykselliseltä ja tarkoin paikalleen asetellulta. Merkityksen tuntu ei ole sittemmin kulunut pois. 

“Vermilion” on tiivis, vajaan 40 minuutin paketti. Albumi alkaa viisiosaisella “Vermilion”-sarjalla. Ensimmäinen osa on rehti introbiisi, joka onnistuu olemaan sopivan yllätyksellinen äänenavaus. Useasti levyllä toistuvan pianomotiivin päälle rakentuu suorastaan seksikäs groove lisätyin pianohöystein ja hienoin kitara-klarinetti-harmonioin.

“Vermilion Pt. 2 Below” jatkaa vahvasti erittäin tarttuvalla ja sopivasti ärsyttävällä pääriffillä. Kappaleessa kuullaan ensimmäistä kertaa vokalisti Sakari Ojasta. Ojasen laaja ääniala tarjoaa kappaleelle pääriffin lisäksi hyvän tarttumapinnan. Hidastempoinen kappale möyrii ja kiemurtelee tuoden ensimmäisiä vilahduksia levyn mystisistä syvyyksistä.

Kolmas biisi, huikea “Vermilion Pt. 3 The Walls of the Mind” alkaa herkullisella pianon ja rumpugrooven yhteispelillä, jota saapuvat säestämään kitaraharmoniat. Tämän jälkeen siirrytään Texturesilta tuntuvaan, scifihtävään osioon. Tunnelmasta toiseen siirrytään alituiseen kuin huomaamatta, alitajuisesti. Djentahtavasti junnaavan rytmisektion ja raskaan kitaravallin yllä leijailevat uljaat taustalaulut. Loppupäässä kappaletta kuullaan lattarihenkinen akustinen osio, minkä jälkeen jatketaan jälleen pianon ja kitaran yhteissoitolla, upean tunteikkaalla melodialla. Oddlandilla on uskallusta tehdä epätyypillisiä valintoja ja lahjakkuutta toteuttaa nämä vieläpä hyvällä maulla.

“Vermilion Pt. 5 Emancipator” starttaa lähes gospelmaisen optimistisella kertsimelodialla, minkä jälkeen siirrytään melankolisen mietteliääseen maastoon. Lopuksi Ojasen laulaessa “You have witnessed a breathing darkness” tunnelma on kummallisen yksinäinen. Matkaamme kappaleeseen “Pathway”, joka on pieni meditaatio ennen levyn kahta orgastista loppurutistusta.

Ihmettelen, kuinka näin joka suuntaan kurkotteleva musiikki voi samalla tuntua näin tarkoituksenmukaiselta. “Vermilion” erottuu progressiivisen metallin kentältä ainakin itsehillinnällään. Aiempiin levyihin verrattuna ilmaisu on tiiviimpää ja painopiste on entistä vähemmän teknisessä suorittamisessa. 

“Vermilionilla” bändi näyttää löytäneen vision siitä, mitä hyvä kappale tarvitsee. Levy on ennen kaikkea kokoelma erinomaisia biisikokonaisuuksia, jotka etenevät painollaan. Niin luontevasti, niin tyylikkäästi.

Ikimuistoisia hetkiä löytyy jokaisesta biisistä, mutta missään vaiheessa nämä eivät ole yksittäisiä temppuja, joiden jälkeen palattaisiin autopilotille. Yhdestä hienosta hetkestä kuljetaan vielä hienompaan ja niin edelleen.

“Resonance” on Oddlandia raskaimmillaan. Sukellamme jonnekin Meshuggahin tai Peripheryn murskaavimpiin hetkiin brutaalin dissonantin alkuriffin kanssa. Toiseksi viimeinen kappale on puhdasta psykedeelistä voimaa, joka manaa esille demonit ennen viimeistä kliimaksia.

“Unity”. Helvetti sentään, paljoa tästä ei voisi päätösbiisin kanssa parantaa. Päälle 6-minuuttiseen vuoristorataan mahtuu aggressiivisia riffejä, minimalistisia grooveosioita, toismaailmallisia lauluosia, tuplakitaraharmonioita. Kriitikon senat menevät sakaisin. “Unity” on kirjavaa, värikästä, turboahdettua tunnetta. Toisin kuin monet levyn muista kappaleista, tämä myös toimii levystä irrallisena lohkaisuna. Yksi Oddlandin lukuisista vahvuuksista on myös erinomainen korva hyville kitaraleadeille. Viimeiset 50 sekuntia “Unitystä” ovat kuin käyntikortti: tätä on Oddland.

Jumaliste. 

Kappalelista:

1. Vermilion Pt. 1 Arrival
2. Vermilion Pt. 2 Below
3. Vermilion Pt. 3 The Walls of the Mind
4. Vermilion Pt. 4 Feed the Void
5. Vermilion Pt. 5 Emancipator
6. Pathway
7. Resonance
8. Unity

Oddland Facebookissa